Älä lupaa kenellekään mitään!
Olen jo aikaisemmin sanonut, että kirjoitan jossain vaiheessa syvällisemmin AA-toveriseurasta. En tee sitä kuitenkaan vielä, vaan tässä päiväkirja kirjoituksessa vaan puran hieman tuntemuksia.
Kulunut viikko on ollut sekä vaikea että helppo. Päätin lopettaa päivien laskemisen - se aiheuttaa enemmän paineita kuin tuo helpotusta. Ainakin tässä vaiheessa ja mulle! Puhuin tästä yhdessä puheenvuorossa AA:ssa ja eräs mies totesi mulle tauolla: "Älä lupaa kenellekään mitään! Se vain pahentaa asioita. Nöyrry ymmärtämään, että lupaukset ovat vain lupauksia ja läheiset oppivat luottamaan vain ajan kanssa. Luvata ei tarvitse, koska se ei palauta luottamusta!"... mielestäni aika osuvasti sanottu! Ei mun tarvitse luvata kenellekään mitään (edes itselle - helpotus), lupaus voi rikkoutua yhteen repsahdukseen, mutta luottamuksen rakentamista se ei vielä välttämättä tuhoa. Rehellisyys siinä kuitenkin etusijalla - uskaltaa myöntää olevansa helvetin heikko!
Olen käynyt tuolla AA:ssa säännöllisesti. Välillä jopa tuntuu (kuten tällä viikolla), että olen käyttänyt tuolla aikaa jo 8 tuntia... siis yhden työpäivän verran viikossa!! Tuonkin ajan voisi tietysti käyttää työntekoon! Toisaalta, ainoa asia jossa tapaan muita ihmisiä ja kuulen muiden mietteitä sekä kokemuksia... pitää sitten napsasta tuo aika yöunista tms ettei ala ahdistaa "menetettynä" työaikana (taas rikon omia "elämänohjeita"). Tiedän! Yritän vain väistellä ahdistusta - kaikin keinoin. Mieluummin sitten vähemmän unta, kuin helvetillinen ahdistus tuhlatuista tunneista.
AA on tuntunut kokonaisuutena ihan hyvältä asialta. Tosin, kuten varmaan monet, alkuun kuittasin sen kysyjille vastauksella "ihan ok". Kuten yhäkin teen. AA:n toinen askel kuuluu "2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme". Hmmm...? Tuo säikäytti mut alussa todella ja sitä ei todellakaan auttanut ensimmäisillä kerroilla osan porukan kohtuullisen iso uskonnollisuus. Tuli olo, että missä mä olen? Keskellä uskovaisia... moni voi tässä vaiheessa jättää käynnin ensimmäiseen kertaan. Itse ajattelin kuitenkin katsoa asiaa tarkemmin, vain ymmärtääkseni että tuo "suurempi voima" voi tarkoittaa jokaiselle osallistujalle eri asiaa - toisille se on Jumala ja jollekin vaikka pöydän jalka. Tavallaan vasta tuon jälkeen AA avautui mulle.
Edelleen pohdin tuota otsikossa olevaa lausetta, joka sanotaan AA:ssa aina puheenvuoron jälkeen: "Kiitos raittiista päivästä". Olen sen sanonut, mutta se ei tunnu oikealta. Ketä mä kiitän? Ja ennenkaikkea miksi? Tämä taistelu ei tähän mennessä ole antanut mitään hyvää - kenellekään. Miksi siis kiittäisin "ei mistään"? En tajua :/
Eilinen ilta oli taas todella vaikea, pyörin kämpässä ympyrää ja pohdin asioita. Toisaalta on hyvä välillä pysähtyä miettimään omia tuntemuksiaan, mutta tietysti mun tilanteessa niitä hetkiä on vähän liikaakin. Asioita kun pyörittää yksinään - ne tuntuvat välillä kohtuuttoman rankoilta.
Näillä mennään.
mie en oo uskaltautunut kertaakaa AA:han. tuntuu vaa että oisin skidi siellä kuitenkin täytä kesällä 22 vasta. oon miettinyt päivä toimintaa mitä mm töölön piste järjestää mutta en oo uskaltanut mainita sitä. jotenkin tuntuu etten oo vaa valmis käsittelee kaikkee. nyt on vaa kauhee viha päällä isästä kun katoin sen ryyppäämistä ja kuvittelen et se on sen syytä vaikka ite kuitenkin oon valinnut tarttua pulloon.
VastaaPoistaMä tajuan sun pointin! Itsekin tunnen tavallaan olevani "junnu" tuolla - vaikka ikää kohta 36 vuotta... mut se toinen puoli on se, kun ne 50-60v ihmiset jotka olleet samassa iässä nuorena eri ongelmien takia alkoholisteja - kertovat asioita - se avaa itselle paljon - ilman että on pakko "repiä" omia haavoja auki. Sun ei tarvitse siellä puhua: voit vain todeta, että "kuuntelen". Ja nuoriin tulokkaisiin tuolla suhtaudutaan erittäin lämpimästi - nimittäin ne ihmiset jotka tuolla käy tajuaa, että jokainen vuosi jonka tälle perkeleelle antaa - on menetetty vuosi! Mitä nuorempana vertaistukea hakee - sitä paremmin sitä varmaan myös saa :)
Poista