Lääkkeet alkoholismin hoidossa

Disulfiraami, nalmefeeni, naltreksoni, akamprosaatti ja topiramaatti

Mun on jo pitkään pitänyt tehdä tämä postaus, mutta jäänyt roikkumaan! Ideana siis koota tähän lyhyesti tällä hetkellä markkinoilla olevia lääkkeitä, joita käytetään alkoholismin hoitoon. Miksi? Koska tuntuu, että ihmisillä (kuten itsellänikin on ollut) on väärä kuva, että on olemassa vain yksi lääke - se surullisen kuuluisa Antabus. Tämä johtunee siitä, että uudemmat lääkkeet ovat tulleet markkinoille vasta hiljattain ja harvoilla lääkäreilläkään on siksi niistä kokemuksia.

Tähän listaamiani lääkkeitä käytetään siis alkoholismin pitkäaikaiseen hoitoon - ei akuuttivaiheessa esimerkiksi katkolla (jossa käytössä Diapam, B-vitamiinipistokset/tabletit jne).

Kommentit ja kokemukset näistä lääkkeistä ovat tervetulleita - jaetaan ne yhdessä muille tämän postauksen kommentteihin, ehkä se auttaa muita hakemaan apua myös lääkkeistä!

Antabus (disulfiraami)

http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/1/247211.pdf

Disulfiraami auttaa lopettamaan päivittäisen alkoholinkäytön ja estämään juomisen tilanteissa, joista saattaa alkaa useiden päivien juomiskierre.

Pienikin alkoholimäärä aiheuttaa muutamassa minuutissa disulfiraamia käyttävälle henkilölle voimakasta pahoinvointia, oksentelua, hikoilua, ihon punoitusta, päänsärkyä, rintakipua, huimausta, näön hämärtymistä tai sekavuutta. Suuret alkoholimäärät voivat aiheuttaa epileptisiä kouristuksia, sydämen rytmihäiriöitä ja hengityksen lamaantumista ja olla hengenvaarallisia.

Selincro (nalmefeeni), Biotie

http://www.biotie.com/fi/tuotesalkku/tuotesalkku/selincro

Selincro on pienimolekyylinen opioidireseptoreihin sitoutuva aine, joka estää alkoholin ja muiden riippuvuutta aiheuttavien aineiden vaikutuksia aivojen palkitsemisradastossa ja auttaa siten potilasta rajoittamaan alkoholin käyttöä.

Selincro on uudenlainen alkoholiriippuvuuden hoitomuoto. Toisin kuin nyt käytössä olevilla hoidoilla, Selincro-hoidon ensisijaisena tavoitteena ei ole juomisen lopettaminen. Sen sijaan Selincro hillitsee juomishimoa ja rajoittaa näin raskasta alkoholinkäyttöä.

Revia (naltreksoni)

http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/4/13142234.pdf

Revian vaikuttava aine, naltreksonihydrokloridi, on opioidiantagonisti. Se estää muiden opioideja sisältävien lääkkeiden tai valmisteiden (kuten dihydrokodeiini, morfiini, heroiini) ja aivoissa luontaisesti esiintyvien opioidien vaikutuksen sitoutumalla samoihin vastaanottokohtiin.

Runsaan alkoholinkäytön uskotaan nostavan aivojen luontaista opioiditasoa, mikä lisää hyvän olon tunnetta. Revian vaikutuksesta hyvän olon tunne jää pois ja juomahimo vähenee.

Akamprosaatti (akamprosaatti)

Markkinoille on todennäköisesti tulossa myös muita alkoholin ongelmakäyttöä vähentäviä lääkkeitä, joista esimerkkinä on akamprosaatti. Sillä on hyvin vähän haittavaikutuksia.

Akamprosaatti on käytössä muutamissa Keski-Euroopan maissa. Myös kotimainen tutkimus on meneillään. Lääke vaikuttaa hermosolujen ja niiden välittäjäaineiden toimintaan. Hoito aloitetaan mahdollisimman pian katkaisuhoidon jälkeen. Tavoitteena on täysraittius, mutta lääkitystä tulee jatkaa myös mahdollisen retkahduksen aikana. Hoitoajaksi suositellaan vähintään 3 kuukautta, mieluummin kokonainen vuosi. Akamprosaatti voi aiheuttaa sivuvaikutuksena mm. vatsavaivoja, ja maksan toimintaa pitää seurata. 

Topiramaatti (topiramaatti)

Epilepsialääke topiramaatti voi myös vähentää alkoholin himoa. Topiramaatti vähensi selvästi enemmän päiviä, jolloin osallistujat käyttivät runsaasti alkoholia. Haittavaikutuksina topiramaatti aiheutti mm. tuntohäiriöitä, makuaistin muutoksia, ruokahaluttomuutta ja keskittymisvaikeuksia.

Päiväkirja: Tuskastelua itsekurin kanssa

...ja hermot hakkaavat viimeisiään!

Se on taas reilu viikko mennyt sikamiehen pekonin grillauksessa ja edellisestä postauksesta. Jotenkin en ole näillä helteillä saanut blogia kirjoitettua - liian kuumaa - niin asunnossa kuin Emminkin kanssa. Tosiaan tuli tuossa ero 3 vuoden suhteesta Emman kanssa tänä kesänä. Tilalle löytyi Emmi ja uusi rakkaus kukoistaa - ja joo ei tähän liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa tai kolmiodraamaa, vaihdoin vain yksinkertaisesti nuorempaan. 3 vuoden välein on vain hyvä tehdä kumppanille kasvojenkohotus... se on tämä keski-iän kriisi ilmeisesti :D Tosin säästin mä Emmasta vielä parhaat palat itselleni ajatuksella friends-with-benefits ja Emmistä tuli sitten uusi nainen taloon. Emma oli siis vanha työkoneeni ja Emmi uusi päivitetympi versio. Rakkaasta tietokoneestani siis puhun <3

Itsekurin kanssa olen tosiaan tässä "vähän" menettänyt hermojani. En tajua miten mä olen menettänyt itsekuria näin paljon. Monessakin asiassa. Joskus historiassa pystyin itsekurilla ajamaan itseni aivan äärirajoille ja sen yli burnoutiin ja sairaalaan osastolle sisään muutamaksi kuukaudeksi. Nyt jos pitäisi tehdä sama temppu - eipä muuten varmaan enää onnistuisi :(

Lähinnä siis itsekurin osalta nyt neljän asian kanssa: painonpudotus, liikunta, syöminen ja tupakka. Järjetöntä vitkastelua ja jojoilua jokaisessa noissa! Saatana! Röökin kanssa menee tällä hetkellä "3-3 ohjelmalla" eli kolme päivää olen polttamatta, sitten sorrun kolmeksi päiväksi polttamaan, kunnes vitutus asiasta taas katossa ja menen lakkoon (kolmeksi päiväksi). Järjetöntä, että kolme päivää olen aina niksatuskissa ja homma alkaisi jo helpottamaan hiljalleen niin sitten taas sorrun. Ei kestä itsekuri!

Sitten tuo toinen nippu itsekurin pettämisestä: painonpudotus (liikunta ja syöminen). Aloitin siis edellisen katkon jälkeen painonpudottamisen. Siitä on nyt reilu 2 kk ja tavoitteena oli, että heinäkuun loppuun mennessä painoa on tippunut 15 kg. Eipä muuten näytä toteutuvan :( Ja siitäkös mun hermot tykkää hyvää (jopa siinä määrin, että pari kertaa olen jo harkinnut heittäväni kaiken ihan lekkeriksi). Joskus aikoinaan, kun oli vielä itsekuria, olisin tuon 15 kg pystynyt pudottamaan varmaan reilussa kuukaudessa (max 6 vkoa 2,5 kg viikkovauhdilla). Olisi varmaan vaatinut sen 2 h kovaa liikuntaa päivässä ja hemmetin tiukan ruokavalion, mutta olisin sen pystynyt tekemään ja kupoli olisi kestänyt. Mutta nyt...

...reilu 2 kk ja painoa lähtenyt 11 kg. Ruokavalion olen pitänyt erittäin tiukkana, mutta siitäkin olen lipsunut. Ei minkään herkuttelun suhteen, vaan määrät ovat lipsuneet. Mennyt sellaisella viikko-viikko ohjelmalla. Ensimmäinen viikko aina niin, että 6 palaa pelkkää näkkileipää sillillä sekä juustolla päivässä ja yksi vapaan syömisen päivä. Toinen viikko sitten mennyt paljon kasviksia ja hieman lihaa sekä yksi vapaan syömisen päivä. Jotenkin vaan on nuo määrät olleet absoluuttisen tarkasti vaikeita pitää tavoitteessa ja sitten välipäivinä en ole osannut oikein syödä riittävästi ja terveellisesti. Siinäpä se varmaan on - kroppa ketoosissa?!?

Liikunnan kanssa on myös ollut ongelmia. Ei vaan pää ja itsekuri riitä edes 6x1 h kovaan juoksutreeniin viikossa (suositushan olisi aamulenkki 1h ja iltalenkki 1h). Ei ainakaan näillä helteillä. Viime viikolla sain juostua vain kaksi tunnin kovaa lenkkiä. Kaksi! Tuskastuttavaa edes ajatella viime viikkoa - ja pahenee vaan joka kerta kun hyppää vaa'alle: sama -11 kg on roikkunut siellä jo yli viikon! Vituttaa, kun ei se vaatisi enää paljon - 2x1 h kova juoksulenkki päivässä parin viikon ajan sekä ruokavaliosta kiinni pitämällä. Nuo viimeiset 4 kg kyllä lähtisivät, mutta... nähtäväksi jää :(

Gramma kerrallaan.

Päiväkirja: Terapiaa

"Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?"

En todellakaan tiedä! En oikeasti osaa nähdä tällä hetkellä juuri huomista pidemmälle. Suunnitella mitään paljoa yli vuorokauden päähän. Terapeutti jaksoi jankuttaa tuosta pitkään: "Ei kukaan ihminen voi elää ilman mitään suunnitelmia tai haaveita!"... en kai sitten ole ihminen vaan alkoholisti. Juoppo. Tiistain terapia oli siis aika perseestä :D

Onneksi viikko alkaa taas kääntyä kohti loppua. Kaksi kuukautta juomatta tuli muistaakseni täyteen tuossa tällä viikolla. Työt ovat tällä hetkellä mulle kyllä parasta terapiaa... ei tarvitse miettiä mitään vakavaa. Sitä miettimistä kun tuntuu riittävän jokatapauksessa ihan liikaa muutenkin!

Eilen kävin baarissa. Toisen kerran siis tämän juomattomuuden aikana. Oli suoranaista helvettiä ja kidutusta. Vitutti ihan rehellisesti sanottuna vesilinjalla niin, että pää meinasi räjähtää! Ajattelin tässä kohdassa antaa mahdollisuuden terapeutin sanomalle: "Siedätys: toisto, toisto, toisto!". Ei se tosin ihan näin kehoittanut toimimaan kuten toimin (etenkään yksin), mutta... ON/OFF. En mä jaksa mitään "...lähdet liikenteeseen helpommista askelista ja siitä sitten joskus kohti vaikeinta eli baaria!". Vittu mulla ole aikaa ruveta käymään kuukausitolkulla läpi jotain tuollaista... helpompi mun mielestä hyökätä suoraan vihollisen tuliasemaan, kuin väistellä luoteja kuukausitolkulla eri mättäiden ja puiden takana! Tänään on vielä eilisestä sellanen vitutus päällä jo valmiiksi, että ajattelin hyödyntää sen suoraan uuteen hyökkäykseen eli lähden terassille ja baariin illaksi :/ Kiinnostais ei kyllä yhtään, mutta...

Jos näette tänään siis ytimessä terassilla tai illalla baarissa vihaisen näköisen vettä litkivän luuserin - ei kannata lähestyä ihan oman turvallisuuden takia :D

Baari kerrallaan!

Päiväkirja: Historian siipien havinaa

...historia toistaa itseään - vai toistaako?

Vuonna 1990 eli 24 vuotta sitten futiksen MM-kisat pelattiin Italiassa - onko siitä tosiaan jo niin pitkä aika? Loppuottelussa pelasivat Saksa ja Argentiina. Ottelun voitti Saksa 1-0.

Vuonna 2014 eli 24 vuotta myöhemmin futiksen MM-kisat pelattiin Brasiliassa - joko ne kisat loppuivat? Loppuottelussa pelasivat Saksa ja Argentiina. Ottelun voitti Saksa 1-0.

Postasin tuossa Juhannuksena, että Saksa on lempijoukkueeni. Ollut vuodesta 1990 alkaen ja on varmaan ikuisesti. Eilinen voitto päätti niin saksalaisten kuin minunkin 24 vuoden odotuksen. Ympyrä sulkeutui. Maailmanmestaruus! Ollessamme kisojen aikaan Saksassa vuonna 1990 olin vain 12-vuotias. Elämä edessä, tietämättä mitä se tuo tullessaan tai mitä elämältäni haluan. Nyt 24 vuotta myöhemmin olen 36-vuotias. Elämä edessä (tai takana), tietämättä mitä se tuo tullessaan tai mitä elämältäni haluan.Ympyrä sulkeutui.

Eiliseen peliin liittyy minulla siis muutakin kuin vain voitonriemu. Se on eräänlainen uuden alun virstanpylväs. Ehkä. Aivan kuten jalkapallo on muuttunut noista vuosista puolustusvoittoisesta ja vähämaalisesta enemmän hyökkäysvoittoiseen peliin, minäkin olen muuttunut hirveästi vuosien varrella. Kun vuonna 1990 suurimmat sankarini olivat kapteeni Matthäus ja hyökkääjä Klinsmann, nyt ne olivat maalivahti Manuel Neuer ja puolustaja Mats Hummels. Se ristiriita on, että jalkapallo ja maailma ovat muuttuneet hyökkäävämmäksi. Minusta on tullut puolustusvoittoista elämää elävä. Menen täysin väärään suuntaan! Pelejä ei voiteta vain puolustamalla. Tarvitaan maaleja. Mutta multa puuttuu nykyisin kunnianhimokin. En halua enää tehdä maaleja! Seison kentällä ja torjun sekä puran vain palloja. Kaikkia ei luonnollisesti ikinä voi saada kiinni, ikinä tuolla taktiikalla ei voi yksinkertaisesti voittaa. Tasapeli on vielä mahdollinen. Ja tasapelejä (harmaata keskinkertaista elämää) minä vihaan! Mieluummin sitten kirvelevä tappio. ON/OFF.

Perjantaina teki mieli viinaa todella kovin. Purin vain pallon toiseen päähän odottamaan seuraavaa hyökkäystä - otin yhden Antabuksen. Hyökkäämään en lähtenyt eli purkamaan syitä. Helppoa! Mutta kuinka monta torjuntaa on mahdollista vielä tehdä?

Purku kerrallaan (maaleja ei enää tarvita)!

Päiväkirja: Mitä on elämänhallinta?

Missä menee raja mitä ihminen voi hallita ja ei...

"Elämänhallinta on käsite, joka sulkee sisäänsä kaikki ihmisen elämän osa-alueet: työn, sosiaalisen aseman, asumisen, perhetilanteen, terveyden, työkyvyn ja muut elämisen voimavarat. Koska määritelmän sisältö on periaatteessa avoin, ajatus elämän hallitsemisesta kokonaisuudessaan on utopistinen." Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4m%C3%A4nhallinta

Tämä on yksi asia, jota olen viime viikot pohtinut. Voiko elämää hallita ja missä määärin se on sallittua? Onko järkevää antaa tilaa "sattumille" tai epäonnistumisille? Kuinka paljon asioita voi todellisuudessa kontrolloida, jos kontrollin laittaa aivan tappiin? Kumpi on parempi tapa elää... ihmisenä tunteiden kanssa epävarmuudessa vai robottina vailla mahdollisuutta "sattumille", pettymyksille tai epäonnistumisille?

Annan muutaman esimerkin omasta kontrollistani elämässä pohdiskelun tueksi

Esimerkki 1.
Olen siis katkaissut katkon jälkeen välit käytännössä lähes kaikkiin ihmisiin. Kavereihin, ystäviin, sisaruksiin ja jopa vanhempiini osittain. Samoin välit poikaani olivat poikki täysin lähes 2 kk ajan. Miksi? Koska kontrolli. On helpompi estää ja kontrolloida ongelmia sekä tunteita, kun niiden ei anna syntyä tai oikeastaan pulpahtaa pintaan. Ei voi syntyä häpeän ja syyllisyyden tunteita, kun on vaihtanut puhelinnumerot ja sulkenut Facebookin, koska kukaan ei voi niitä laukaista ottamalla yhteyttä edes hyväntahtoisesti... Sain kuitenkin pojaltani opetuksen, kun hän oli tiedustellut äidiltään kadottuani hänen elämästään: "Kuoleeko isi?" - "You cannot always control what goes on outside!"

Esimerkki 2.
Onko mulla oikeutta rakentaa parisuhdetta näistä lähtökohdista ja tässä tilanteessa elämässäni? Sitoa toinen ihminen mukaan siihen paskaan miten olen elänyt ja miten elän? Kaikkeen epävarmuuteen. Historia on niin rankka, mitään en ole oppinut. Helvetisti siellä on haavoja. Tulevaisuus niin saatanan epävarma. Onnistunko olemaan raittiina vai ryyppäänkö itseni hengiltä? Palaako masennus taas uudelleen (kun se palaa) ja miten siitä selviän?  Miten voisin kontrolloida tämän tilanteen? Tässä suhteessa aikaisemmin päätökseni on usein ollut yksipuolinen - olen ilmoittanut kylmästi kaiken olevan ohi. Ilman selityksiä, ilman keskusteluita. Ilman mitään. Helppo kontrolli: Ei voi tuottaa pettymystä, epäonnistua tai saada haavoja, kun ei rakenna mitään! Missä menee kontrollin raja ja onko ihmisellä oikeus tehdä päätöksiä toisen puolesta, kysymättä haluaako hän olla osana sitä elämää kaikesta huolimatta? Ja osaako toisen päätöstä siltä osin kunnioittaa?

Esimerkki 3.
Nukahdin eilen noin klo 22.00 ja heräsin 08.00. Ilman herätyskelloa. Pirteänä. Tuossa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta nukuin ilman Ketipinoria. Samoin edellisen yön 02.00-10.00. Ilman Ketipinoria, jonka avulla olen nukkunut viimeiset 5 vuotta. Lähes jokaikinen yö! Ilman Ketipinoria olen aikaisemmin ollut yön täydessä "puolivalveilla" tilassa... päivystänyt ajatusten ja unen välillä.

Hämmentävä ja taas kovin ristiriitainen tilanne. Toisaalta olen pienentänyt 2 kk ajan Ketipinor annostusta tarkoituksella. Ensin puolikkaaksi. Sitten neljäsosaan. Tämän jälkeen kokeilin viime viikolla yön ilman ja valvoin hämärän rajamailla. Aloin jo ajatella, että mun on mahdotonta nukkua ilman, että otan edes sen 25 mg illalla. Nyt sitten se kävi. Nukuin! WTF? Toisaalta olen tyytyväinen, että pystyn nukkumaan ilman (ja taustalla ei nyt tosiaankaan ole mikään yliväsymys), mutta... taas se iso MUTTA...

Kun olen tottunut "hallitsemaan" pääni ja kroppani lääkkeillä. Sammuttamaan sen kuin tietokoneen haluamallani hetkellä ja herättämään aamulla vähintään 800 mg kofeiinia eli neljällä isolla kahvikupilla ja hirveällä määrällä nikotiinia (2,5 desiä kahvia sisältää noin 200 mg kofeiinia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini). Jotenkin kontrollin menettäminen pelottaa! Se, että nukkuminen olisi luonnollista ja väsymys tulee kaataen sänkyyn haluamallaan hetkellä (kuten eilen illalla). Aikaisemmin olen hallinnut lääkkeillä kaiken, voinut halutessani valvoa läpi yön ja aamuyöstä ottaa Ketipinorin tietäen, että varmasti nukahdan 30 minuutin sisällä ja nukun lääkkeen määrää säätämällä 4-12 h täysin tarpeen ja aikataulujen mukaan. Aamulla taas olen voinut käynnistää koneen täysin haluamallani hetkellä, kiihdyttää sen nollasta sataan 30 minuutin sisällä. Nyt ajatus siitä, että nukahtaminen, unen määrä ja herääminen onkin "luonnonkäsissä" on jotenkin helvetin pelottava! Tai en pidä siitä. Aikaisemmin pystyin valvomaan helposti 3-5 yötä, jos tarve vaati ja ottaa vaikka päivällä 4 h unet hallitusti ja haluamallani hetkellä - lähes minuutin tarkkuudella tuon määrän (vaati mulla 50 mg Ketipinoria). Pystyin käytännössä menemään viikon "valvoen" lähes täysin ja sitten laittamaan itseni 2 vuorokaudeksi putkeen unille (tämän olen tehnyt mm poistaakseni krapulan useamman kerran... eli ottanut 250 mg Ketipinoria ja nukkunut noin vuorokauden - vessassa käynti ja hirveän nestevajauksen takia vettä koneeseen. Sitten toiset 250 mg huiviin ja viikonloppu oli nukuttu pe-ma aamu)! Nyt tuo kontrolli on poissa multa. Ja kun haluan kontrolloida kaikkea. Aivan kaikkea. ON/OFF.

Esimerkki 4.
Kun yritän elää ilman viinaa ja taistella sitä vastaan. Kontrolloida juomista. On helppo ratkaisu ottaa Antabus ja olla siksi juomatta. Toisaalta on yhtä helppoa olla ottamatta Antabus ja ei tarvitse pelätä tulevansa joskus sen takia impotentiksi ja voi juoda jos haluaa. Ja jos ei halua juoda, voi kontrolloida juomistaan lukitsemalla itsensä asuntoon. Kun ei käy missään, tapaa ketään tai törmää houkutuksiin niin kontrolli on omissa käsissä. Vai onko? Hyvä kysymys. Kun ihmisellä on ne vitun tunteet, ajatukset ja tarpeensa. Onneksi tunteitakin on helppo kontrolloida. Mulla on halutessani reseptit lähes kaikkeen... on masennuslääkkeet ja diapamit jne jne, jotka vievät tunteet tai ainakin neutralisoivat. Piikkejä ei ole suuntaan tai toiseen. Ja mulla on viina. Silläkin saa kaiken unohdettua. Mitään ei tarvitse kohdata, jos en halua. Kysymys kuuluukin olenko mieluummin ihminen vai robotti?

Ihminen vai robotti?

Esimerkkien tarkoitus oli kertoa, että lähes kaikkea voi nykyisin elämässä kontrolloida tai ainakin "neutralisoida" valinnoin ja lääkkein. Kuten sananlaskukin sanoo "kaikki muu on vapaaehtoista, paitsi kuolema". Jokainen meistä kuolee joskus. Ainakin vielä tällä hetkellä, vaikka maailmalla on jo useita syväjäädytys eli kryoniikka projekteja menossa ja lääketiede etenee tässäkin suhteessa vauhdilla. Onko se sitten 20 vai 50 vuotta, kun kuoleman voi valita - en tiedä. Tulevaisuudessa kuitenkin ihminen voi todennäköisesti hyvinkin päättää säilyttää itsensä 30-vuotiaana ikuisesti tai "kuolla" haluamallaan hetkellä 100 vuodeksi ja palata takaisin. Scifiä? Ehkä, ehkä ei kun ympärilleen katsoo.

Kumpi on parempi tapa elää... ihmisenä tunteiden kanssa epävarmuudessa vai robottina vailla mahdollisuutta "sattumille", pettymyksille tai epäonnistumisille? En ole päässyt omassa päässäni vielä lopputulemaan.

Olen elänyt kyllä aika "robottina", mutta nyt jossain välimaastossa. Ja se on pelottavaa. Pelonkin voi neutralisoida, mutta onko siinä järkeä? Muuttua ihmiseksi, joka neutralisoi kasvukivut? Onko järkevää ylipäätään elää ihmisenä suorittavassa yhteiskunnassa? Robotti elää suorittavaa elämää ja sitä meiltä vaaditaan. Ihmisen perkeleellä kun tunteensa ja tarpeensa! Totuushan on, että työelämässä jokainen ihminen vaihdettaisiin heti robottiin asemasta riippumatta, jos se olisi mahdollista (ja näinhän on käynyt jo kaikilla niillä aloilla, joissa se on ollut jo mahdollista).

Maailmalla on useita yrityksiä, jotka kehittävät ihmisen inhimillisiä tarpeita tyydyttäviä ratkaisuja, jotta esimerkiksi kahdenkeskiseen läheisyyteen tai parisuhteeseen ei ole tarvetta. Erilaiset visiot ja kokeilut läheisyyttä ja seksiä tarjoavista asusteista ovat jo testivaiheessa. Keskustelun ja tunteiden tarpeen voi hoitaa netin yli (tai lääkkein) ja tähänkin varmaan keksitään jotain muutakin - kuten elää voi jo virtuaalitodellisuudessa Second Life -tyyppisin ratkaisuin. Second Life yhdistettynä asusteisiin, jotka välittävät kosketuksen... elämä muuttuu First Life -konseptiksi. Tuossa maailmassa järjestelmä oppii. Se tietää mitä kaipaat ja vaikka toisessa päässä oleva ihminen katoaisi - järjestelmä osaisi välttää pettymyksen tunteesi tarjoamalla heti käyttäytymisesi ja historian perusteella jopa parempaa "ihmissuhdetta". Inhimillisyydelle ei ole yksinkertaisesti käyttöä? Vai onko? En osaa sanoa...

Robotin elämää päivä kerrallaan!

Päiväkirja: Vankina kotona...

...tuntuu, että kesä vain lipuu ohi!

Havahduin eilen siihen, että sisälle asuntoon olen taas näköjään lukinnut itseni. Kun kerralla löytää useamman päivän postit oven takaa sitä huomaa, että ei ole käynyt missään. Kaupassa kävin nopeasti lauantaina tai sunnuntaina ja Risessä viime viikolla. Osa syy on Antabuksen lopettaminen, lisättynä tähän mun muuhun tilanteeseen. Suoraan sanottua pelottaa, mitä tapahtuu 13. pv jälkeen, kun mm-kisat loppuvat... nytkin tuntuu, että pää räjähtää kun 24/7 on tässä sisällä ja kelailee, kelailee ja vain kelailee asioita neljän seinän sisällä!

Tuon Antabuksen kanssa pystyin liikkumaan asunnon ulkopuolella, mutta nyt se on ihan toivoton ajatus :( Aurinko paistaa. Jengi istuu puistoissa ja terasseilla kaljatuoppien kanssa. Ei toivettakaan lähteä! Erityisen ahdistavaa tästä tekee se, että olen täynnä energiaa ja sitä ei pysty nyt kanavoimaan mihinkään!!!

Masentuneena sitä ei jaksaisi tehdä mitään - makaa ja nukkuu vaan eikä mikään kiinnosta, mutta nyt siis olisi kyllä voimia tehdä, liikkua ja tavata jopa ihmisiä, mutta ei mahdollisuuksia. Suoraan sanoen vituttava tilanne! Ei tätä kämppääkään jaksa siivota kokoajan :D Saati lukea. Eikä töitäkään nyt viitsisi ihan kokoajan tehdä... telkkarista ei tule mitään muuta järkevää kuin futista. Alkaa kyllä tekeminen suoraan sanoen loppua! Aaargh!!

Miettinyt noita hyötyjä vs haittoja tämän juomatta olemisen suhteen (noin 2 kk). Hyödyt kyllä on aika vähäiset. Paino tippunut ja energiaa käytössä enemmän. Ja tietysti se, että olen pysynyt hengissä. Mutta suhteutettuna haittoihin, niin vaakakuppi kääntyy kyllä selkeästi haittojen puolelle. Sen takia tämä on yhtä helvettiä tämä taistelu, kun periaatteessa ei nyt konkreettisesti mitään järkeviä hyötyjä ole, joista tulisi hyvä mieli! Pahaa mieltä sen sijaan aiheuttaa kaikki se mistä olen joutunut luopumaan. Alkoholista luopuminen olisi helppoa, jos se ei veisi elämästä kaikkea muuta!

Ylellä pyörii muuten sarja "Lupaus", jossa viisi henkilöä jättää alkoholin viideksi viikoksi. "Muuttuuko elämä raittiina? Päihdelääkäri Kari Kemppinen luotsaa reality-sarjaa, jossa käsitellään suomalaisten suhdetta alkoholiin. Viisi nuorta aikuista jättää alkoholin viideksi viikoksi. Miten sosiaalinen elämä sujuu, kun alkoholi ei tarjoa rentoutusta, ja mitä vaihtoehtoista toimintaa päähenkilöt keksivät? Lopuksi arvioidaan osallistujien fysiologista ja henkistä muutosta."

Kannattaa katsoa ja kaikki jaksot nähtävinä myös Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/471294

Kesä kerrallaan!