Katko

Luodin pysäyttäminen

Hakeuduin nyt siis pari viikkoa sitten katkolle. Ensimmäistä kertaa elämässäni ja oma-aloitteisesti.

Kynnys oli todella suuri. "Katkolle. Minä? Mitä siellä on, en mä sinne kuulu!". Päätös oli siis vaikea, edelleen yritin vakuutella itselleni, että en kuulu eikä mun tarvitse mennä katkolle. Samalla pelkäsin - millaista siellä on, ketä siellä on, mitä siellä tehdään, kannattaako sinne edes hakeutua vai yrittää itse?

Vakuuttelin itselleni, että saan selviämisaseman jälkeen itse korkin kiinni. Olisin ehkä saanutkin - mutta miten pitkäksi aikaa? Siinä vaiheessa, kun tajusin että se ei riitä enää että saan putken itse poikki - koska seuraava putki tulee - ennemmin tai myöhemmin, suostuin lähtemään katkolle. Mun oli pakko, sillä luoti oli jo nyt aivan iholla. Seuraava putki, tuli se sitten kuukauden tai vuoden päästä voisi olla viimeinen. Se putki, jonka päässä näkyvä valo on hautakynttilä.

Päätin siis antaa mahdollisuuden - itselleni. Lähdin avoimin mielin Katkolle. Halusin katsoa, voisiko se olla reitti ja tuki tähän taisteluun. Sain apua vieroitusoireisiin ja nopeasti huomasin tulevani erittäin hyvin toimeen koko porukan kanssa. Ihmiset siellä, tästä perkeleestä kärsivät, olivat ihan tavallisia. Nuoria ja eläkeläisiä. Pitkään juoneita ja onneksi myös ns "aloittelijoita". Yllätyin siitä, että osan kasvoilla toki näkyi pitkä juominen, mutta se toinen puolisko oli niitä, joista kukaan ulkopuolinen ei välttämättä edes arvaisi ongelman olemassa oloa. Ryhmäkeskusteluja, joissa tämä porukka pyöritti prikulleen samoja kysymyksiä mielessään kuin itse pyöritin. Häpeää, kysymyksiä, luopumista, syitä ja elämää.

Samoin sain apua jatkon suhteen. Tehtiin suunnitelmat siitä, kuinka ja miten jatkan eteenpäin jos haluan yrittää päihteettömyyttä. AA-kerhoja, terapiaa, Antabus ja lääkärikontakti. Apua krapulaoireisiin. Kaikki meni paremmin kuin hyvin - pelot olivat turhia. Olin tyytyväinen, että menin Katkolle. Ja todellakin, voin suositella kaikille sinne hakeutumista ilman pelkoja ja avoimin mielin.

Vaikka tässä nyt kirjoitan Katkosta hyvässä sävyssä, pari asiaa itselleni kävi. Ilman viinaa pinnani oli kuin yliviritetty viulunkieli. Lopetin viime syksynä tupakoinnin ja Katkolla sorruin uudelleen polttamaan (kertooko tämä jotain luonteestani?). Ajattelin kuitenkin olla itselleni armollinen - tämän kerran - ehkä se tupakka tässä vaiheessa on pienempi paha. Sen lopettaminen uudelleen on vaikeaa ja tiedän sen kokemuksesta, mutta kaikkea en voi tehdä kerralla. Taistelu kerrallaan. Toinen asia, joka sai minut pelästymään oli lastensuojeluilmoitus, joka Suomessa tehdään aina jos hakeudut Katkolle. Itselläni on lapsi, johon minulla ei ole huoltajuutta ja joka ei asu luonani. Lapsi, jota en ole humalassa tavannut kertaakaan. Mutta lastensuojeluilmoitus tehtiin silti ja tämä meni tiedoksi myös lapsen äidille. Hyvä vai huono asia? En osaa sanoa vielä... ainakin se pakotti kertomaan lähipiirille, että minulla on ongelma. Ei ollut enää vaihtoehtoja, koska kertomisen hoiti puolestani lastensuojelu. En siis onnistunut "livahtamaan" Katkolle kenenkään tietämättä.