sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Päiväkirja: Selincro pikkujoulut...

...eli hieman erilainen näkökulma tuohon legendaariseen juhlaan!


"Älä sano mitään minä tiiän kyllä PERKELE! Minä oon tuhonnu meijän liiton! älä sano mitään..."




Tosiaan firman pikkujoulut lusin tuossa Selincron voimalla. Meni ihan hyvin ja ei lähtenyt juominen käsistä (eikä kyllä käyntiinkään). Ilta meni siis pitkälti muille naureskellessa ja ei onneksi siis päättynyt kuten Jokella :D Seuraavana aamuna olin jo kahdeksan jälkeen liikenteessä. Ohhoh!

Tässä taas en ole kirjoittelemaankaan oikein ehtinyt. Kiire. Tekosyy tietysti, mutta tosiaan viikot mennyt duunissa aamusta iltaan ja viikonloput pikkujouluissa, reissussa ja ja ja...

...ja tosiaan sellaista ehdin tässä välissäkin tehdä, että huomenna aloitan uudessa työpaikassa! Eli reilun kuukauden ehdin tuolla edellisessä olla, kun tuli vastaan jo parempi mahdollisuus joten vaihdoin vauhdista :D Mitä sitä miettimään liikaa - menee ja tekee mikä hyvältä tuntuu. Täytyy sanoa, että olin kyllä tyytyväinen siihen, että duuneissa on nykyään pitkät koeajat ;)

Pikkujoulut kerrallaan!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Päiväkirja: Ei - en ole ratkennut...

...vaikka pitkä tovi onkin edellisestä postauksesta :)


Tosiaan 3 viikkoa näköjään humahtanut jo edellisestä postauksesta! Anteeksi! Mulle oli jopa tullut pari hätääntynyttä meiliä blogin lukijoilta ( kiitos <3 ). Siis hätääntyneenä aiheesta, että olenko ratkennut juomaan niin kuin viime keväänä? Silloinhan mulla oli myös pidempi paussi kirjoittamisessa, kun olin käynyt katkolla ratkeamisen jälkeen jne. Tosiaan siinä mielessä hyviä uutisia: En ole ratkennut :)

Mitäs sitten olen puuhaillut? Juossut kohti tuntematonta useita deadlineja vastaan... lyhyesti!



Edellisessä postauksessa kirjoitin, että olin lähdössä uudelle paikkakunnalle selvittelemään työasioita. Tosiaan, niin teinkin sitten ja sen jälkeen alkoikin hulabaloo :D Tuolloin varmistui, että mulla alkaa duunit: Heti! Siis kuuden - oikeasti 6 päivän päästä seuraavalla viikolla - uudella paikkakunnalla!

Tuossa tilanteessa mulla oli vain suunnitelmat paperilla ja päässä, mutta ei sen lisäksi muuta kuin jonkin verran pakattuja muuttolaatikoita varastossa :o Onneksi oli edes suunnitelmat - mullahan ei siis ollut esimerkiksi sillä hetkellä, kun päätöksen tein ottaa duunin vastaan: muuttoautoa yli 500 kilometrin muuttoa varten, muuttopäivää, ei muuttoapua - EIKÄ EDES ASUNTOA uudella paikkakunnalla jne jne jne. Mulle jäi 3 arkipäivää aikaa hoitaa juoksevat asiat ja yksi viikonloppu muuttoa varten... :D

Onneksi mulla oli suunnitelmat ja niissä skenaariot kaikkiin vaihtoehtoihin: nopea ja hidas muutto, asunto löytynyt ja ei asuntoa tilanne. Selvitetty muuttoautofirmat, pienvarastot, hätämajoitus vaihtoehdot, tavat löytää nopeasti asunto jne jne. Toisaalta, mä olen sitä tehokkaampi mitä kovempi paine on päällä - tavallaan parhaimmillani silloin :)

Laitoin hommat rullaamaan siis vauhdilla eteenpäin, noudattaen tarkasti suunnitelmia: huonekalut ja pesukoneet myin ja annoin pois hyviin koteihin, muun maallisen omaisuuden pakkasin nopeasti mukaan. Heti vapaan asunnon löysin lehti-ilmoituksella (jonka jätin heti julkaistavaksi seuraavana päivänä) ja otin asunnon itse edes sitä näkemättä. Muuttoapua en tuolla aikataululla lähtöpäähän ehtinyt saada, joten lauantaina pakkasin muuttoauton yksin :/ Sunnuntaina aamulla tyhjensin tavarat uudelle asunnolle (joka muuten aivan huippulöytö ja aivan mahtavalla paikalla!!) ja sitten kaahasin takaisin pk-seudulle palauttamaan pakettiauton ja tekemään loppusiivouksen vanhalle asunnolle. Siitä sitten kirjaimellisesti juosten viimeiseen lähtevään junaan ja takaisin uudelle kotiseudulle, sillä työt odottivat jo aloittamista!

Kaikki meni kuitenkin siis lopulta aika sujuvasti. Suurimman stressin sain aikaan siitä, että en ollut suunnitelmiin tajunnut ottaa huomioon ja selvittää uuden kotikaupungin dösäliikennettä :D Eli ensimmäisenä duunipäivänä olin suhteellisen pihalla millä dösällä, mistä ja miten pääsen töihin!! Viimeiset pari viikkoa on siis sitten mennyt ihan uutta asuntoa laittaessa kuntoon ja ennenkaikkea tutustuessa sekä opetellessa uuden työn niksejä ja juttuja jne. Rankkaa on ollut, sen voin kyllä myöntää! Lisäksi ensimmäisen duuniviikon jälkeisen viikonlopun olin luvannut olla auttamassa toisessa muutossa ystävääni. Eli käytännössä siis eilen oli ensimmäisen kerran "vapaapäivä" edellisen blogikirjoituksen jälkeen, jonka mun pää sitten palkitsi lyömällä migreenin päälle :D

Täällä nyt siis ollaan! "Vanha elämä" jäi pk-seudulle. Uusi alkoi täällä. Sitä en tiedä, oliko tämä oikea valinta vai ei - sen aika näyttää - ehkä. Pieneltähän tämä paikka tuntuu ja jotenkin olo, että tänne on nyt muuttanut ja ns "vetäytynyt viettämään elämänsä ehtoopuolen" - eli että todelliset mahdollisuudet tehdä asioita, joista on haaveillut jäi pk-seudulle ja täällä nyt sitten vain "olla möllötetään" eli esimerkiksi ammatillisesti täällä ei tosiaan ole mahdollisuuksia saavuttaa mitään. Surullista ajatella näin vasta 36-vuotiaana (ja ihmisenä, jolle työ on ollut aina kaikki kaikessa), mutta pitää olla realisti. Se 15-vuoden pätkä ja mahdollisuus saavuttaa jotain elämässä oli ja meni tuossa ;( Nyt ei hirveästi enää kannata haaveilla tai ole näköpiirissä uusia mahdollisuuksia. Tasaista arkea ja elämää. Sitä mitä vihaan. Harmaansävyjä. Toisaalta tämä muutto kuitenkin kaikesta huolimatta oli aika perusteltu, vaikka paljosta jouduin taas luopumaan.

Päivä kerrallaan!


lauantai 27. syyskuuta 2014

Päiväkirja: Painajaisia

Siirtymisriitti vai pelkoa?


Viimeiset yöt ovat menneet painajaisten parissa. Ei yhtä pahoja onneksi kuin viime keväänä, mutta riittävän pahoja värisyttämään vielä aamulla! En tiedä, että onko kyse jonkinlaisesta siirtymisriitistä - vanhojen asioiden taakse jättämisestä vai pelosta tulevaisuutta kohti - että samat asiat ovat vain odottamassa myös tulevaisuudessa nurkan takana?




Pakko kerätä itsensä ja jatkaa valittuun suuntaan. Nyt pitäisi lähteä liikenteeseen, uudelle kotipaikkakunnalle alkuviikosta selvittelemään työasioita. Tosiaan mulla on suunnitelma A, B ja C sekä niissä vaiheet 1, 2 ja 3 jne. Nyt lähden ja yritän lyödä lukkoon suunnitelman A vaiheen 1 :D Jos ei onnistu, sitten täytyy listalla katsoa seuraavaa kohtaa...

Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen artikkeli, jossa Kim Väisänen kertoi: "Väisäsen salaisuus ovat kuulakärkikynällä kirjoitetut tehtävälistat, joilla on sellaisia tehtäviä kuin Joensuun-lentojen varaaminen ja bonusohjelman kehittäminen. Niiden yliviivaamisesta hän saa "suurta, siis suuurta" tyydytystä." http://www.hs.fi/raha/Miljon%C3%A4%C3%A4rit+kertovat+kuinka+rikastut/a1411738647194

Jotenkin huvitti tuo kohta artikkelissa. Olen prikulleen samanlainen tehtävälistoja laativa yliviivoittaja. Tällä hetkellä tosin tuntuu taas, että kahden yliviivatun tilalle tulee kolme uutta :D Mutta mä en osaisi elää ilman listoja. Pelottava ajatus! Muistan, että mulla on joskus ollut listalla jopa teksi "Käy nukkumaan!" ja "Syö!"...

Tuota yliviivausta tehdessäni tajusin, että en ole pitkään aikaan enää yliviivannut päiviä, jotka ovat olleet ilman viinaa. Jotenkin mua ei enää kiinnosta laskea noita. Kun mulle ei enää se jotenkin merkitse mitään. Merkitsikö alunperinkään eli kun se ei ole mulle mikään ylpeilynaihe tai saavutus - sattuneista syistä. Miksi olla ylpeä jostain, jossa vain korjaa omia hölmöilyjään?!? Tota miettiessäni tajusin, että AA:ssa moni muistaa 10 vuodenkin jälkeen (ja on kärryillä jopa päivistä) miten pitkään on ollut raittiina. Hieman absurdia mun päälle!

Blogissakaan en itseasiassa hirveästi ole viime aikoina viinasta kirjoittanut :o En nyt jaksanut miettiä syitä sen enemmän, nopeasti kelattuna johtunee siitä, että viina on ollut tausta-ajatuksina jo kotvan. Elämässä ollut muita asioita päällimmäisenä. ON/OFF. Viinaa on tehnyt mieli ajatustasolla välähdyksinä, heitän mustaa läppää asian ympärillä suojakeinona ja olen kateellinen välillä niille, jotka voivat juoda. Mulle tyypillisesti asia on lokeroitu mappiin Ö aivoissa ja suljettu tiukasti sinne. Tämä tapa on huono siinä mielessä, että eihän tuo asia ole käsitelty silloin kokonaan! Tuo mappi Ö on sellainen mun holvissa olevassa kassakaapissa olevat asiat, joihin en päästä ketään käsiksi. Tämä varmasti myös mun terapiassa iso ongelma - sinne ei ole asiaa edes terapeutilla. Vain mulla silloin, kun on haettava ultimaattinen vitutus ja pahaolo! Mun oma roskakori, josta voi kaivaa tarvittaessa huonon omantunnon ja pahanmielen <3

Yliviivaus kerrallaan!


torstai 25. syyskuuta 2014

Päiväkirja: Ristiriitaisin miettein...

...pystynkö olemaan (esittämään) vahvaa?


Ihmismieli (tai ainakin minun) on aika erikoinen. Sen olen taas viimeisen viikon aikana huomannut. Pelottaa. Ja pelottaa paljon - ottaa askel eteenpäin. En tiedä miksi, yleensä en pelkää mitään ja uskallan tehdä ratkaisuja, jotka muista ovat olleet silkkaa hulluutta ja riskinottoa. Ehkä se mua juuri pelottaakin, teenkö taas sellaisen siirron että ympärillä ihmiset vain pyörittelevät päätään ja silmiään?




Monessa mielessä tämä muutto ja aloittaminen ns "puhtaalta pöydältä" on järkevä ratkaisu. Pitkään pohdittu ja pohjustettu. Monet asiat vain puoltavat sitä. Mutta mä osaan kyllä sen pelin, jossa täytyy kumota vaikka painovoima ja löytää syyt miksi ja miten jokin asia voidaan kääntää ajatuksissa isoksi määräksi kumoavia negatiivisia voimia. Valitettavasti siinä pelissä järjellä ei ole enää mitään roolia, se pohjautuu pohjattomaan haluun nähdä asiat negatiivisina. Vaikka pakolla.

Nyt olen taas ollut monta päivää ajatuksissani ja pohtinut, että mitähän tässä tapahtuu? Rakennan erilaisia skenaarioita päässäni siitä, mikä voi mennä mieleen. Tai en oikeastaan "mikä voi mennä", vaan "mitkä kaikki 100% varmuudella mun tuurilla ja päällä menevät päin vittua". Helpot on lähtökohdat pakata tavaroita ja yrittää hakea positiivista fiilistä lähteä. Se fiilis kesti tasan hetken ja sen jälkeen tajusin, että ei mun todellakaan kannata tai ole oikeutta tuosta päätöksestä iloita!

Jotenkin tuo uusi paikkakunta vie multa turvan "olla" vahva! Täällä olen ollut yksin, täysin eristäytyneenä, turvassa. Suurimmat notkahdukset olen onnistunut salaamaan tällä menettelyllä ja esittämään vahvaa vaikeina hetkinä - kukaan ei ole ollut liian lähellä niitä huomatakseen. Nyt muuton jälkeen tuo turvallinen välimatka katoaa, ympärillä on lähellä läheisiä ja ystäviä. Mihin mä sit pakenen?!? Entä jos en jaksa esittää vaikeina hetkinä sitten vahvaa? Entä jos ratkeaisin juomaa? Entä jos (kun) masennus palaa, miten jaksan suoristaa selän, nostaa pään pystyyn ja kävellä nopeammin kuin jaksaisin? Kuinka peitän sen lasittuneen katseen silmissä tuolloin? Nyt noita ei ole muut nähneet, mutta entä tulevaisuudessa :( Vittu! Jotain pitäisi keksiä, jokin tapa "paeta" tai "esittää" sitten, kun mennään taas mustiin vesiin. Tietäisi vaan miten! 

Pako kerrallaan!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Päiväkirja: Suunnittelua...

...joskus mun suunnittelu menee vaan liiankin tarkaksi!


Se tunne, kun huomaat googlettevasi muuton varrelta kaikkien isojen kaupunkien vuokrapakut ja firmojen puhelinnumerot valmiiksi :D Ihan vain siltä varalta, että täältä vuokratusta vuokrapakusta puhkeaa rengas kesken muuton tai auto hajoaa? Hmmm... Onkohan se kuitenkaan aivan relevantti asia? En tiedä, mun aivoille näköjään on :D



Mitä ihminen voi oikeasti elämässä suunnitella? Vaikka nyt puhuttaisiin yhdestä muutosta. Tätä asiaa olen pohtinut aikaisemminkin - siis mun "kontrollin" tarvetta. Nyt olen taas törmännyt tähän asiaan - liialliseen suunnitteluun! Kaikki pitäisi olla aukottomasti suunniteltu. Lähes minuutilleen, lähes "tehtynä". Huvittanut itseäkin tuossa menneinä päivinä, miten aivot ylikierroksilla hoitaa asioita eteenpäin. Valmiiksi!

On listat huonekaluista (ja ilmoitukset myytävistä), laskettu kuutiot eri variaatioille mukaan lähtevän tavaran mukaan, on pakettiautoa varten lastaussuunnitelma tavaroiden järjestyksestä, on selvitetty pienvarastotilat, kytätty roska-autojen aikatauluja taloyhtiössä (roinaa lähtee nyt roskiin ja paljon), jne jne jne...

Tämän piirteen mä kyllä tunnistan itsestäni hyvin. Se on mulla ns "yhden asian focus" -kausi. Terapeutit ovat tätä joskus aikoinaan purkaneet ajatuksella "mania", mutta todenneet yksi toisensa jälkeen, että maniaa se ei ole. Se on vain mussa oleva todella äärimmäinen luonteenpiirre. Luonteenpiirre, jossa ajatukset ja tekeminen keskittyvät tasan ja vain yhteen asiaan. Tosin siinä on kyllä maanisia piirteitä - itsenikin mielestä! Mulla nuo kaudet tulevat pääsääntöisesti aina töissä tai sanotaanko töihin liittyen (ja niiden aikoina pystyn uskomattomiin suorituksiin).

Mulla on erikoinen pää. Sen tiedän ja sen kanssa en ole vieläkään oppinut elämään. Otetaan esimerkki mulle tyypillisestä toisesta kaudesta: luovuus. Se on ehkä erikoisin mun kausista ja tulee 2-3 kertaa vuodessa - kestäen noin kuukauden. Sen aikana mä lamaannun. Se alkaa noin 3 viikkoa ennen "räjähdystä" eli mulla on alitajuisesti olo, että aivot työstävät jotain. Jotain uutta ideaa!

Siis kolmisen viikkoa mä en tiedä, mitä mä teen päässäni ja miksi. Tiedän vain, että nyt aivot työstävät jotain ja kovasti. Olen todella levoton ja keskittyminen ei oikein riitä mihinkään. Tässä vaiheessa myös alkoholin käytölle on riskinsä! Aikaisemmin tuo vaihe ahdisti mua paljon. Tuli riittämätön olo, kun oikein mistään asioista ei saanut otetta. Tämä olo tulee vieläkin, vaikka nykyisin sitä helpottaa se, että tiedän jo varmuudella sen olevan väliaikaista ja päättyvän johonkin ideaan. Yleensä todella suureen ja sellaiseen, jonka toteuttaminen tuntuu aluksi lähes mahdottomalla - otetaan esimerkki yhdestä toteuttamastani verkkopalvelusta: lähes miljoona tietokantatietuetta sisällään pitävä palvelu, joista jokainen tietue on pitänyt tavalla tai toisella tarkastaa! Sellaista kukaan ei ollut tehnyt, miksiköhän? (1 000 000*5 sek)/60/60 = 1389 tuntia tarkastamista oletuksella, että yhden tarkastamiseen menee 5 sekuntia (eli 174 kpl 8 h työpäiviä). Siitä lähdin. Palvelu on ollut pystyssä jo pitkään!

Oikeastaan kaikki mitä mä olen elämässä tehnyt, on tällaisen kauden jälkeistä. Se päättyy ideaan, jonka puran todella tarkasti auki ja sen jälkeen, jos idea tuntuu hyvältä se jatkuu 3-12 kk "yhden asian focus" -kaudella. Toteutan jotain visiota ideasta... voi mua ja mun aivoja :o

Kausi kerrallaan!


perjantai 12. syyskuuta 2014

Päiväkirja: Hyppy tuntemattomaan

Elämäntaparemontti jatkuu - step 2


Kuten edellisestä postauksesta moni saattoi arvata, olen tehnyt päätöksiä. Isoja päätöksiä!

Jos asiaa nyt pohjustuksena jotenkin vetäisi taaksepäin, niin tämä päätös alkoi hautua jo yli vuosi sitten elokuussa 2013. Tällöin kuitenkin tilanne oli sellainen, että isojen ratkaisuiden tekeminen olisi ollut tosi vaikeaa/mahdotonta ja toisaalta en olisi itse ollut siihen vielä valmis (en tiedä miksi). Ajatus kuitenkin hautoi päässäni. Itseasiassa monelle puhuinkin jo joulunaikoihin, että olen asiaa pohdiskellut (usein tilanteessa, jossa he kysyivät - "miksi et muuttaisi tänne?")




Nyt pitkin kesää olen asiaa pohtinut enemmän ja enemmän. Haluan pois täältä. PK-seudulta. Tavalla tai toisella. Aloin jo heinäkuussa järjestellä asioita (kenenkään tietämättä) - suunnitella juttuja eli lähinnä nyt duunejen osalta katsoa mikä on tässä taloustilanteessa ja mun oman jaksamisen kannalta järkevää! Kysymyksiä oli pohdittavana helvetisti: Pystynkö järjestämään työt uudelleen? Missä aikataulussa? Miten tapaamiset täällä asuvan lapseni kanssa onnistuvat (suurin KIVI sydämelläni)? Uskallanko heittäytyä "tuntemattomaan"? Miten Rise suhtautuu? Kuinka terapioiden käy? Milloin olisi oikea hetki? Miten muuton hoitaisin ja mihin? Viihdynkö uudessa pienessä paikassa noin 15 vuoden pk-seudulla asumisen jälkeen? Jne jne jne.

Omassa päässä tuo oli aika loputon suo. Plussia ja miinuksia. Rohkeutta ja pelkoa. Aikamonta kilometriä noista lenkeistäni on lähtökohtaisesti purettu tätä asiaa. Kerätty voimia ja rohkeutta hypätä - tuntemattomaan.

Elokuussa tein sitten päätökseni. Kyllä, mä otan "hallitun" (?) riskin ja lähden. Laitan kamat kasaan ja muutan pois. Takaisin kotiseudulle! Itseasiassa tuo kirjoittamani "Pieni irtiotto arjesta" oli jo tiedustelumatka. Kävin kävelemässä uuden kotikaupunkini katuja, katsomassa elämänmenoa ja paikkoja. Koeajamassa ajatusta! Tunteikas reissu - monessa mielessä! Se kuitenkin vahvisti, että päätökseni on ehkä oikea. Sienimetsästä mua ei meinannut saada pois, kanttarelleja hartaasti puhdistaessani mietin, että voi siinä elämässä olla muutakin sisältöä kuin se mitä mun elämä nyt on. Paljon enemmän.

Alkuviikosta sitten kerroin asiasta läheisille. Nyt ei voi enää perääntyä :D Toisaalta, monta isoa ja pientä sattumaa tapahtui kahtena seuraavana päivänä.  Positiivisia kaikki (*tähän välihuomautuksena, että mun pessimistinen ajattelu oli jo varma, että kohta sitten räjähtää jokin ja pahasti*)! Monet palaset vaan loksahtelivat paikoilleen, kuin itsestään! Täydellisesti.

Helpottunut olo (josta migreenialtis pääni luonnollisesti palkitsi parin päivän migreenillä). Nyt on oikea hetki ja aika jättää taakse vanha elämä. Monessakin mielessä! Jättää taakse se vanha elämä ja muistot, jotka ovat mua riivanneet monta monta vuotta. Ei aloittaa alusta, vaan aloittaa puhtaalta pöydältä! Jättää taakse tähän asuntoon liittyvät negatiiviset muistot, jättää taakse vankila, ehdonalainen, tuomio ja vankilassa kohtaamani ihmiset (joihin täällä väkisinkin liikkuessa saattaa törmätä), jättää taakse se kaikki mikä on ollut mennyttä ja tapahtunutta. Asioita, jotka eivät muuksi muutu, mutta muistuttavat täällä jatkuvasti itsestään. Tavarat pakettiin ja kohti uutta alkua :)

Hyppy kerrallaan!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Päiväkirja: Ja sitten vähän suurempi irtiotto

"Mä lähden himaan"... muuttopäätös tehty!



"Mä aikani täällä kärsin,
hevosennäkkileipää järsin.
Kohta paska ohi on,
on riemu juupel mahdoton.
Tuosta ovesta juoksen saatanan lujaa,
vapaana miehenä pitkin Kehää (1).
Nyt vipinaa tennariin ja Meikä lähtee kotiii-in!

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,
ei iske enää mikään ei mua määrää vartijakaan!
Mä lähden himaan, mä lähden himaan,
ei iske enää mikään ei mua määrää valvojakaan!

Juhannus, joulu ja uusvuosi kiinni,
pois kun pääsen kuplii vichy.
Ei duunikaan lomaa myönnä,
"Anomus perseeseesi työnnä."
Ei enää ympärillä aitaa,
ei oo päällä peltipaitaa,
Risellekin pokkuroin ja 6 vuotta pahoinvoin.

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,
ei iske enää mikään ei mua määrää vartijakaan!
Mä lähden himaan, mä lähden himaan,
ei iske enää mikään ei mua määrää valvojakaan!

Hei Stadi vedä käteen Meikä nakkaa pölyt mäkeen joo joo joo."


torstai 28. elokuuta 2014

Päiväkirja: Pieni irtiotto arjesta

...ja käymään ihmisten ilmoilla!


Tiesitkö, että tummat silmänaluset ovat nyt muotia? Enpä tiennyt minäkään. Ei ole mennyt siis hukkaan mun vuosien kova työ noiden saavuttamiseksi :D Taas kerran taisin vain olla aikaani edellä: http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288730012243.html

Huomenna olisi terapia. Pitää yrittää olla kelailematta sitä liikaa tänään (tai käydä lenkillä kelaamassa kilometrejä), ettei pää leikkaa kiinni samantien. Onneksi uusi terapeutti on siis ihan ok ja sitä kautta ei ihan niin älyttömästi syljetä ajatus mennä tuonne. Henkisesti olo ollut tässä kuussa jo aika merkittävästi parempi. Toki yhä tulee inhottavia piikkejä molempiin suuntiin, mutta esimerkiksi liikunnasta olen alkanut saada jo nautintoa! Tämähän oli tuossa kesällä yksi suurimmista ongelmista - mikään ei tuntunut hyvältä, mistään ei tullut mitään nautintoa. Siinä mielessä muutos on ollut kyllä aika suuri - menihän siihen 3 kuukautta. Hemmetin pitkä aika taistella viinaa vastaan saamatta silti mitään kiksejä! Samaan aikaan viinanhimo on jo hieman helpottanut, toki asia nyt jokapäivä yhä käy mielessä, mutta samanlaista pakottavaa oloa juoda ei ole. Itseasiassa mietin tuossa, että nyt jos joisin kännin niin todennäköisesti saisin elämänäni kovimman morkkiksen! Morkkiksen juomisesta, morkkiksen kaloreista, morkkiksen menetetystä työpäivästä... mitähän kaikkea muutakin siihen vielä tulisi? Ei itseasiassa hirveästi houkuttele, krapulasta puhumattakaan!




Sain kuin sainkin aikaiseksi varattua junaliput kotiseudulle ja huomenna pitäisi siis ottaa 4 päivän irtiotto arjesta tuolla. Johan siitä on lähes 2,5 kuukautta, kun viimeksi kävin. Toisaalta, en mä juuri töiden lisäksi missään muuallakaan ole käynyt toukokuun jälkeen :o Tässä kotona jomottanut vain ja tuijotellut seiniä tai parvekkeella rööki suussa tyhjyyteen. Tekee varmaan ihan hyvää käydä vähän muuallakin ja ihmisten ilmoilla!

Tosiaan aloitin eilen kirjoittamaan uutta blogia. Blogia, jossa käsittelen tarkemmin sitten tätä mun elämäntaparemonttia liikunnan ja kuntoilun kautta. Päätin tehdä sille oman blogin, vaikka toki elämäntaparemontti nyt tännekin tavallaan sopii :D Kyllähän viinasta luopuminen vaatii paljon muutakin kuin vain korkin kiinni laittamisen. Mutta tuonne tulee postauksia suoraan juoksemiseen, kuntoiluun ja liikkumiseen liittyen - juoksukenkien valinta tai tupakan vaikutus hapenottokykyyn ei varmaankaan tämän blogin lukijoita ihan hirveästi kiinnosta?! Tätä uutta blogia voit seurata osoitteessa: http://rapajuoksija.blogspot.fi/

Blogi kerrallaan!


lauantai 23. elokuuta 2014

Päiväkirja: "Juokse sinä humma"...

..."kun tuo taivas on niin tumma!"


"Miksi maratooneja järjestetään? Saadaan hullut numeroitua." Sateinen viikko siis töissä ja juoksulenkeillä takana!

Kyllä on muutamalla lenkillä koetellut ajatus "onko tässä mitään prkl järkeä?". Kilometrejä on siis kevyesti tullut kaatosateessa(kin) taas rullattua. Mä olen niin saatanan tyhmä ja hullu, että a) uhoan ääneen tekeväni jotain ja b) sitten en pysty mun aivoiksi sanotulla rusinalla enää perääntymään! Menin siis alkuvuodesta uhoamaan, että kävelen/hölkkään/juoksen/konttaan tänä syksynä läpi maratonin... case closed - no turning back!

Viime sunnuntaina kokeilin kävely-/hölkkälenkin puolikkaasta maratonista eli 21,0975 kilometrin matkasta - suhteellisen helposti meni, kun en pitänyt kiirettä vaan menin sellaisella "hyväolo kokoajan" -fiiliksellä aikaan 2:25:17 tuon läpi! Ihan hyvä aika mulle, kun ottaa huomioon lähtökohdat 3 kuukautta sitten, rankan tupakoinnin sekä matkallakin poltetut kaksi röökiä :D Tavoitteena on siis lokakuussa vetää läpi rauhallisesti täyspitkä maraton alle 5 tunnin... saa nähdä!




Lääkäriin tilasin ajan tällä viikolla ja haen lääkkeet tupakoinnin lopettamiseen. Nyt vuoden verran yrittänyt päästä irti röökistä omin avuin laastareilla, niksatableteilla jne hyvin(huonoin) tuloksin. Ei ota onnistuakseen vaan! Painokin on jämähtänyt paikoilleen eli -12 kg lukenut mittarissa jo pitkään ja viimeiset kilot ei treenaamallakaan meinaa lähteä. Ihan tyytyväinen olen toki tuohon jo, mutta se 3-4 kg pitäisi vielä saada pois niin paino olisi normaalin rajoissa ja sitä kautta lenkkeilykin olisi helpompaa (mm. polvet ovat olleet/ovat aika kovilla painon takia). Peruskunnon olen saanut lenkkeilemällä kohtuulliseksi, joten helpoiten (?) lisää tehoa ja kestävyyttä varmaan tulee ihan pudottamalla tuon painon tavoitteeseen ja lopettamalla tupakoinnin!

Selincroa en ole tarvinnut tällä viikolla ja ei ole ollut haluja testata vielä uudelleen. Viime lauantai oli kuitenkin aika helppo päivä eli ei tehnyt mieli viinaa kokeilun jälkeen! Hyvä niin ja ensimmäinen kokeilu oli siis onnistunut :) Tällä hetkellä kyllä parhaimmat endorfiinipöllyt tulee sellaisesta yli 10 km juoksulenkistä. Onhan siihen mennyt aikaa jo monta kuukautta, että olen alkanut saada sen verran tuosta irti, että endorfiinikoukku on syntynyt! Tämä taas osoittaa tietenkin myös sen, että mulla riippuvuuksia kyllä syntyy nopeasti jos jostain asiasta saa kiksejä :(

Kaikenkaikkiaan olo on kuitenkin tosi hyvä! Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Monet pienet asiasta alkaa ehkä hitaasti muodostaa sellaista vähän tukevampaa pohjaa tähän taisteluun. Viimeisimpänä tuo Selincro, joka lupaili jo aika hyvää. Ehkä siinä kuitenkin henkisesti se suurin juttu joka helpottanut - joku harmaansävy (?) on olemassa kuitenkin täydellisen on/off suhtautumisen lisäksi. Helpompi hengittää! Katsotaan nyt rauhassa.

Kilometri kerrallaan!

perjantai 15. elokuuta 2014

Kokemuksia Selincrosta alkoholismissa

Kirjoitan tähän postaukseen kokemuksiani reaaliajassa Selincrosta


Selincron käyttötarkoitus on alkoholinkäytön vähentäminen alkoholiriippuvaisilla aikuisilla. Lääke otetaan 1-2 tuntia ennen alkoholin juomisen aloittamista (itselläni tarvittaessa siis silloin kun joudun juomaan) ja jos juomisen tarve on jatkuvaa lääke voidaan ottaa myös joka päivä (tällöinkin samoin 1-2 h ennen juomista). Selincron voi ottaa myös alkoholin juomisen aikana mikäli sen on unohtanut.

Selincron vaikuttavana aine on nalmefeenia. Selincro vaikuttaa keskushermostoon (on punaisen varoituskolmion lääke) ja auttaa vähentämään alkoholinkäyttöä vaikuttamalla aivoissa prosesseihin, jotka aiheuttavat tarpeen jatkaa juomista. Tarkkaa vaikutusmekanismia ei tiedetä, mutta nalmefeeni on opioidi-järjestelmään vaikuttava lääkeaine, jolla on selvä vaikutus µ-, δ- ja κ-reseptoreihin ja Selincro onkin aivojen välittäjäaineisiin vaikuttava lääkeaine. Lääkeaine vähentää juomishalua ja pakonomaisuutta alkoholiriippuvaisilla henkilöillä.

http://www.terve.fi/laakeopas/71684-selincro
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=27787&i=LUNDBECK_SELINCRO
http://www.lundbeck.com/fi/tuotteet/selincro




16.45
Otin ensimmäisen Selincron runsaan veden kanssa. Päivän mittaan olen tehnyt töitä klo 08-16, syönyt hyvin ja juonut vettä noin 2 litraa sekä kahvia noin 6 kuppia. Lähtökohdiltaan tilanne vastaa aika normaalia mahdollista tilannetta, jossa lääkettä käyttäisin!

18.15
Lääkkeen ottamisesta mennyt noin 1,5 h. En huomannut mitään erikoista olossa pelkän lääkkeen takia. Aika väsynyt olo näin työviikon jälkeen, kun lopetin työt ja avasin ensimmäisen lonkeron.

18.45
Ensimmäinen lonkero juotu. Olo vielä aika normaali, väsyttää toki kovin. Tuli sellainen olo, että meinasin torkahtaa sohvalle samantien. Rentoutunut olo ja väsynyt. En osaa vielä sanoa, tekeekö mieli ottaa lisää. Jos en olisi tähän koneelle noussut, niin varmuudella olisin torkahtanut.

19.15
Join toisen. Pahin väsymys meni ohi ja laitoin saunan päälle. Olo hieman "tokkurainen", mutta sellaista normaalia hyvänolon tunnetta/iloisuutta/nousuhumalaa ei ole ainakaan vielä tullut. Oikeastaan yhä ensimmäinen ajatus olisi, että ois vaan tosi kiva käydä nukkumaan! Ei myöskään ole olo, että pitäisi juoda lisää jotta tulisi oloon jotain vauhtia/muutosta. Ennemminkin vain vähän epämiellyttävä olo mahassa, kun juonut litran nestettä tuntiin niin maha ihan turvoksissa jo nesteestä!

20.00
Kävin ottamassa ensimmäiset löylyt. Yritin miettii, että miten tätä oloa nyt kuvaisi :D Ei oikein löydy sanoja, joilla selittää. Tekisi mieli lopettaa tämä testi tähän! Siis ei jotenkin jaksaisi juoda enää noita kahta jääkaapista. Kävinkin parvekkeella vilvottelemassa ja join vettä! Ei nyt äklötä tuo ajatus juoda noita lonkeroita, mutta ei tee kyllä mielikään. Olo on rentoutunut, hieman tokkurassa ilman nousuhumalaa. Ihan hyvä olo itseasiassa! Yritin miettiä jotain vertailukohtaa - ehkä sellainen olo kun normaalisti olisi juonut sen 6-8 annosta ja nousuhumala olisi takana sekä juomat ollut loppu tunnin. On vain sellainen rentoutunut olo... MUTTA normaalisti tuossa tilanteissa siis ajatus pyörisi siinä, että mistä saisi lisää. Nyt ajatus pyörii, no en oikein tiedä, mut ei ole olo että tarviisin lisää vaikka sitä ois tuossa jääkaapissa. Toisaalta alkoholistina jotenkin hirvittää pelkkä ajatus, että ne nyt jäisi juomatta :o

21.30
Ei tuossa tehnyt nyt sitten saunan jälkeen näköjään mieli enää. Kolmannen yritin äsken juoda, mutta ei vaan maistunut hyvältä enää lonkero tälle illalle eikä tee mieli muutakaan - sain puolet juotua janoon. Niinpä luovutan tältä illalla! Ei tosiaan minkäänlaista himoa juoda enempää - päinvastoin tuo kolmas jo tuntui vähän sellaiselta "pakko nyt kokeilla" tyyppiseltä. Olo on hyvä ja mieli samoin. Väsyttää. Jännä homma tosiaan, jos en tänne olisi luvannut kirjoitella niin tuota kolmattakaan tuskin olisin edes avannut :o Ja että jääkaappiin jää siis (varmaan elämäni ensimmäisen kerran?!?) juomatonta viinaa yön yli. Hämmentävää.

22.15
Luovutan! Ei tule odottamalla, miettimällä eikä hakemalla mielihalua ottaa enempää. Mieli halajaa vain sänkyyn unten maille :) Olipahan erikoinen ilta - pitää nukkua yön yli ja pureskella syitä sitten tarkemmin.

08.45 (seuraava aamu)
Heräsin pirteänä ja tietysti ilman krapulaa, koska juominen jäi määrällisesti 3-4 annokseen (2,5 tölkkiä lonkeroa). Olo on aivan normaali, mieliala hyvä! Hieman hämmentynyt olen eilisestä ja jopa tästä aamusta. Vesilasin otin jääkaapista ja ylijääneet 1,5 tölkkiä lonkeroa kummitteli jääkaapissa - ei tehnyt mieli. Keitin kahvit ja menin tupakalla. Antabuksen ottamiseen "varmuuden vuoksi" en kokenut mitään tarvetta herätessäni - vaikka purkin olin laittanut tuohon keskelle pöytää odottamaan. Tuossa tupakalla tajusin sen miten voisin kuvata eilistä oloa (pientä "hiprakkaa/humalaa") 2 lonkeron jälkeen tuossa noin klo 19 aikaa. Eilen kirjoitin "tokkurainen", rentoutunut ja väsynyt. Tuo kuvaa tiivistetysti oloa, mutta sen voi konkretisoida arkeen: olo vastasi aika täydellisesti sitä oloa, joka tulee kun olet käynyt urheiluhierojalle tunnin niska-hartija-selkähieronnassa. Ja se ensimmäinen minuutti pari mikä olo sulla on, kun nouset ylös siitä hierojan pöydältä: pökkyrässä, rentoutunut ja unelias. Sellaiseksi lääke muutti (?) siis nousuhumalan. Ei tullut mulle tyypillistä ylisosiaalisuutta, puheliaisuutta tai "energiapiikkiä" - siis noita ensimmäisiä nousuhumalan juttuja! Ainakaan ne eivät olleet niin korostuneita, toki klo 19-21 välillä piristyin hieman ja sosiaalisesti olin ehkä aavistuksen normaalia itseäni aktiivisempi. Ehkä.


YHTEENVETO


TAUSTA
Tavoitteena oli siis kokeilla Selincroa yhteisellä päätöksellä lääkärin kanssa, jos siitä löytyisi apua työelämässä tapahtuviin edustustilaisuuksiin joissa alkoholi on läsnä (iso ristiriita raittiuden ja itseni välillä, aiheuttanut jo nyt ongelmia tänä vuonna). Päätös on tehty juomishistoriani ja käynnissä olevien terapioiden perusteella. Lääkettä ei siis ole määrätty missään terveyskeskuslääkärillä, vaan takana on hoitosuhde terapiassa kesäkuusta alkaen. Olen käyttänyt kesällä katkon jälkeen ensin Antabusta säännöllisesti ja hitaasti pudottanut sen vain "tarvittavaksi" eli ottanut esimerkiksi perjantaina, jos on tullut olo että tekisi mieli viinaa. Näin olen ollut siis täysin raittiina viimeiset 3 kk. Nyt työt taas kesän jälkeen lähteneet käyntiin ja hiljalleen alkaa kalenteriinkin siis ilmestymään kissanristiäisiä. Toki helpoin ja järkevin tapa olisi vain käydä niissä ja olla vain juomatta. Valitettavasti mun pää ei siihen oikein riitä (olen kokeillut tätä kesän aikana mm terasseilla ja baareissa selvinpäin), sillä porukassa en halua etenkään työympäristössä selitellä juomattomuuttani erilaisin valhein. Toisaalta sanomalla asiakkaille suoraan, että en juo koska olen alkoholisti ei ole hirveän hyvä idea.

MINÄ JA ALKOHOLI
Normaalisti minun on hyvin vaikeaa (lähes mahdotonta) laittaa korkkia kiinni illan aikana juotuani ensimmäiset alkoholiannokset. Yleensä tämän jälkeen siis juon kiihtyvällä tahdilla aivan loppuun asti kunnes nukahdan. Ajatukset kääntyvät vain juomiseen ja siihen, että juomista on varmuudella sen verran että sitä riittää kunnes nukahdan. Tähän kuuluu myös eräänlainen laskeminen kokoajan: lasken määriä jotka olen juonut, lasken määriä jotka jäljellä vs valvottavana olevat tunnit, lasken seuraavaa päivää ja sitä monelta promillet ovat nollilla, lasken annoksia jotka voin juoda jotta kykenen seuraavana päivänä esimerkiksi johonkin tapaamiseen jne jne jne. Aina tuo laskeminenkaan ei auta, vaan päätän silti ottaa vielä "yhden" - usein muutaman extraa.  Myös seuraavana aamuna herätessä krapulassa tai ilman, ensimmäinen ajatus ja usein koko päivän kestävä on "haluan paukun". Tuo ajatus on niin vahva, että usein tämä myös toteutuu ja edellinen ilta jatkuu seuraavana päivänä juomisella heti kun siihen on mahdollisuus. Tästä syntyvät sitten nuo minun putket. Jos saan putken poikki, saatan olla juomatta pitkiäkin aikoja (seuraavaan alkoholin ottamiseen). Toisaalta viinanhimo on silloinkin läsnä. Tekee mieli välillä todella kovin.

Juominen on minulla humalahakuista. Ensimmäisten annosten jälkeen muutun sosiaaliseksi, pirteäksi ja hyväntuuliseksi (nousuhumala). Jos takana ei ole pitkä putki - olo vastaa juuri tuota. Tämä on juuri se syy, miksi juon - koen olevani merkittävästi sosiaalisempi sekä hyväntuulisempi ja esimerkiksi asiakkaiden kanssa se on positiivinen asia minulle. Annosten kasvaessa olo muuttuu tasaisemmaksi ja toleranssini on sen verran kova, että pystyn tosiaan juomaan 10 annosta aika heittämällä ja sitä ei juuri humalaksi huomaa minusta (olen myös oppinut peittämään humalaa vuosien varrella). Sellainen normaali ilta mulla on suurinpiirtein 0,7 litraa kirkasta eli 16-18 annosta. Loppuvaiheessa olen selkeästi humalassa, vaikka pystynkin etenkin kirjoittamalla (kännykän tekstiviestit jne) kommunikoimaan edelleen melko sujuvasti (tämä hämännyt läheisiäni paljon viime keväänä) - puhe kuitenkin sammaltaa jo kovin ja motoriikka on humalaisen. Tähän vaikuttaa se, että olen melko pienikokoinen eli en tosiaan mikään kaksi metrinen ja 120 kg :D

MINÄ, ALKOHOLI JA SELINCRO
Eilinen oli siis kokeilu ja suunniteltu hyvin. Lisäksi korostan, että vaikutukset ovat yksilöllisiä. Näistä syistä on muistettava, että tämä oli ensimmäinen kokeilu. Kokeilu! Odotukset olivat ristiriitaiset - millainen olo tulee, hirttääkö juominen kiinni, onko lainkaan hyvää oloa tai miten humala muuten vaikuttaa. Juomista olin varannut 4 tölkkiä lonkeroa eli sen verran, että olisin joutunut hakemaan kaupasta lisää mikäli olisin halunnut juoda lisää (normaalisti hakisin 100% varmuudella, jos juomat loppuisivat).

Join kaksi ensimmäistä lonkeroa noin tunnissa. Olo ei ollut samanlainen kuin normaalisti noista tulisi - eli "lähtisin käyntiin". Nousuhumala muuttui tavallaan pehmeäksi rentoutumiseksi ja väsymykseksi (vrt kannabis). Sosiaalisesti en juurikaan aktivoitunut. Olo oli silti hyvä, mukavan rentoutunut. Huomasin siis selkeästi alkoholin vaikutuksen kuitenkin. Pahin väsymys haihtui noin tunnissa ja sen jälkeen olo oli rentoutunut. Kuten vertasin - hieman kuin olisin noussut juuri hieronnasta. Vaikka olo oli hyvä, mun ei tehnyt mieli ottaa enempää. En tiedä miksi! Lähinnä ajatukset pyörivät sen ympärillä, että maha oli turvoksista litrasta nestettä ja rentoutuminen houkutti käymään nukkumaan/ottamaan torkut. Kello 19-21 välisen ajan tosiaan katselin urheilua, kävin saunassa ja join jopa janoon vettä saunan jälkeen (teki enemmän mieli kylmää vettä kuin lonkeroa). Ei ollut sellaista normaalia himoa "juotava nyt nopeasti lisää, että lähden käyntiin ja olo paranee ja ja ja"... saati että olisin miettinyt, että "prkl mulla on vain 2 jäljellä ja olisin vetänyt kenkiä jalkaan ja äkkiä kauppaan ennen klo 21.00". Yhdeksän jälkeen vielä kokeillakseni yritin juoda lisää - jaksoin juoda puolikkaan lonkeron (lähinnä janoon), mutta sitten tuo alkoi maistua jo liian makealta ja vatsan pingottuneisuus tuntui siltä, että enempää ei mahdu! Jätin lonkeron kesken ja yksi juoma jäi vielä korkkaamatta jääkaappiin. Noin klo 23.00 kävin nukkumaan.

Aamulla heräsin ja jääkaapissa olleet lonkerot eivät houkuttaneet vieläkään (varmaan ensimmäinen kerta elämässä, kun jääkaapissa oli ylipäätään juomista seuraavana aamuna). Tänään siis olisi ollut päivä, jolloin olisin voinut korkata vaikka heti aamusta ja nauttia ns kokopäivän humalasta! En todellakaan osaa sanoa mitä tapahtui! Siis tuli ihan hyvä olo, mutta ei tullut oloa että haluisin/olisi pakko juoda lisää. Jotenkin fyysinen olo pingottuneesta mahasta tuli tosi vahvasti esiin. Laskinpa jopa eilen illalla kahden juodun jälkeen niiden kalorit ja mietin, että tänään pitää tehdä tunnin lenkki pelkästään polttaakseni ne. Tavallaan siis ajatukset eivät pyörineet pakonomaisesti viinassa vaan erilaisissa muissa asioissa. Mielenkiintoista!

Toimiko lääke? Kyllä, ehkä. Uskaltaisin sanoa, että ainakin eilen (ja tänään) toimi - jos sen noin täytyy toimia ja ilmeisesti juuri noin sen täytyykin toimia. Vaikutus oli erilainen kuin odotin, en tiedä mitä mä sit odotin, ehkä sitä että minkäänlaista hyvää oloa ei tulisi ja pieni humala olisi vain sellainen vähän inhottava olo. Odotin jotenkin, että olo olisi sellainen että sen takia ei tekisi mieli ottaa lisää! Olo oli kuitenkin ihan mukava ja selvästi rentoutuneempi kuin selvinpäin, mutta silti halua ottaa lisää ei tullut. Joka siis täydessä ristiriidassa sen kanssa mitä odotin! Jotenkin tuo eilinen olo oli juuri sellainen mitä ehkä jopa pelkäsin - hyvä olo ja rentoutunut - ja sen takia haluaisi juoda nimenomaan lisää pitääkseen siitä kiinni. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Miten mä tiivistäisin: Selincro teki jotain aivoissa (?) siten, että ajatukset eivät olleet kiinni viinassa vaan muissa asioissa... tiedostin jopa paremmin oman fyysisen olon kuin normaalisti humalassa. Normaalisti joisin lisää ja vaikka pakolla: ihan sama vaikka viina maistuisi paskalta ja maha meinaisi räjähtää nesteestä (jos tätä edes tiedostaisi silloin)! Nyt tavallaan "pakko juoda/saada lisää!" muuttui muotoon "jaksaisikohan sitä juoda lisää?". En jaksanut eilen ja ei tehnyt mieli. Päätöstä ei tarvinnut mitenkään perustella itselle vaan "oli vain olo", että en nyt halua enempää juoda kun ei se maistunut edes hyvältä!

Tässä nyt kai tuntemukset purettu. Hämmentynyt olo. Sivuvaikutuksia en huomannut mitään (en osaa sanoa oliko väsymys lääkkeen vai alkoholin vai rankan työviikon takia).


Päiväkirja: 3 kk juomatta ja Selincro kokeilu

...LIVE-blogi lähetys tulossa illalla!


Viikko taas ehtinyt vierähtää lähelle viikonloppua. Tänään on kolme kuukautta siitä, kun viimeksi otin viinaa. Kolme kuukautta - helvetti vasta! Mennyt viikko taas ollut aika vaihderikas, niin hyvässä kuin huonossakin :( Taas huomasin ongelmien tullessa alkuviikosta, että ensimmäinen ajatus oli viina. "Perseet olalle" -tyyppinen lähestyminen asiaan, johon en kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa. En kuitenkaan ottanut viinaa, vaan kävin juoksemassa lenkillä keuhkot pihalle ja jalat alta!

Jengi palannut selvästi lomilta ja työrintamallakin on taas tehty ympäripyöreää päivää koko viikko! Työmäärät ja lenkkeily meinaa lähteä käsistä... eli överiksi (määrät) meinaa lipsua molempien osalta. Terapiassa kävin tällä viikolla ja sieltä tulee ehkä tähän blogiin kirjoitettavista asioista nyt se mielenkiintoisin ja tärkein.


Lääkitystä nyt käytiin läpi ja päädyttiin kokeilemaan Selincroa (Antabus on toki sitten myös odottamassa kaapissa, jos tämä ei toimi). Lähinnä siksi, että töiden takia joudun nyt syksyllä varmuudella tilanteisiin - joissa on pakko juoda! Tarkoitan siis lähinnä kaikenlaisia illanistujaisia, kick-off tilaisuuksia, kissanristiäisiä ja edustamista töiden takia. Selincro nyt määrätty tällaiseksi "business-Antabukseksi" tähän tilanteeseen. Tavoitteena kokeilla, toimiiko lääke kohdallani ja mahdollistaisi siten edustamisen (joka tärkeää siksi, että saan asiakkuuksia "hoidettua"), mutta juomisen ei siis noin lähtökohtaisesti pitäisi tuoda mitään kiksejä - joten himoa juoda pakollista enempää ei pitäisi tulla. Saa nähdä!

Selincro 18 mg on siis tuo lääke ja reseptillä mulla oli sitä 14 kpl testattavaksi tarvittaessa. Kallishan tuo lääke on - tai noh tavallaan ei kyllä ole, sillä yksi tabletti maksaa noin reilun 5 euroa, mutta siis 14 kpl hinta on noin 78 euroa. Koska lääkettä otetaan vain tarvittaessa (voi ottaa myös jokapäivä jos haluaa varmistella), niin silloin tuo reilu 5 euroa on kuitenkin vain yhtä baarissa juotua isoa olutta vastaava summa!

Tänään ajattelin kokeilla ensimmäisen kerran tuota lääkettä - sellainen LIVE-blogi lähetys siis tulossa illalla alkaen noin klo 18.00. Kirjaan silloin tietoa, ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia pitkin iltaa asioista ja juuri sillä hetkellä olevista ajatuksista lääkkeen kanssa. Kirjaan ne tosiaan suoraan "online-päivityksinä" silloin blogiin, niin ei tarvitse jälkeenpäin miettiä sen enempää tuntemuksia. Homma on suunniteltu hyvin - eli riskit juomisen "kiinni hirttämiseen" on minimoitu. Lisäksi kokeilen tätä kotona yksin ja baariin ei ole tarkoitus lähteä. Juomista on varattu 4x0,5l tölkkiä lonkeroa (4,7% ja yhteensä siis 6 ravintola-annosta mahdollista juoda). Eli väkevillä en kokeile, vaan miedoilla ja määrä on sellainen että krapulaa ei tule ja aamulla voi heti tempaista herättyä tarvittaessa Antabuksen koneeseen mikäli alkaa yhtään tuntua siltä (6 annosta palaa noin 12 h eli herätessä promillet nollilla)!

Selincro kerrallaan!

tiistai 5. elokuuta 2014

Päiväkirja: Suursiivouksen antia

...ja täällä siis ihan aikuisten oikeasti OLI siistiä :D


Hups! Niin se taas viikko vierähti ja päästiin elokuun puolelle ensimmäiseen postaukseen.

Viime viikko tiivistetysti oli "ihan ok" - lukuunottamatta viikonloppua, jolloin taas kävin taisteluita itseni kanssa. Ei mitään erikoista tai uutta, viinaa olisi vain tehnyt mieli kun aurinko paistoi ja oli viikonloppu. Aika syvissä vesissä siis olin perjantain, lauantain ja sunnuntain. Terapiakin oli viime viikolla ja nyt kolmas eri terapeutti otti mut vastaan kesälomista johtuen. Pari aikaisempaa on ollut sellaisia, että kemiat eivät edes hipaisseet toisiaan, joten hyvään saumaan tuli nämä kesälomat. Tämän kolmannen kanssa nyt tuntui, että ymmärsi yskän sekä sen että en aio hirveän syvällisesti (jos ylipäätään) ruveta kaivelemaan historiaa viimeiseltä kuudelta vuodelta ja siellä olevia negatiivisia asioita. Ensimmäisen kerran terapian jälkeen ei vituttanut kokoajan kaksi päivää sen jälkeen!



Torstaina oli onneksi hieman viileämpi päivä, joten tein suursiivouksen kämpässä ja kävin käytännössä läpi kaiken mitä nyt amatööri siivooja (ja mies) keksii (tai osaa): imurointi, pölyjen pyyhintä kaikkialta (jopa jalkalistojen päältä), mattojen tamppaus, lattioiden pesu, kaappien pesu, wc-kylppärin ja saunan pesu jne jne. Suhteellisen ärsyttävä urakka oli! Löysin kuitenkin siivouksen yhteydessä joskus viime keväänä humalassa kirjoittamani lapun asioista, jotka olen tuolloin kirjoittanut ja toivonut (?), että lukisin sen aamulla krapulassa ennen kuin jatkaisin putkea ja sitä kautta katkaisisin putken:

  1. hyvä olo juodessa kestää enää pienen hetken (jos sitäkään)
  2. olo on vain väsynyt (ja juominen väsyttää) ja olo on ainoastaan tokkurainen
  3. kännissä syntyy todella huonoja ideoita, jotka saattaa toteuttaa koska kontrolli pettää
  4. ryyppääminen vie hemmetisti rahaa
  5. krapula vie seuraavan päivän ja menetät myös työpäivän herkästi
  6. nukut huonosti ja levottomasti yön
  7. putkessa tulee ennemmin tai myöhemmin pelko-/ahdistustiloja aamuisin herätessä
  8. putki jää päälle - kaikki ongelmat kertaantuu
  9. paino nousee ja fyysinen olo on heikko
  10. elämä on salailua, suunnittelua ja häpeää viinan ympärillä, kun juomista joutuu peittelemään

Näin jälkeenpäin luettuna voin kyllä allekirjoittaa nuo känniajatukset vielä selvinpäinkin. Se vaan oli taas "tragikoomista" - esimerkki tästä alkoholistin ajatusmaailmasta - että varmuuden vuoksi olin lapun toiselle puolelle kuitenkin kirjoittanut 15-kohdan "positiivisten" asioiden listan :D En viitsi niitä tähän nyt kuitenkaan rustata, ne eivät nimittäin olleet aivan yhtä jäsentyneitä ajatuksia - puhumattakaan niiden järkevyydestä ;D

Jalkalista kerrallaan!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Lääkkeet alkoholismin hoidossa

Disulfiraami, nalmefeeni, naltreksoni, akamprosaatti ja topiramaatti


Mun on jo pitkään pitänyt tehdä tämä postaus, mutta jäänyt roikkumaan! Ideana siis koota tähän lyhyesti tällä hetkellä markkinoilla olevia lääkkeitä, joita käytetään alkoholismin hoitoon. Miksi? Koska tuntuu, että ihmisillä (kuten itsellänikin on ollut) on väärä kuva, että on olemassa vain yksi lääke - se surullisen kuuluisa Antabus. Tämä johtunee siitä, että uudemmat lääkkeet ovat tulleet markkinoille vasta hiljattain ja harvoilla lääkäreilläkään on siksi niistä kokemuksia.



Tähän listaamiani lääkkeitä käytetään siis alkoholismin pitkäaikaiseen hoitoon - ei akuuttivaiheessa esimerkiksi katkolla (jossa käytössä Diapam, B-vitamiinipistokset/tabletit jne).

Kommentit ja kokemukset näistä lääkkeistä ovat tervetulleita - jaetaan ne yhdessä muille tämän postauksen kommentteihin, ehkä se auttaa muita hakemaan apua myös lääkkeistä!


Antabus (disulfiraami)


http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/1/247211.pdf

Disulfiraami auttaa lopettamaan päivittäisen alkoholinkäytön ja estämään juomisen tilanteissa, joista saattaa alkaa useiden päivien juomiskierre.

Pienikin alkoholimäärä aiheuttaa muutamassa minuutissa disulfiraamia käyttävälle henkilölle voimakasta pahoinvointia, oksentelua, hikoilua, ihon punoitusta, päänsärkyä, rintakipua, huimausta, näön hämärtymistä tai sekavuutta. Suuret alkoholimäärät voivat aiheuttaa epileptisiä kouristuksia, sydämen rytmihäiriöitä ja hengityksen lamaantumista ja olla hengenvaarallisia.


Selincro (nalmefeeni), Biotie


http://www.biotie.com/fi/tuotesalkku/tuotesalkku/selincro

Selincro on pienimolekyylinen opioidireseptoreihin sitoutuva aine, joka estää alkoholin ja muiden riippuvuutta aiheuttavien aineiden vaikutuksia aivojen palkitsemisradastossa ja auttaa siten potilasta rajoittamaan alkoholin käyttöä.

Selincro on uudenlainen alkoholiriippuvuuden hoitomuoto. Toisin kuin nyt käytössä olevilla hoidoilla, Selincro-hoidon ensisijaisena tavoitteena ei ole juomisen lopettaminen. Sen sijaan Selincro hillitsee juomishimoa ja rajoittaa näin raskasta alkoholinkäyttöä.


Revia (naltreksoni)



Revian vaikuttava aine, naltreksonihydrokloridi, on opioidiantagonisti. Se estää muiden opioideja sisältävien lääkkeiden tai valmisteiden (kuten dihydrokodeiini, morfiini, heroiini) ja aivoissa luontaisesti esiintyvien opioidien vaikutuksen sitoutumalla samoihin vastaanottokohtiin.

Runsaan alkoholinkäytön uskotaan nostavan aivojen luontaista opioiditasoa, mikä lisää hyvän olon tunnetta. Revian vaikutuksesta hyvän olon tunne jää pois ja juomahimo vähenee.


Akamprosaatti (akamprosaatti)


Markkinoille on todennäköisesti tulossa myös muita alkoholin ongelmakäyttöä vähentäviä lääkkeitä, joista esimerkkinä on akamprosaatti. Sillä on hyvin vähän haittavaikutuksia.

Akamprosaatti on käytössä muutamissa Keski-Euroopan maissa. Myös kotimainen tutkimus on meneillään. Lääke vaikuttaa hermosolujen ja niiden välittäjäaineiden toimintaan. Hoito aloitetaan mahdollisimman pian katkaisuhoidon jälkeen. Tavoitteena on täysraittius, mutta lääkitystä tulee jatkaa myös mahdollisen retkahduksen aikana. Hoitoajaksi suositellaan vähintään 3 kuukautta, mieluummin kokonainen vuosi. Akamprosaatti voi aiheuttaa sivuvaikutuksena mm. vatsavaivoja, ja maksan toimintaa pitää seurata. 


Topiramaatti (topiramaatti)


Epilepsialääke topiramaatti voi myös vähentää alkoholin himoa. Topiramaatti vähensi selvästi enemmän päiviä, jolloin osallistujat käyttivät runsaasti alkoholia. Haittavaikutuksina topiramaatti aiheutti mm. tuntohäiriöitä, makuaistin muutoksia, ruokahaluttomuutta ja keskittymisvaikeuksia.



tiistai 29. heinäkuuta 2014

Päiväkirja: Tuskastelua itsekurin kanssa

...ja hermot hakkaavat viimeisiään!


Se on taas reilu viikko mennyt sikamiehen pekonin grillauksessa ja edellisestä postauksesta. Jotenkin en ole näillä helteillä saanut blogia kirjoitettua - liian kuumaa - niin asunnossa kuin Emminkin kanssa. Tosiaan tuli tuossa ero 3 vuoden suhteesta Emman kanssa tänä kesänä. Tilalle löytyi Emmi ja uusi rakkaus kukoistaa - ja joo ei tähän liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa tai kolmiodraamaa, vaihdoin vain yksinkertaisesti nuorempaan. 3 vuoden välein on vain hyvä tehdä kumppanille kasvojenkohotus... se on tämä keski-iän kriisi ilmeisesti :D Tosin säästin mä Emmasta vielä parhaat palat itselleni ajatuksella friends-with-benefits ja Emmistä tuli sitten uusi nainen taloon. Emma oli siis vanha työkoneeni ja Emmi uusi päivitetympi versio. Rakkaasta tietokoneestani siis puhun <3

Itsekurin kanssa olen tosiaan tässä "vähän" menettänyt hermojani. En tajua miten mä olen menettänyt itsekuria näin paljon. Monessakin asiassa. Joskus historiassa pystyin itsekurilla ajamaan itseni aivan äärirajoille ja sen yli burnoutiin ja sairaalaan osastolle sisään muutamaksi kuukaudeksi. Nyt jos pitäisi tehdä sama temppu - eipä muuten varmaan enää onnistuisi :(

Lähinnä siis itsekurin osalta nyt neljän asian kanssa: painonpudotus, liikunta, syöminen ja tupakka. Järjetöntä vitkastelua ja jojoilua jokaisessa noissa! Saatana! Röökin kanssa menee tällä hetkellä "3-3 ohjelmalla" eli kolme päivää olen polttamatta, sitten sorrun kolmeksi päiväksi polttamaan, kunnes vitutus asiasta taas katossa ja menen lakkoon (kolmeksi päiväksi). Järjetöntä, että kolme päivää olen aina niksatuskissa ja homma alkaisi jo helpottamaan hiljalleen niin sitten taas sorrun. Ei kestä itsekuri!

Sitten tuo toinen nippu itsekurin pettämisestä: painonpudotus (liikunta ja syöminen). Aloitin siis edellisen katkon jälkeen painonpudottamisen. Siitä on nyt reilu 2 kk ja tavoitteena oli, että heinäkuun loppuun mennessä painoa on tippunut 15 kg. Eipä muuten näytä toteutuvan :( Ja siitäkös mun hermot tykkää hyvää (jopa siinä määrin, että pari kertaa olen jo harkinnut heittäväni kaiken ihan lekkeriksi). Joskus aikoinaan, kun oli vielä itsekuria, olisin tuon 15 kg pystynyt pudottamaan varmaan reilussa kuukaudessa (max 6 vkoa 2,5 kg viikkovauhdilla). Olisi varmaan vaatinut sen 2 h kovaa liikuntaa päivässä ja hemmetin tiukan ruokavalion, mutta olisin sen pystynyt tekemään ja kupoli olisi kestänyt. Mutta nyt...

...reilu 2 kk ja painoa lähtenyt 11 kg. Ruokavalion olen pitänyt erittäin tiukkana, mutta siitäkin olen lipsunut. Ei minkään herkuttelun suhteen, vaan määrät ovat lipsuneet. Mennyt sellaisella viikko-viikko ohjelmalla. Ensimmäinen viikko aina niin, että 6 palaa pelkkää näkkileipää sillillä sekä juustolla päivässä ja yksi vapaan syömisen päivä. Toinen viikko sitten mennyt paljon kasviksia ja hieman lihaa sekä yksi vapaan syömisen päivä. Jotenkin vaan on nuo määrät olleet absoluuttisen tarkasti vaikeita pitää tavoitteessa ja sitten välipäivinä en ole osannut oikein syödä riittävästi ja terveellisesti. Siinäpä se varmaan on - kroppa ketoosissa?!?

Liikunnan kanssa on myös ollut ongelmia. Ei vaan pää ja itsekuri riitä edes 6x1 h kovaan juoksutreeniin viikossa (suositushan olisi aamulenkki 1h ja iltalenkki 1h). Ei ainakaan näillä helteillä. Viime viikolla sain juostua vain kaksi tunnin kovaa lenkkiä. Kaksi! Tuskastuttavaa edes ajatella viime viikkoa - ja pahenee vaan joka kerta kun hyppää vaa'alle: sama -11 kg on roikkunut siellä jo yli viikon! Vituttaa, kun ei se vaatisi enää paljon - 2x1 h kova juoksulenkki päivässä parin viikon ajan sekä ruokavaliosta kiinni pitämällä. Nuo viimeiset 4 kg kyllä lähtisivät, mutta... nähtäväksi jää :(

Gramma kerrallaan.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Päiväkirja: Terapiaa

"Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?"


En todellakaan tiedä! En oikeasti osaa nähdä tällä hetkellä juuri huomista pidemmälle. Suunnitella mitään paljoa yli vuorokauden päähän. Terapeutti jaksoi jankuttaa tuosta pitkään: "Ei kukaan ihminen voi elää ilman mitään suunnitelmia tai haaveita!"... en kai sitten ole ihminen vaan alkoholisti. Juoppo. Tiistain terapia oli siis aika perseestä :D

Onneksi viikko alkaa taas kääntyä kohti loppua. Kaksi kuukautta juomatta tuli muistaakseni täyteen tuossa tällä viikolla. Työt ovat tällä hetkellä mulle kyllä parasta terapiaa... ei tarvitse miettiä mitään vakavaa. Sitä miettimistä kun tuntuu riittävän jokatapauksessa ihan liikaa muutenkin!

Eilen kävin baarissa. Toisen kerran siis tämän juomattomuuden aikana. Oli suoranaista helvettiä ja kidutusta. Vitutti ihan rehellisesti sanottuna vesilinjalla niin, että pää meinasi räjähtää! Ajattelin tässä kohdassa antaa mahdollisuuden terapeutin sanomalle: "Siedätys: toisto, toisto, toisto!". Ei se tosin ihan näin kehoittanut toimimaan kuten toimin (etenkään yksin), mutta... ON/OFF. En mä jaksa mitään "...lähdet liikenteeseen helpommista askelista ja siitä sitten joskus kohti vaikeinta eli baaria!". Vittu mulla ole aikaa ruveta käymään kuukausitolkulla läpi jotain tuollaista... helpompi mun mielestä hyökätä suoraan vihollisen tuliasemaan, kuin väistellä luoteja kuukausitolkulla eri mättäiden ja puiden takana! Tänään on vielä eilisestä sellanen vitutus päällä jo valmiiksi, että ajattelin hyödyntää sen suoraan uuteen hyökkäykseen eli lähden terassille ja baariin illaksi :/ Kiinnostais ei kyllä yhtään, mutta...

Jos näette tänään siis ytimessä terassilla tai illalla baarissa vihaisen näköisen vettä litkivän luuserin - ei kannata lähestyä ihan oman turvallisuuden takia :D

Baari kerrallaan!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Päiväkirja: Historian siipien havinaa

...historia toistaa itseään - vai toistaako?


Vuonna 1990 eli 24 vuotta sitten futiksen MM-kisat pelattiin Italiassa - onko siitä tosiaan jo niin pitkä aika? Loppuottelussa pelasivat Saksa ja Argentiina. Ottelun voitti Saksa 1-0.


Vuonna 2014 eli 24 vuotta myöhemmin futiksen MM-kisat pelattiin Brasiliassa - joko ne kisat loppuivat? Loppuottelussa pelasivat Saksa ja Argentiina. Ottelun voitti Saksa 1-0.

Postasin tuossa Juhannuksena, että Saksa on lempijoukkueeni. Ollut vuodesta 1990 alkaen ja on varmaan ikuisesti. Eilinen voitto päätti niin saksalaisten kuin minunkin 24 vuoden odotuksen. Ympyrä sulkeutui. Maailmanmestaruus! Ollessamme kisojen aikaan Saksassa vuonna 1990 olin vain 12-vuotias. Elämä edessä, tietämättä mitä se tuo tullessaan tai mitä elämältäni haluan. Nyt 24 vuotta myöhemmin olen 36-vuotias. Elämä edessä (tai takana), tietämättä mitä se tuo tullessaan tai mitä elämältäni haluan.Ympyrä sulkeutui.

Eiliseen peliin liittyy minulla siis muutakin kuin vain voitonriemu. Se on eräänlainen uuden alun virstanpylväs. Ehkä. Aivan kuten jalkapallo on muuttunut noista vuosista puolustusvoittoisesta ja vähämaalisesta enemmän hyökkäysvoittoiseen peliin, minäkin olen muuttunut hirveästi vuosien varrella. Kun vuonna 1990 suurimmat sankarini olivat kapteeni Matthäus ja hyökkääjä Klinsmann, nyt ne olivat maalivahti Manuel Neuer ja puolustaja Mats Hummels. Se ristiriita on, että jalkapallo ja maailma ovat muuttuneet hyökkäävämmäksi. Minusta on tullut puolustusvoittoista elämää elävä. Menen täysin väärään suuntaan! Pelejä ei voiteta vain puolustamalla. Tarvitaan maaleja. Mutta multa puuttuu nykyisin kunnianhimokin. En halua enää tehdä maaleja! Seison kentällä ja torjun sekä puran vain palloja. Kaikkia ei luonnollisesti ikinä voi saada kiinni, ikinä tuolla taktiikalla ei voi yksinkertaisesti voittaa. Tasapeli on vielä mahdollinen. Ja tasapelejä (harmaata keskinkertaista elämää) minä vihaan! Mieluummin sitten kirvelevä tappio. ON/OFF.

Perjantaina teki mieli viinaa todella kovin. Purin vain pallon toiseen päähän odottamaan seuraavaa hyökkäystä - otin yhden Antabuksen. Hyökkäämään en lähtenyt eli purkamaan syitä. Helppoa! Mutta kuinka monta torjuntaa on mahdollista vielä tehdä?

Purku kerrallaan (maaleja ei enää tarvita)!


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Päiväkirja: Mitä on elämänhallinta?

Missä menee raja mitä ihminen voi hallita ja ei...


"Elämänhallinta on käsite, joka sulkee sisäänsä kaikki ihmisen elämän osa-alueet: työn, sosiaalisen aseman, asumisen, perhetilanteen, terveyden, työkyvyn ja muut elämisen voimavarat. Koska määritelmän sisältö on periaatteessa avoin, ajatus elämän hallitsemisesta kokonaisuudessaan on utopistinen." Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4m%C3%A4nhallinta

Tämä on yksi asia, jota olen viime viikot pohtinut. Voiko elämää hallita ja missä määärin se on sallittua? Onko järkevää antaa tilaa "sattumille" tai epäonnistumisille? Kuinka paljon asioita voi todellisuudessa kontrolloida, jos kontrollin laittaa aivan tappiin? Kumpi on parempi tapa elää... ihmisenä tunteiden kanssa epävarmuudessa vai robottina vailla mahdollisuutta "sattumille", pettymyksille tai epäonnistumisille?



Annan muutaman esimerkin omasta kontrollistani elämässä pohdiskelun tueksi


Esimerkki 1.
Olen siis katkaissut katkon jälkeen välit käytännössä lähes kaikkiin ihmisiin. Kavereihin, ystäviin, sisaruksiin ja jopa vanhempiini osittain. Samoin välit poikaani olivat poikki täysin lähes 2 kk ajan. Miksi? Koska kontrolli. On helpompi estää ja kontrolloida ongelmia sekä tunteita, kun niiden ei anna syntyä tai oikeastaan pulpahtaa pintaan. Ei voi syntyä häpeän ja syyllisyyden tunteita, kun on vaihtanut puhelinnumerot ja sulkenut Facebookin, koska kukaan ei voi niitä laukaista ottamalla yhteyttä edes hyväntahtoisesti... Sain kuitenkin pojaltani opetuksen, kun hän oli tiedustellut äidiltään kadottuani hänen elämästään: "Kuoleeko isi?" - "You cannot always control what goes on outside!"

Esimerkki 2.
Onko mulla oikeutta rakentaa parisuhdetta näistä lähtökohdista ja tässä tilanteessa elämässäni? Sitoa toinen ihminen mukaan siihen paskaan miten olen elänyt ja miten elän? Kaikkeen epävarmuuteen. Historia on niin rankka, mitään en ole oppinut. Helvetisti siellä on haavoja. Tulevaisuus niin saatanan epävarma. Onnistunko olemaan raittiina vai ryyppäänkö itseni hengiltä? Palaako masennus taas uudelleen (kun se palaa) ja miten siitä selviän?  Miten voisin kontrolloida tämän tilanteen? Tässä suhteessa aikaisemmin päätökseni on usein ollut yksipuolinen - olen ilmoittanut kylmästi kaiken olevan ohi. Ilman selityksiä, ilman keskusteluita. Ilman mitään. Helppo kontrolli: Ei voi tuottaa pettymystä, epäonnistua tai saada haavoja, kun ei rakenna mitään! Missä menee kontrollin raja ja onko ihmisellä oikeus tehdä päätöksiä toisen puolesta, kysymättä haluaako hän olla osana sitä elämää kaikesta huolimatta? Ja osaako toisen päätöstä siltä osin kunnioittaa?

Esimerkki 3.
Nukahdin eilen noin klo 22.00 ja heräsin 08.00. Ilman herätyskelloa. Pirteänä. Tuossa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta nukuin ilman Ketipinoria. Samoin edellisen yön 02.00-10.00. Ilman Ketipinoria, jonka avulla olen nukkunut viimeiset 5 vuotta. Lähes jokaikinen yö! Ilman Ketipinoria olen aikaisemmin ollut yön täydessä "puolivalveilla" tilassa... päivystänyt ajatusten ja unen välillä.

Hämmentävä ja taas kovin ristiriitainen tilanne. Toisaalta olen pienentänyt 2 kk ajan Ketipinor annostusta tarkoituksella. Ensin puolikkaaksi. Sitten neljäsosaan. Tämän jälkeen kokeilin viime viikolla yön ilman ja valvoin hämärän rajamailla. Aloin jo ajatella, että mun on mahdotonta nukkua ilman, että otan edes sen 25 mg illalla. Nyt sitten se kävi. Nukuin! WTF? Toisaalta olen tyytyväinen, että pystyn nukkumaan ilman (ja taustalla ei nyt tosiaankaan ole mikään yliväsymys), mutta... taas se iso MUTTA...

Kun olen tottunut "hallitsemaan" pääni ja kroppani lääkkeillä. Sammuttamaan sen kuin tietokoneen haluamallani hetkellä ja herättämään aamulla vähintään 800 mg kofeiinia eli neljällä isolla kahvikupilla ja hirveällä määrällä nikotiinia (2,5 desiä kahvia sisältää noin 200 mg kofeiinia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini). Jotenkin kontrollin menettäminen pelottaa! Se, että nukkuminen olisi luonnollista ja väsymys tulee kaataen sänkyyn haluamallaan hetkellä (kuten eilen illalla). Aikaisemmin olen hallinnut lääkkeillä kaiken, voinut halutessani valvoa läpi yön ja aamuyöstä ottaa Ketipinorin tietäen, että varmasti nukahdan 30 minuutin sisällä ja nukun lääkkeen määrää säätämällä 4-12 h täysin tarpeen ja aikataulujen mukaan. Aamulla taas olen voinut käynnistää koneen täysin haluamallani hetkellä, kiihdyttää sen nollasta sataan 30 minuutin sisällä. Nyt ajatus siitä, että nukahtaminen, unen määrä ja herääminen onkin "luonnonkäsissä" on jotenkin helvetin pelottava! Tai en pidä siitä. Aikaisemmin pystyin valvomaan helposti 3-5 yötä, jos tarve vaati ja ottaa vaikka päivällä 4 h unet hallitusti ja haluamallani hetkellä - lähes minuutin tarkkuudella tuon määrän (vaati mulla 50 mg Ketipinoria). Pystyin käytännössä menemään viikon "valvoen" lähes täysin ja sitten laittamaan itseni 2 vuorokaudeksi putkeen unille (tämän olen tehnyt mm poistaakseni krapulan useamman kerran... eli ottanut 250 mg Ketipinoria ja nukkunut noin vuorokauden - vessassa käynti ja hirveän nestevajauksen takia vettä koneeseen. Sitten toiset 250 mg huiviin ja viikonloppu oli nukuttu pe-ma aamu)! Nyt tuo kontrolli on poissa multa. Ja kun haluan kontrolloida kaikkea. Aivan kaikkea. ON/OFF.

Esimerkki 4.
Kun yritän elää ilman viinaa ja taistella sitä vastaan. Kontrolloida juomista. On helppo ratkaisu ottaa Antabus ja olla siksi juomatta. Toisaalta on yhtä helppoa olla ottamatta Antabus ja ei tarvitse pelätä tulevansa joskus sen takia impotentiksi ja voi juoda jos haluaa. Ja jos ei halua juoda, voi kontrolloida juomistaan lukitsemalla itsensä asuntoon. Kun ei käy missään, tapaa ketään tai törmää houkutuksiin niin kontrolli on omissa käsissä. Vai onko? Hyvä kysymys. Kun ihmisellä on ne vitun tunteet, ajatukset ja tarpeensa. Onneksi tunteitakin on helppo kontrolloida. Mulla on halutessani reseptit lähes kaikkeen... on masennuslääkkeet ja diapamit jne jne, jotka vievät tunteet tai ainakin neutralisoivat. Piikkejä ei ole suuntaan tai toiseen. Ja mulla on viina. Silläkin saa kaiken unohdettua. Mitään ei tarvitse kohdata, jos en halua. Kysymys kuuluukin olenko mieluummin ihminen vai robotti?


Ihminen vai robotti?


Esimerkkien tarkoitus oli kertoa, että lähes kaikkea voi nykyisin elämässä kontrolloida tai ainakin "neutralisoida" valinnoin ja lääkkein. Kuten sananlaskukin sanoo "kaikki muu on vapaaehtoista, paitsi kuolema". Jokainen meistä kuolee joskus. Ainakin vielä tällä hetkellä, vaikka maailmalla on jo useita syväjäädytys eli kryoniikka projekteja menossa ja lääketiede etenee tässäkin suhteessa vauhdilla. Onko se sitten 20 vai 50 vuotta, kun kuoleman voi valita - en tiedä. Tulevaisuudessa kuitenkin ihminen voi todennäköisesti hyvinkin päättää säilyttää itsensä 30-vuotiaana ikuisesti tai "kuolla" haluamallaan hetkellä 100 vuodeksi ja palata takaisin. Scifiä? Ehkä, ehkä ei kun ympärilleen katsoo.

Kumpi on parempi tapa elää... ihmisenä tunteiden kanssa epävarmuudessa vai robottina vailla mahdollisuutta "sattumille", pettymyksille tai epäonnistumisille? En ole päässyt omassa päässäni vielä lopputulemaan.

Olen elänyt kyllä aika "robottina", mutta nyt jossain välimaastossa. Ja se on pelottavaa. Pelonkin voi neutralisoida, mutta onko siinä järkeä? Muuttua ihmiseksi, joka neutralisoi kasvukivut? Onko järkevää ylipäätään elää ihmisenä suorittavassa yhteiskunnassa? Robotti elää suorittavaa elämää ja sitä meiltä vaaditaan. Ihmisen perkeleellä kun tunteensa ja tarpeensa! Totuushan on, että työelämässä jokainen ihminen vaihdettaisiin heti robottiin asemasta riippumatta, jos se olisi mahdollista (ja näinhän on käynyt jo kaikilla niillä aloilla, joissa se on ollut jo mahdollista).

Maailmalla on useita yrityksiä, jotka kehittävät ihmisen inhimillisiä tarpeita tyydyttäviä ratkaisuja, jotta esimerkiksi kahdenkeskiseen läheisyyteen tai parisuhteeseen ei ole tarvetta. Erilaiset visiot ja kokeilut läheisyyttä ja seksiä tarjoavista asusteista ovat jo testivaiheessa. Keskustelun ja tunteiden tarpeen voi hoitaa netin yli (tai lääkkein) ja tähänkin varmaan keksitään jotain muutakin - kuten elää voi jo virtuaalitodellisuudessa Second Life -tyyppisin ratkaisuin. Second Life yhdistettynä asusteisiin, jotka välittävät kosketuksen... elämä muuttuu First Life -konseptiksi. Tuossa maailmassa järjestelmä oppii. Se tietää mitä kaipaat ja vaikka toisessa päässä oleva ihminen katoaisi - järjestelmä osaisi välttää pettymyksen tunteesi tarjoamalla heti käyttäytymisesi ja historian perusteella jopa parempaa "ihmissuhdetta". Inhimillisyydelle ei ole yksinkertaisesti käyttöä? Vai onko? En osaa sanoa...

Robotin elämää päivä kerrallaan!


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Päiväkirja: Vankina kotona...

...tuntuu, että kesä vain lipuu ohi!


Havahduin eilen siihen, että sisälle asuntoon olen taas näköjään lukinnut itseni. Kun kerralla löytää useamman päivän postit oven takaa sitä huomaa, että ei ole käynyt missään. Kaupassa kävin nopeasti lauantaina tai sunnuntaina ja Risessä viime viikolla. Osa syy on Antabuksen lopettaminen, lisättynä tähän mun muuhun tilanteeseen. Suoraan sanottua pelottaa, mitä tapahtuu 13. pv jälkeen, kun mm-kisat loppuvat... nytkin tuntuu, että pää räjähtää kun 24/7 on tässä sisällä ja kelailee, kelailee ja vain kelailee asioita neljän seinän sisällä!

Tuon Antabuksen kanssa pystyin liikkumaan asunnon ulkopuolella, mutta nyt se on ihan toivoton ajatus :( Aurinko paistaa. Jengi istuu puistoissa ja terasseilla kaljatuoppien kanssa. Ei toivettakaan lähteä! Erityisen ahdistavaa tästä tekee se, että olen täynnä energiaa ja sitä ei pysty nyt kanavoimaan mihinkään!!!

Masentuneena sitä ei jaksaisi tehdä mitään - makaa ja nukkuu vaan eikä mikään kiinnosta, mutta nyt siis olisi kyllä voimia tehdä, liikkua ja tavata jopa ihmisiä, mutta ei mahdollisuuksia. Suoraan sanoen vituttava tilanne! Ei tätä kämppääkään jaksa siivota kokoajan :D Saati lukea. Eikä töitäkään nyt viitsisi ihan kokoajan tehdä... telkkarista ei tule mitään muuta järkevää kuin futista. Alkaa kyllä tekeminen suoraan sanoen loppua! Aaargh!!

Miettinyt noita hyötyjä vs haittoja tämän juomatta olemisen suhteen (noin 2 kk). Hyödyt kyllä on aika vähäiset. Paino tippunut ja energiaa käytössä enemmän. Ja tietysti se, että olen pysynyt hengissä. Mutta suhteutettuna haittoihin, niin vaakakuppi kääntyy kyllä selkeästi haittojen puolelle. Sen takia tämä on yhtä helvettiä tämä taistelu, kun periaatteessa ei nyt konkreettisesti mitään järkeviä hyötyjä ole, joista tulisi hyvä mieli! Pahaa mieltä sen sijaan aiheuttaa kaikki se mistä olen joutunut luopumaan. Alkoholista luopuminen olisi helppoa, jos se ei veisi elämästä kaikkea muuta!

Ylellä pyörii muuten sarja "Lupaus", jossa viisi henkilöä jättää alkoholin viideksi viikoksi. "Muuttuuko elämä raittiina? Päihdelääkäri Kari Kemppinen luotsaa reality-sarjaa, jossa käsitellään suomalaisten suhdetta alkoholiin. Viisi nuorta aikuista jättää alkoholin viideksi viikoksi. Miten sosiaalinen elämä sujuu, kun alkoholi ei tarjoa rentoutusta, ja mitä vaihtoehtoista toimintaa päähenkilöt keksivät? Lopuksi arvioidaan osallistujien fysiologista ja henkistä muutosta."

Kannattaa katsoa ja kaikki jaksot nähtävinä myös Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/471294

Kesä kerrallaan!


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Nainen sössii liikenteessä ja dokatessa

Sarkastisen raitista ja krapulatonta lauantaipäivää


Kesällä sompaillessa tulee selväksi, että mies on maanteiden ja dokaamisen kuningas. Naisten käsitykset liikenne- ja ryyppäämiskäyttäytymisen perusteista ovat keskimäärin hataria. Tässä kymmenen huomiota molemmista väitteiden tueksi. Toinen Hesarin aamun pääkirjoituksesta ja toinen omista huomioistani.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Nainen+s%C3%B6ssii+liikenteess%C3%A4/a1403855385447


  1. Juomaväli. Nainen pitää juomien väliä niin isona, että kova humala ei pääse yllättämään. Oikea juomaväli on sellainen, jossa edellisen paukun (gini, olut, vodka tms.) pystyy vielä maistamaan suussaan.
  2. Määrät. Nainen kuvittelee muutaman tarkoittavan kolmea annosta. Oikeasti muutama tarkoittaa jotain 6-24 annoksen väliltä.
  3. Näyttäminen. Nainen juo aivan liian hitaasti ja liian tasaisesti. Oikea juomatapa on nopea kuin kolibrin siivenisku. Juomatta jättäminen ei ole miehekäs ratkaisu.
  4. Dokaaminen 1. Nainen juo rauhallisesti. Oikeasti kyseessä on kiihdytyskilpailu, jossa seuraavaan paukkuun ensimmäisenä päässyt on voittaja.
  5. Dokaaminen 2. Nainen tulkitsee kovan humalan tarkoittavan juomisen lopettamiseen valmistautumista. Kovassa humalassa kuuluu kuitenkin jatkaa juomista. Itse asiassa vasta sammuminen on varsinainen lopettaminen.
  6. Selviäminen. Juodessaan nainen siirtyy erheellisesti vesilinjalle vähän ennen puoltayötä. Oikea siirtyminen vesilinjalle tehdään, kun mitään muuta ei ole enää tarjolla ja rahat on loppu.
  7. Käyttäytyminen. Nainen sopeuttaa juomisensa omaan tilanteenseensa ja seuraavan päivän suunnitelmiin. Oikeasti juominen kuuluu tehdä kolmen koon periaatteella: Känni päälle – Kotiin ehtii ylihuomennakin – Krapula lähtee sillä millä se on tullutkin.
  8. Suunnitelmat. Nainen pitää kiinni suunnittelemastaan annosmäärästä. Kun juo kaiken saatavilla olevan nopeasti ja heti, ehtii hakemaan vielä lisää ennen kauppojen sulkeutumista tai pilkkua.
  9. Turvallisuus. Nainen käyttää juotuaan taksia turvallisuuden takia. Taksia tulee käyttää vain, jos on vaarana jäädä ratsiaan, eli kylätiellä ja moottoritiellä voi huoletta ajaa kännissä.
  10. Itsetunto. Nainen luulee olevansa keskimääräistä huonompi dokaaja. Todellisuudessa alkoholisyihin kuoli miehiä 1450 kpl vuonna 2011. Naisia alkoholisyyt vievät alle kolmasosan miesten määrästä (440 kpl).

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Päiväkirja: "Impotence is a known side effect of Antabuse"

...ja vittuilevat nettikeskustelut!


Viikko mennyt samalla kaavalla. Yöt valvon futiksen parissa ja unilääke huiviin aamuyöstä. Viinaa on tehnyt mieli, mutta jollain ihmeen ilveellä olen onnistunut olemaan sortumatta. AA:ssa en ole käynyt, koska jalkapallo. Terapiat vituttaa, koska olen kuulemma "tyyppiesimerkki välttelykäyttäytymisestä" ja muutenkin koko terapia!

Vaaka yllätti positiivisesti ja sain jonkun hetkellisen motivaation käydä lenkillä (en tosin hyödyntänyt sitä). 9 kiloa on nyt lähtenyt katkon jälkeen painoa, vaikka pariin viikkoon en lenkillä tms ole käynyt. Toisaalta tuo unirytmi sellainen, että ei tule syötyä oikeastaan mitään (ei ole nälkä). Onhan tuossa toki vielä noin 6 kiloa mikä pitäisi ottaa pois (omaan tavoitepainoon). Vittu mä kuulostan taas ihan naiselta, sorry se aika kuukaudesta! Zip suukiinni ja vaihdetaan miehekkäisiin aiheisiin :D

Silmiini osui Hesarin artikkeli otsikolla: "Näillä lääkkeillä voi olla vaikutusta seksielämään". Listalla mainitaan myös Antabus erektiohäiriöissä. Oli taas sellainen artikkeli, joka tässä tilanteessa tuntui noin kirjaimellisesti "iskulta vyön alle". Googlettelin kauhuissani ja todentotta, löytyi useita artikkeleja (ulkomailta), jossa viitattiin jopa impotenssiin: "Impotence is a known side effect of Antabuse". Taas kerran vaiettu asia - toki jos miehille kerrottaisiin että Antabus voi aiheuttaa impotenssia... yksikään mies ei varmasti ikimaailmassa ottaisi lääkettä käyttöön!! Itse en kyllä uskalla enää jatkaa Antabuksen käyttöä. En todellakaan ota sitä riskiä - vaikka riski olisikin pieni niin silti.



Terapiassa kävin taas. Voisin avautua pitkän pätkän, mutta en edes viitsi. Todettakoon lyhyesti: Älkää nyt vittu kysykö MIEHELTÄ, että "...mitä tunteita se sussa herättää?". Ei jumalauta!!!

Tosiaan joo, oon löytänyt uuden harrastuksen ja tavan piristää arkea. Siis "piristää" mun tavalla: nettikeskustelut :) En voi muuta sanoa kuin, että kyllä saa helposti ja oikeasti ultimaattisen vitutuksen päälle kun noita lukee. Esimerkiksi alkoholismiin liittyen! Oon jääny ihan oikeesti koukkuun, siis koukkuun noiden lukemiseen! Ei tästäkään sen enempää, suosittelen jos ei historiaa kaivamalla pääse vauhtiin!

Nettikeskustelu kerrallaan!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Päiväkirja: Juhannus lusittu!

Selvisin tästä hengissä ja vielä selvinpäin...


Tuntui suurinpiirtein samalta kuin tutkintavankeuden ensimmäiset päivät paljusellissä ilman ikkunaa. Mutta nyt se on lusittu, enää tarvitsee vain noin viikon verran vältellä ihmiskontakteja - ettei tarvitse kertoilla "Juhannusmuistoja" :D


Saunassa uskalsin käydä, mutta esimerkiksi mitään grillattavaa en uskaltanut ostaa... näkkileipää sillillä oli mun kolmen päivän ruokavalio ja tietysti kahvia! Monia asioita joutuu tässä tilanteessa miettimään mielihalujen ja mielleyhtymien kautta (ts viinanhimon minimoimiseksi) eli uskaltaako saunaan Juhannuksena tai pystyykö grillaamaan ilman juomista. Jännä on tämä riippuvuus viinaan ja miten voimakkaasti tietyt asiat assosioi omassa päässä suoraan alkoholiin ja juomiseen! Varmaan vähän sama reaktio kuin eräällä kaverillani, joka kertoi siitä miten hänen on pakko välttää tiettyä reittiä autolla, koska sen varrelle osuu paikka johon hänen ystävänsä menehtyi kolarissa.

Terapiassa kävin viime keskiviikkona. Päädyin lopulta kaiken oksentamisen sijaan puhumaan ihan niitä näitä pitääkseni itseni kasassa. Ihan hyvä niin, tosin terapeutti "haisti" jaarittelun ja ryhtyi aggressiivisesti kaivelemaan historiaa. Paha virhe mun kanssa, kun sieltä en todellakaan avaudu ensimmäisillä tapaamisilla mitään... saa nyt nähdä mitä tuosta kehkeytyy. Yritti saada seuraavan ajan jo huomiselle maanantaille, mutta onnistuin siirtämään sitä verukkeilla eteenpäin torstaille. En nyt halunnut tälle viikonlopulle enempää stressiä siitä, että olisin joutunut vielä miettimään strategiaa seuraavaan tapaamiseen!

Tässä aloittelin kirjoittelemaan tuota lupaamaani pitkää "novellia". Yritän saada sen 2-3 lukua valmiiksi ensin ja sitten julkaisen ensimmäisen luvun - silloin ei arkikiireet välttämättä estä kerran viikossa yhden uuden luvun julkaisua ja saan viikoittain jotain sekoilua luettavaksi. Katsotaan syntyykö näppikselta tekstiä ja jos syntyy niin onko julkaisukelpoista :D

Luku kerrallaan!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Pohdiskeluja aiheesta...

...ja aiheen vierestä


Viime yö meni samalla kaavalla kuin edellinen... futista ja valvoin sen jälkeen noin viiteen asti pohtien kaikenlaista. Sitten unilääkkeet naamaan ja heräsin tuossa hieman ennen kello 14.00. Vähän jäi lyhyeksi tuo uni - toivoin, että olisin lääkkeillä pystynyt vetämään tuonne klo 17-18 asti ja siirtymään sitten suoraan illan pelien pariin! Ajattelin kirjoitella muutamia pohdiskelujani näin Juhannuksen kunniaksi.

1. Juodaan viinaa, tullaan viisaammaksi näin

Aloitetaan nyt ihan perinteisesti yhtälöstä Juhannus ja viina. Vähän jatkoa eiliseen postaukseen. Moni varmaan ajattelee, että alkoholistina pääni vain linkittää Juhannuksen, hauskan pidon ja viinan erittäin vahvasti toisiinsa, että näen asiat vain sitä kautta. Okei... päätin huvikseni tehdä testin ja avasin iltapäivälehdet sekä katsoin millaisia artikkeleita sieltä löytyy näin Juhannuksena - tässä muutama poiminta noin 5 minuutin etsimisellä (en kommentoi tämän enempää - jokainen voi rivien välistä lukea pointtini):

  • "Mitää en oo ottanut" - Testaa, kuinka humalassa olet
  • Kaikki mitä luulit tietäväsi krapulasta saattaakin olla puppua
  • Juhannus saapui viidakkoon - eläimet kännissä
  • Voit näyttää hyvältä krapulassakin
  • Kaljat kylmiksi mökillä ilman jääkaappia – IS testasi 4 kikkaa
  • Kännijengin sketsihahmot - nämä löydät 12 jokaisesta bileporukasta!
  • Kylmä keli aiheuttaa viinanhimoa
  • Näin paljon juhannuksena kuluu viinaa ja makkaraa

2. Raitis Joulupukki ja Raitis mies/nainen

Tästä aiheesta kävin keskustelua toissa iltana. Lähtöasetelma oli siis se, että "Jos raittiutta ei Suomessa arvosteta niin minkä takia sitten monet ilmoitukset alkavat sanalla Raitis?". Pari esimerkkiä: "Raitis Joulupukki kiertää pk-seudulla...", "Raitis mies etsii seuraa..." tai "Raitis nainen etsii seuraa..."

Hyvä kysymys! Vai mitä? Pohdiskelu ja keskustelu johti seuraavaan ajatukseen:
  1. Joulu on ehkä ainoa pyhistä, jossa yleinen mielipide ja ehkä myös lehdistön/median rummuttama kuva on - mieti alkoholin käyttöä: "Anna lapselle Raitis Joulu" -tyyppisin otsikoin. Tämä on ehkä hiljalleen saatu ainakin osan porukan ajatusmaailmaan ja hyvä niin. Siksi niin moni joulupukki on ainakin ilmoituksessa "raitis" (yhden illan). Kertooko se siitä, että raittiutta arvostettaisiin - mielestäni ei suoraan!
  2. Entä ne deitti-ilmoitukset sitten? "Raitis mies etsii naista" - tämän nyt voin jo ihan omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että miehenä tuo korulause ei todellakaan kerro raittiuden arvostuksesta miehenä :D Deitti-ilmoitukset ovat miehelle kalastamista eli pyritään optimaaliseen tulokseen mahdollisimman pienellä vaivalla... etsitään lähtökohtaisesti lyhytaikaista suhdetta (lue seksiä) ja joskus jos oikein helmi sattuu kohdalle se voi johtaa pidempäänkin suhteeseen. Miehet ovat tajunneet, että naisiin tuo sana "Raitis" uppoaa kuin Rapalan-vaappu... ja kun tavoitteena on saada nopeasti jotain lakanoiden väliin, niin silloinhan siinä voi sen irtosuhteen hetken olla "raittiina" (jos on ihan pakko). Sorry vaan naiset, jos kuvittelitte jotain muuta... Nykäsen sanoin "No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!"...
  3. Entäs sitten naisten ilmoitus: "Raitis nainen etsii seuraa"? Hmmm... tähän on pakko ehkä sanoa, että kyllä - naiset arvostavat enemmän raittiutta kuin miehet. Jo edellisessä kohdassa kirjoittamani mukaan. Aidosti raittiilla miehellä voi olla ihan hyvät saumat naisten suhteen... mutta todellisuudessa yksikään nainen ei noin lähtökohtaisesti ole kovin herkästi valmis hyväksymään alkoholistia suhteeseen (ei edes "raitistunutta alkoholistia"). Ja pidemmän päälle, useimmat haluavat kyllä nauttia elämästä miehen kanssa, joka pystyy kilistelemään skumppalasia ja ottamaan ruualla lasin viiniä. Täysin raitis mies alkaa varmaankin pidemmän päälle ottamaan naisiakin päähän? En miehenä osaa sanoa! Mitä tuo naisen "Raitis nainen etsii seuraa" sitten tarkoittaa? Se on vain kaunisteltu muoto siitä, että naisen ei tarvitse jo deitti-ilmoituksessa alkaa nalkuttamaan... suora käännös on: "Tähän huusholliin ei tule yhtään kaljaa iltaisin tissuttelevaa miestä". Se ei siis suoraan kerro että nainen arvostaisi raittiutta, vaan kertoo lähinnä että juopot/alkoholistit älkööt vaivautuko...

3. Miksi tupakoinnin lopettaminen ei onnistu? Tutkijat löysivät mahdollisen syyn.

Törmäsin tällaiseen "huuhaa"-tutkimukseen (otos niin pieni), mutta missä saataa olla pieni totuuden jyvä. Ainakin jos pohdin omaa elämääni: Miksi tupakoinnin lopettaminen ei onnistu? Tutkijat löysivät mahdollisen syyn.

Tutkimuksen mukaan "Heikoimmin palkkioon reagoivat jatkoivat todennäköisimmin polttamista myös silloin, kun heille tarjottiin rahaa lopettamisesta." Pohdiskelin tätä väittämää viime yönä Honduras-Ecuador pelin jälkeen eli miten aivoni reagoivat palkitsemiseen. Olen tätäkin aihetta sivunnut blogissani jo aikaisemmin, että en oikein saa palkintoa mistään mitä teen. Krapulaton aamu ei ole mulle palkinto, jonkin työjutun loppuun saaminen ei ole mulle onnistuminen, tupakoimattomuuden tuovat terveyshyödyt eivät ole mulle tärkeitä tai ihan vain että saatan hermostua siitä jos joku sanoo "olen ylpeä susta, kun yrität olla raittiina".

Kävin miettimään sitä, että reagoivatko mun aivot palkkioon heikommin kuin muilla? Vai enkö vain osaa ottaa vastaan palkkiota tai kiitosta? Tai onko kyse tuosta mun epäsuorasta itsetuhoisuudesta, että en vain yksinkertaisesti välitä? En päässyt mihinkään selkeään lopputulokseen - ehkä mulla nuo kaikki vaikuttavat.


Löysin kuitenkin asiaa laajemmin miettineenä joitain asioita historiastani. Esimerkiksi jo täysin unholaan päätynyt tapaus AMK:sta. Valmistuin, olisiko ollut vuonna 2002, ammattikorkeakoulusta. Tästä kuviosta jotenkin nousi pari asiaa mieleen. Opinnäytetyön palautin tuolloin arvosanalla 5 ja se oli tehty silloiselle työnantajalleni. Vaikka sain tuosta opinnäytetyöstä parhaan arvosanan ja työnantaja oli sen hyväksynyt - mun oli kirjoitettava koko opinnäytetyö vielä kertaalleen uudelleen ennen kuin suostuin jättämään sen osaltani rauhaan ja heittämään syrjään (en sen jälkeen ole sitä avannut tai tarvinnut)... WTF? Nyt tarkasteltuna siinä ei ollut mitään järkeä, mutta niin vain toimin - ei auttanut vaikka palkintojärjestelmälle oli syötetty 5 arvosana ja työnantaja oli ollut lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Toinen asia nousi mieleen tuossa toissa viikonloppuna samaan aiheeseen liittyen. Kun valmistuin ammattikorkeakoulusta neljän vuoden opiskelun jälkeen (tosin tästä kaksi vuotta olin jo täyspäiväisesti työelämässä ja opiskelin illat sekä viikonloput) - en viitsinyt edes hakea todistusta koululta vaan pyysin postittamaan sen, saati että olisin pitänyt valmistumisjuhlia. Edes neljän vuoden työn päättyminen ei "herättänyt" mun palkkiojärjestelmää...

...aika helvetillisen iso ristiriita sen suhteen, että mun aivojen palkkiojärjestelmä sitten kyllä reagoi sekunnin murto-osassa viinaan? Niin kovin, että olen tässä tilanteessa. Luulisi, että samalla logiikalla se menisi sitten viinan kanssa niin, että siitä ei saisi mitää palkintoa?!?

Nyt valmistumaan illan penkkiurheilun maratoniin!


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Päiväkirja: Vaihdetaan elämä...

...mikä elämä?


Hyvää Juhannusta vaan - pitäkää vitun hauskaa ja sepalus kiinni ainakin veneessä! Omani menee nyt aika matalapaineessa kotona. Siitä tämä Juhannus on tietysti hyvä, että kaupunki on hiljentynyt jengin painaessa innoissaan ja onnellisena ryyppäämään mökeille ystävien kanssa, joten ihan jokaiselta parvekkeelta ja asunnosta ei kuulu hauskanpitoa! Taitaa olla mun lisäksi ainoa kaupungissa tuo lintu, joka pitää sadetta tuossa viereissä pihlajassa.

Tämä mun elämä on kyllä niin säälittävää, että ei mitään järkeä! Valvoin MM-kisojen tahdissa viime yön ja sitten aamulla otin Ketipinorin ja nukuin tämän aaton kokonaan. Tavoitteena oli, että se helpottaisi päivän "läpivientiä", kun taju kankaalla koko päivän. Suunnitelma toimikin aika hyvin, nukahdin viime yönä ilman lääkkeitä noin klo 5.00 pintaan ja sitten heräsin horroksesta tuossa kympin aikoihin. Hetki hereillä ja Ketipinor naamaan... jaksoi kantaa unta just tuohon Italia-Costa Rica pelin alkuun asti. Hyvä niin, päivä meni nopeasti nukkuessa ja nyt kisojen seurantaa seuraavat 8 tuntia... mut on tämä mun elämä niin perseestä - istun yksin kotona, katson futista, selvinpäin, Juhannuksena. Jep jep!!


Kyllä niin mielelläni vaihtaisin tämän elämän (minkä elämän?) ihan mihin vain. Vaikka pitkään vankilatuomioon! Sielläkin oli enemmän elämää. AA:ssa monet on sanonut, että koko oma identiteetti pitää rakentaa uudelleen. Just joo! Se on totta, että identiteetti ja itsetunto on todellakin mennyt tässä tilanteessa ilman viinaa. Mutta ei mulla kyllä todellakaan ole mitään halua edes rakentaa mitään uutta identiteettiä tai itsetuntoa tällaisen elämän ympärille. Eikä toisaalta ole mitään järkeäkään, se olisi identiteetti joka rakentuisi sen varaan, että siinä ei olisi mitään sisältöä. Nöyrtyminen on se toinen asia, josta jokaisessa AA-palaverissa puhutaan. Alkoholistin tulee nöyrtyä viinan edessä. Ei kai se auta kuin nöyrtyä siihen ajatukseen, että tällaista se tulee olemaan mun elämä lopun elämää, jos ilman viinaa haluan yrittää olla. Surullista, mutta totta :(

Matsi kerrallaan!

Ps. Oma lempijoukkueeni on historiasta johtuen Saksa (kyllä, elän tässäkin asiassa historian kautta). Hyvänä kakkosena tulee Italia. Varmaan johtuen ihan siitä, että armon vuonna 1990 - Italian MM-kisojen aikaan - olimme lapsuudessa asuntovaunulla kiertämässä jälleen kerran Eurooppaa ja vietimme muun muassa pitkät pätkät juuri Saksassa ja Italiassa kisojen aikaan. Kaduilta tarttui ilmeisesti jokin virus kyseisten maiden fanien kautta. Muistan edelleenkin, kuinka broidin kanssa kuljimme varmaan koko kesäreissun Saksan fanipaidoissa läpi Euroopan!


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Päiväkirja: Ajatukset fifty-sixty

Teet niin tai näin... tässä tilanteessa elämän lopputulos on negatiivinen


"Enemmän tai vähemmän, osapuilleen, joltensakin. Englannin 50-60. Alunperin mäkihyppääjä Matti Nykäsen lanseeraama termi, joka ilmaisee epävarmuutta tai epätietoisuutta." Lähde: Urbaani Sanakirja

Siinä aika tiivistetysti ajatukset viimeiseltä 4 päivältä. Tajusin olevani fifty-sixty tilanteessa ja painoin paniikkinappulaa! Tästä aiheesta olen kyllä kirjoittanut jo useissa postauksissa, mutta nyt jotenkin perjantain jälkeen ajauduin täysin umpikujaan. Onneksi on terapia huomenna ja pääsen oksentamaan sinne kaiken ulos! En tosin tiedä siitä, auttaako se mitään :( Oksennan vaan ajatukset pihalle, mutta saa terapeutti olla kyllä melkoinen taikuri, jos saa mun ajatuksia millään tavalla enää muutettua tai fiiliksiä helpotettu - tai siis rehellisesti voin jo sanoa että EI se saa, koska ei kukaan ulkopuolinen ymmärrä mua sekä tätä taistelua mun pääni kanssa. Haavoja ja historiaa. Siksi en ole oikein valmis myöskään hyväksymään muita näkemyksiä (tai edes kuuntelemaan), koska ne ovat ulkopuolisen ihmisen "haavekuvia ja säälilohdutuksia", joilla ei ole mitään kosketuspintaa mun elämään! Käyn oksentamassa terapeutin syliin ja lähden...


Lauantaina siis heräsin klo 14.00 täydelliseen paniikkiin. Baarista olin tullut kotiin pilkun jälkeen joskus klo 05.00 yhdessä aamun lehden kanssa. Selvinpäin, mutta nikotiinin yliannostuksella.

Pariin päivään en edes kunnolla ymmärtänyt mikä mua ahdistaa ja aiheutti paniikin. Pyöritin ja pyöritin asiaa päässäni yksin... itselleni tyypillisesti sulkeuduin ja katkaisin yhteydenpidon lähes tyystin kaikkiin ihmisiin. Laskin tapahtuneita asioita yhteen ja asettelin palikoita sitä kautta kohdilleen. Tajusin, että mun elämä on ohi!


Jos juon, mulla on jonkinlainen lyhyt, mutta ehkä vähän "mun näköinen" elämä.
Jos en juo, mulla jonkinlainen pidempi, mutta epätyydyttävä elämä. 
Fifty-Sixty. Umpikuja!

Perjantaina konkretisoitui niin täydellisesti se kaikki, mistä joudun luopumaan raittiina - Identiteetistäni ja Elämästäni: en voi rentoutua enää ikinä millään (esimerkiksi paukulla työviikon päätteeksi), viimeisistä kaverisuhteista (esim. urheilun seuraaminen jossain sporttibaarissa tai kisakatsomossa porukalla tai terassilla pyörähtäminen ja kavereiden näkeminen), arjen pienistä piristävistä asioista (esim. ulkona ravintolassa syöminen tai saunaolut), hauskan pidosta (esim. juhlat, illanistujaiset, baari-illat... juhannus, vappu, uusivuosi jne) - en käytännössä voi tehdä enää mitään tai lähteä mihinkään näiden asunnon seinien ulkopuolella. Ei risteilyjä, ei ulkomaanmatkoja tai matkoja ylipäätään. Lista on loputon...

Olin toivonut (vaikka en uskonut siihen alunperinkään), että mun olisi mahdollista säilyttää jotain. Perjantaina kävin ravintolassa syömässä - tarjoilija katsoi mua kuin jotain saatanan luuseria, varmistaen kahdesti kysymällä, että otanko tosiaan juomaksi vain vettä? Kävin illalla kuokkimassa selvinpäin juhlissa - yritin vain olla mahdollisimman taustalla, että en joudu selittämään mitään tai aiheuta mukana olleille kavereille häpeää. Baarissa katsoin vain sivusta muiden hauskanpitoa ja vilkuilin ympärilleni, että en vahingossakaan törmää tuttuihin. Voin rehellisesti sanoa, että osa porukasta oli kyllä todella naamoissa selvinpäin katsottuna, mutta mitä sitten? Se on elämää. En pystynyt edes nauramaan muiden toilailuille ympärilläni, niin ulkopuolinen olo mulla oli. Ei musta täysin selvinpäin saa ikinä sosiaalista tapausta mihinkään juhliin. Päinvastoin! Muutun näkymättömäksi, riippakiveksi niille, jotka joutuvat mua mukanaan raahaamaan niihin. On mun vastuulla, että en aiheuta muille tuota vaikeaa ja ristiriitaista tilannetta. Ei kenenkään tarvitse "pitää mua mukana vain siksi, että se on soveliasta, mutta aidosti kuormittavaa!". Silloin ei jää vaihtoehtoja - mun on jäätävä omaehtoisesti pois. En voi vierittää taakkaa muille. Olin toivonut, että asia ei olisi näin, mutta perjantai osoitti mulle sen olevan juurikin niin!

Viikonlopun aikana kaikki vain jotenkin konkretisoitui. Pienet toiveet muuttuivat utopiaksi. Kumpikaan vaihtoehto ei vie mihinkään. Mitä jää jäljelle? Vaihtoehtoja kun ei ole kuin nuo kaksi! Muilla samassa tilanteessa olevilla (toivon ainakin) voi olla jokin välimuoto, mutta tiedän itseni - tunnen paremmin kuin kukaan muu - että mulla ja mun luonteella sekä historialla ei ole. Edes aika ei sitä korjaa ja vaikka nyt päättäisin olla tässä tilanteessa täysin eristyksissä ja luopuen noista asioita vuosiksi ja vuosiksi - odottaen ihmettä - antaen ajan korjata - mitä sen jälkeen olisi jäljellä? Yksinäisyys, kaikki ympäriltäni olisi kuihtunut pois! Olisin häkkilintu, joka ikkunalaudalla katsoo muiden elämää ja yrittää elää omaansa muiden vapaudessa liikkuvien kautta. Elämä valuisi ohi.

Elämä kerrallaan.

Ps. Korkki kuitenkin yhä kiinni...