Päiväkirja: Painajaisia

Siirtymisriitti vai pelkoa?

Viimeiset yöt ovat menneet painajaisten parissa. Ei yhtä pahoja onneksi kuin viime keväänä, mutta riittävän pahoja värisyttämään vielä aamulla! En tiedä, että onko kyse jonkinlaisesta siirtymisriitistä - vanhojen asioiden taakse jättämisestä vai pelosta tulevaisuutta kohti - että samat asiat ovat vain odottamassa myös tulevaisuudessa nurkan takana?

Pakko kerätä itsensä ja jatkaa valittuun suuntaan. Nyt pitäisi lähteä liikenteeseen, uudelle kotipaikkakunnalle alkuviikosta selvittelemään työasioita. Tosiaan mulla on suunnitelma A, B ja C sekä niissä vaiheet 1, 2 ja 3 jne. Nyt lähden ja yritän lyödä lukkoon suunnitelman A vaiheen 1 :D Jos ei onnistu, sitten täytyy listalla katsoa seuraavaa kohtaa...

Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen artikkeli, jossa Kim Väisänen kertoi: "Väisäsen salaisuus ovat kuulakärkikynällä kirjoitetut tehtävälistat, joilla on sellaisia tehtäviä kuin Joensuun-lentojen varaaminen ja bonusohjelman kehittäminen. Niiden yliviivaamisesta hän saa "suurta, siis suuurta" tyydytystä." http://www.hs.fi/raha/Miljon%C3%A4%C3%A4rit+kertovat+kuinka+rikastut/a1411738647194

Jotenkin huvitti tuo kohta artikkelissa. Olen prikulleen samanlainen tehtävälistoja laativa yliviivoittaja. Tällä hetkellä tosin tuntuu taas, että kahden yliviivatun tilalle tulee kolme uutta :D Mutta mä en osaisi elää ilman listoja. Pelottava ajatus! Muistan, että mulla on joskus ollut listalla jopa teksi "Käy nukkumaan!" ja "Syö!"...

Tuota yliviivausta tehdessäni tajusin, että en ole pitkään aikaan enää yliviivannut päiviä, jotka ovat olleet ilman viinaa. Jotenkin mua ei enää kiinnosta laskea noita. Kun mulle ei enää se jotenkin merkitse mitään. Merkitsikö alunperinkään eli kun se ei ole mulle mikään ylpeilynaihe tai saavutus - sattuneista syistä. Miksi olla ylpeä jostain, jossa vain korjaa omia hölmöilyjään?!? Tota miettiessäni tajusin, että AA:ssa moni muistaa 10 vuodenkin jälkeen (ja on kärryillä jopa päivistä) miten pitkään on ollut raittiina. Hieman absurdia mun päälle!

Blogissakaan en itseasiassa hirveästi ole viime aikoina viinasta kirjoittanut :o En nyt jaksanut miettiä syitä sen enemmän, nopeasti kelattuna johtunee siitä, että viina on ollut tausta-ajatuksina jo kotvan. Elämässä ollut muita asioita päällimmäisenä. ON/OFF. Viinaa on tehnyt mieli ajatustasolla välähdyksinä, heitän mustaa läppää asian ympärillä suojakeinona ja olen kateellinen välillä niille, jotka voivat juoda. Mulle tyypillisesti asia on lokeroitu mappiin Ö aivoissa ja suljettu tiukasti sinne. Tämä tapa on huono siinä mielessä, että eihän tuo asia ole käsitelty silloin kokonaan! Tuo mappi Ö on sellainen mun holvissa olevassa kassakaapissa olevat asiat, joihin en päästä ketään käsiksi. Tämä varmasti myös mun terapiassa iso ongelma - sinne ei ole asiaa edes terapeutilla. Vain mulla silloin, kun on haettava ultimaattinen vitutus ja pahaolo! Mun oma roskakori, josta voi kaivaa tarvittaessa huonon omantunnon ja pahanmielen <3

Yliviivaus kerrallaan!

Päiväkirja: Ristiriitaisin miettein...

...pystynkö olemaan (esittämään) vahvaa?

Ihmismieli (tai ainakin minun) on aika erikoinen. Sen olen taas viimeisen viikon aikana huomannut. Pelottaa. Ja pelottaa paljon - ottaa askel eteenpäin. En tiedä miksi, yleensä en pelkää mitään ja uskallan tehdä ratkaisuja, jotka muista ovat olleet silkkaa hulluutta ja riskinottoa. Ehkä se mua juuri pelottaakin, teenkö taas sellaisen siirron että ympärillä ihmiset vain pyörittelevät päätään ja silmiään?

Monessa mielessä tämä muutto ja aloittaminen ns "puhtaalta pöydältä" on järkevä ratkaisu. Pitkään pohdittu ja pohjustettu. Monet asiat vain puoltavat sitä. Mutta mä osaan kyllä sen pelin, jossa täytyy kumota vaikka painovoima ja löytää syyt miksi ja miten jokin asia voidaan kääntää ajatuksissa isoksi määräksi kumoavia negatiivisia voimia. Valitettavasti siinä pelissä järjellä ei ole enää mitään roolia, se pohjautuu pohjattomaan haluun nähdä asiat negatiivisina. Vaikka pakolla.

Nyt olen taas ollut monta päivää ajatuksissani ja pohtinut, että mitähän tässä tapahtuu? Rakennan erilaisia skenaarioita päässäni siitä, mikä voi mennä mieleen. Tai en oikeastaan "mikä voi mennä", vaan "mitkä kaikki 100% varmuudella mun tuurilla ja päällä menevät päin vittua". Helpot on lähtökohdat pakata tavaroita ja yrittää hakea positiivista fiilistä lähteä. Se fiilis kesti tasan hetken ja sen jälkeen tajusin, että ei mun todellakaan kannata tai ole oikeutta tuosta päätöksestä iloita!

Jotenkin tuo uusi paikkakunta vie multa turvan "olla" vahva! Täällä olen ollut yksin, täysin eristäytyneenä, turvassa. Suurimmat notkahdukset olen onnistunut salaamaan tällä menettelyllä ja esittämään vahvaa vaikeina hetkinä - kukaan ei ole ollut liian lähellä niitä huomatakseen. Nyt muuton jälkeen tuo turvallinen välimatka katoaa, ympärillä on lähellä läheisiä ja ystäviä. Mihin mä sit pakenen?!? Entä jos en jaksa esittää vaikeina hetkinä sitten vahvaa? Entä jos ratkeaisin juomaa? Entä jos (kun) masennus palaa, miten jaksan suoristaa selän, nostaa pään pystyyn ja kävellä nopeammin kuin jaksaisin? Kuinka peitän sen lasittuneen katseen silmissä tuolloin? Nyt noita ei ole muut nähneet, mutta entä tulevaisuudessa :( Vittu! Jotain pitäisi keksiä, jokin tapa "paeta" tai "esittää" sitten, kun mennään taas mustiin vesiin. Tietäisi vaan miten! 

Pako kerrallaan!

Päiväkirja: Suunnittelua...

...joskus mun suunnittelu menee vaan liiankin tarkaksi!

Se tunne, kun huomaat googlettevasi muuton varrelta kaikkien isojen kaupunkien vuokrapakut ja firmojen puhelinnumerot valmiiksi :D Ihan vain siltä varalta, että täältä vuokratusta vuokrapakusta puhkeaa rengas kesken muuton tai auto hajoaa? Hmmm... Onkohan se kuitenkaan aivan relevantti asia? En tiedä, mun aivoille näköjään on :D

Mitä ihminen voi oikeasti elämässä suunnitella? Vaikka nyt puhuttaisiin yhdestä muutosta. Tätä asiaa olen pohtinut aikaisemminkin - siis mun "kontrollin" tarvetta. Nyt olen taas törmännyt tähän asiaan - liialliseen suunnitteluun! Kaikki pitäisi olla aukottomasti suunniteltu. Lähes minuutilleen, lähes "tehtynä". Huvittanut itseäkin tuossa menneinä päivinä, miten aivot ylikierroksilla hoitaa asioita eteenpäin. Valmiiksi!

On listat huonekaluista (ja ilmoitukset myytävistä), laskettu kuutiot eri variaatioille mukaan lähtevän tavaran mukaan, on pakettiautoa varten lastaussuunnitelma tavaroiden järjestyksestä, on selvitetty pienvarastotilat, kytätty roska-autojen aikatauluja taloyhtiössä (roinaa lähtee nyt roskiin ja paljon), jne jne jne...

Tämän piirteen mä kyllä tunnistan itsestäni hyvin. Se on mulla ns "yhden asian focus" -kausi. Terapeutit ovat tätä joskus aikoinaan purkaneet ajatuksella "mania", mutta todenneet yksi toisensa jälkeen, että maniaa se ei ole. Se on vain mussa oleva todella äärimmäinen luonteenpiirre. Luonteenpiirre, jossa ajatukset ja tekeminen keskittyvät tasan ja vain yhteen asiaan. Tosin siinä on kyllä maanisia piirteitä - itsenikin mielestä! Mulla nuo kaudet tulevat pääsääntöisesti aina töissä tai sanotaanko töihin liittyen (ja niiden aikoina pystyn uskomattomiin suorituksiin).

Mulla on erikoinen pää. Sen tiedän ja sen kanssa en ole vieläkään oppinut elämään. Otetaan esimerkki mulle tyypillisestä toisesta kaudesta: luovuus. Se on ehkä erikoisin mun kausista ja tulee 2-3 kertaa vuodessa - kestäen noin kuukauden. Sen aikana mä lamaannun. Se alkaa noin 3 viikkoa ennen "räjähdystä" eli mulla on alitajuisesti olo, että aivot työstävät jotain. Jotain uutta ideaa!

Siis kolmisen viikkoa mä en tiedä, mitä mä teen päässäni ja miksi. Tiedän vain, että nyt aivot työstävät jotain ja kovasti. Olen todella levoton ja keskittyminen ei oikein riitä mihinkään. Tässä vaiheessa myös alkoholin käytölle on riskinsä! Aikaisemmin tuo vaihe ahdisti mua paljon. Tuli riittämätön olo, kun oikein mistään asioista ei saanut otetta. Tämä olo tulee vieläkin, vaikka nykyisin sitä helpottaa se, että tiedän jo varmuudella sen olevan väliaikaista ja päättyvän johonkin ideaan. Yleensä todella suureen ja sellaiseen, jonka toteuttaminen tuntuu aluksi lähes mahdottomalla - otetaan esimerkki yhdestä toteuttamastani verkkopalvelusta: lähes miljoona tietokantatietuetta sisällään pitävä palvelu, joista jokainen tietue on pitänyt tavalla tai toisella tarkastaa! Sellaista kukaan ei ollut tehnyt, miksiköhän? (1 000 000*5 sek)/60/60 = 1389 tuntia tarkastamista oletuksella, että yhden tarkastamiseen menee 5 sekuntia (eli 174 kpl 8 h työpäiviä). Siitä lähdin. Palvelu on ollut pystyssä jo pitkään!

Oikeastaan kaikki mitä mä olen elämässä tehnyt, on tällaisen kauden jälkeistä. Se päättyy ideaan, jonka puran todella tarkasti auki ja sen jälkeen, jos idea tuntuu hyvältä se jatkuu 3-12 kk "yhden asian focus" -kaudella. Toteutan jotain visiota ideasta... voi mua ja mun aivoja :o

Kausi kerrallaan!

Päiväkirja: Hyppy tuntemattomaan

Elämäntaparemontti jatkuu - step 2

Kuten edellisestä postauksesta moni saattoi arvata, olen tehnyt päätöksiä. Isoja päätöksiä!

Jos asiaa nyt pohjustuksena jotenkin vetäisi taaksepäin, niin tämä päätös alkoi hautua jo yli vuosi sitten elokuussa 2013. Tällöin kuitenkin tilanne oli sellainen, että isojen ratkaisuiden tekeminen olisi ollut tosi vaikeaa/mahdotonta ja toisaalta en olisi itse ollut siihen vielä valmis (en tiedä miksi). Ajatus kuitenkin hautoi päässäni. Itseasiassa monelle puhuinkin jo joulunaikoihin, että olen asiaa pohdiskellut (usein tilanteessa, jossa he kysyivät - "miksi et muuttaisi tänne?")

Nyt pitkin kesää olen asiaa pohtinut enemmän ja enemmän. Haluan pois täältä. PK-seudulta. Tavalla tai toisella. Aloin jo heinäkuussa järjestellä asioita (kenenkään tietämättä) - suunnitella juttuja eli lähinnä nyt duunejen osalta katsoa mikä on tässä taloustilanteessa ja mun oman jaksamisen kannalta järkevää! Kysymyksiä oli pohdittavana helvetisti: Pystynkö järjestämään työt uudelleen? Missä aikataulussa? Miten tapaamiset täällä asuvan lapseni kanssa onnistuvat (suurin KIVI sydämelläni)? Uskallanko heittäytyä "tuntemattomaan"? Miten Rise suhtautuu? Kuinka terapioiden käy? Milloin olisi oikea hetki? Miten muuton hoitaisin ja mihin? Viihdynkö uudessa pienessä paikassa noin 15 vuoden pk-seudulla asumisen jälkeen? Jne jne jne.

Omassa päässä tuo oli aika loputon suo. Plussia ja miinuksia. Rohkeutta ja pelkoa. Aikamonta kilometriä noista lenkeistäni on lähtökohtaisesti purettu tätä asiaa. Kerätty voimia ja rohkeutta hypätä - tuntemattomaan.

Elokuussa tein sitten päätökseni. Kyllä, mä otan "hallitun" (?) riskin ja lähden. Laitan kamat kasaan ja muutan pois. Takaisin kotiseudulle! Itseasiassa tuo kirjoittamani "Pieni irtiotto arjesta" oli jo tiedustelumatka. Kävin kävelemässä uuden kotikaupunkini katuja, katsomassa elämänmenoa ja paikkoja. Koeajamassa ajatusta! Tunteikas reissu - monessa mielessä! Se kuitenkin vahvisti, että päätökseni on ehkä oikea. Sienimetsästä mua ei meinannut saada pois, kanttarelleja hartaasti puhdistaessani mietin, että voi siinä elämässä olla muutakin sisältöä kuin se mitä mun elämä nyt on. Paljon enemmän.

Alkuviikosta sitten kerroin asiasta läheisille. Nyt ei voi enää perääntyä :D Toisaalta, monta isoa ja pientä sattumaa tapahtui kahtena seuraavana päivänä.  Positiivisia kaikki (*tähän välihuomautuksena, että mun pessimistinen ajattelu oli jo varma, että kohta sitten räjähtää jokin ja pahasti*)! Monet palaset vaan loksahtelivat paikoilleen, kuin itsestään! Täydellisesti.

Helpottunut olo (josta migreenialtis pääni luonnollisesti palkitsi parin päivän migreenillä). Nyt on oikea hetki ja aika jättää taakse vanha elämä. Monessakin mielessä! Jättää taakse se vanha elämä ja muistot, jotka ovat mua riivanneet monta monta vuotta. Ei aloittaa alusta, vaan aloittaa puhtaalta pöydältä! Jättää taakse tähän asuntoon liittyvät negatiiviset muistot, jättää taakse vankila, ehdonalainen, tuomio ja vankilassa kohtaamani ihmiset (joihin täällä väkisinkin liikkuessa saattaa törmätä), jättää taakse se kaikki mikä on ollut mennyttä ja tapahtunutta. Asioita, jotka eivät muuksi muutu, mutta muistuttavat täällä jatkuvasti itsestään. Tavarat pakettiin ja kohti uutta alkua :)

Hyppy kerrallaan!

Päiväkirja: Ja sitten vähän suurempi irtiotto

"Mä lähden himaan"... muuttopäätös tehty!

"Mä aikani täällä kärsin,

hevosennäkkileipää järsin.

Kohta paska ohi on,

on riemu juupel mahdoton.

Tuosta ovesta juoksen saatanan lujaa,

vapaana miehenä pitkin Kehää (1).

Nyt vipinaa tennariin ja Meikä lähtee kotiii-in!

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,

ei iske enää mikään ei mua määrää vartijakaan!

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,

ei iske enää mikään ei mua määrää valvojakaan!

Juhannus, joulu ja uusvuosi kiinni,

pois kun pääsen kuplii vichy.

Ei duunikaan lomaa myönnä,

"Anomus perseeseesi työnnä."

Ei enää ympärillä aitaa,

ei oo päällä peltipaitaa,

mä Risellekin pokkuroin ja 6 vuotta pahoinvoin.

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,

ei iske enää mikään ei mua määrää vartijakaan!

Mä lähden himaan, mä lähden himaan,

ei iske enää mikään ei mua määrää valvojakaan!

Hei Stadi vedä käteen Meikä nakkaa pölyt mäkeen joo joo joo."