"Kun mieltä ahdistaa, apu löytyy heti" - totta vai tarua?

Lappeenrannassa on tehty isoja muutoksia

Olen tässä blogissani kirjoittanut aikaisemmin jo aiheesta - tiestäni hoitoon ja sen karikoista. Oma tieni ei ollut helppo täällä PK-seudulla. Pompottelua eri paikkojen välillä (ilman, että minua osattiin ohjata hoitoon). Valitettavaa, mutta totta... ei sairaalasta, ei putkasta, ei auttavista puhelimista, ei rakoilevan mielenterveyden osalta:

http://alkoholistinelamaa.blogspot.fi/2014/03/mista-apua-alkoholismiin-ja-viinaan.html
http://alkoholistinelamaa.blogspot.fi/2014/03/vinkkeja-alkoholismiin.html


Lappeenrannassa on tehty isoja muutoksia mielenterveyspalvelujen (ja päihdehuollon) osalta. Malli kuulostaa "liian hyvältä" ollakseen täysin totta. Olisi kiva kuulla mielipiteitä - etenkin jos joku on ollut Lappeenrannan asiakkaana? Onko mainitut asiat totta - siis ihan oikeasti ja käytännön tasolla? Skeptinen luonteeni kun hieman varauksella suhtautuu tämän tyyppiseen uutisointiin...


Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluissa (Eksote) mielenterveyspalvelujen toiminta on pistetty muutamassa vuodessa uusiksi:
http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/kun_mielta_ahdistaa_apu_loytyy_heti

"Absolutismi ei ole ainut ratkaisu alkoholiongelmaan"

Siis mitä ihmettä?

Osui silmiini noin viikon vanha artikkeli Helsingin Sanomista. Siis mitä ihmettä? Artikkelissa kirjoitetaan mm. "Tutkimusten mukaan noin 60–80 prosenttia alkoholin suurkuluttajista voi saada juomisensa hallintaan omalla päättäväisyydellä ja läheisten tuella."

Joko mä olen nyt ymmärtänyt jotain väärin tai sitten kuulun siihen todellisten "luuserien" (lue toivottomien tapausten) 20-40% ryhmään.

Kohti kohtuukäyttöä... jep jep. Ei siinä kai sit mitään, kun asiantuntijatkin kerta ovat sitä mieltä. Mä vaan EN ole samaamieltä!


Asiantuntijat: Absolutismi ei ole ainoa ratkaisu alkoholiongelmaan
http://www.hs.fi/elama/Asiantuntijat+Absolutismi+ei+ole+ainoa+ratkaisu+alkoholiongelmaan/a1395462176080

Asiantuntijat: Suurimmalle osalla absolutismi ei ole ainut ratkaisu alkoholiongelmaan
http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntijat+Suurimmalle+osalla+absolutismi+ei+ole+ainut+ratkaisu+alkoholiongelmaan/a1395468249768

Päiväkirja: "Kiitos raittiista päivästä"?

Älä lupaa kenellekään mitään!

Olen jo aikaisemmin sanonut, että kirjoitan jossain vaiheessa syvällisemmin AA-toveriseurasta. En tee sitä kuitenkaan vielä, vaan tässä päiväkirja kirjoituksessa vaan puran hieman tuntemuksia.

Kulunut viikko on ollut sekä vaikea että helppo. Päätin lopettaa päivien laskemisen - se aiheuttaa enemmän paineita kuin tuo helpotusta. Ainakin tässä vaiheessa ja mulle! Puhuin tästä yhdessä puheenvuorossa AA:ssa ja eräs mies totesi mulle tauolla: "Älä lupaa kenellekään mitään! Se vain pahentaa asioita. Nöyrry ymmärtämään, että lupaukset ovat vain lupauksia ja läheiset oppivat luottamaan vain ajan kanssa. Luvata ei tarvitse, koska se ei palauta luottamusta!"... mielestäni aika osuvasti sanottu! Ei mun tarvitse luvata kenellekään mitään (edes itselle - helpotus), lupaus voi rikkoutua yhteen repsahdukseen, mutta luottamuksen rakentamista se ei vielä välttämättä tuhoa. Rehellisyys siinä kuitenkin etusijalla - uskaltaa myöntää olevansa helvetin heikko!

Olen käynyt tuolla AA:ssa säännöllisesti. Välillä jopa tuntuu (kuten tällä viikolla), että olen käyttänyt tuolla aikaa jo 8 tuntia... siis yhden työpäivän verran viikossa!! Tuonkin ajan voisi tietysti käyttää työntekoon! Toisaalta, ainoa asia jossa tapaan muita ihmisiä ja kuulen muiden mietteitä sekä kokemuksia... pitää sitten napsasta tuo aika yöunista tms ettei ala ahdistaa "menetettynä" työaikana (taas rikon omia "elämänohjeita"). Tiedän! Yritän vain väistellä ahdistusta - kaikin keinoin. Mieluummin sitten vähemmän unta, kuin helvetillinen ahdistus tuhlatuista tunneista.

AA on tuntunut kokonaisuutena ihan hyvältä asialta. Tosin, kuten varmaan monet, alkuun kuittasin sen kysyjille vastauksella "ihan ok". Kuten yhäkin teen. AA:n toinen askel kuuluu "2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme". Hmmm...? Tuo säikäytti mut alussa todella ja sitä ei todellakaan auttanut ensimmäisillä kerroilla osan porukan kohtuullisen iso uskonnollisuus. Tuli olo, että missä mä olen? Keskellä uskovaisia... moni voi tässä vaiheessa jättää käynnin ensimmäiseen kertaan. Itse ajattelin kuitenkin katsoa asiaa tarkemmin, vain ymmärtääkseni että tuo "suurempi voima" voi tarkoittaa jokaiselle osallistujalle eri asiaa - toisille se on Jumala ja jollekin vaikka pöydän jalka. Tavallaan vasta tuon jälkeen AA avautui mulle.

Edelleen pohdin tuota otsikossa olevaa lausetta, joka sanotaan AA:ssa aina puheenvuoron jälkeen: "Kiitos raittiista päivästä". Olen sen sanonut, mutta se ei tunnu oikealta. Ketä mä kiitän? Ja ennenkaikkea miksi? Tämä taistelu ei tähän mennessä ole antanut mitään hyvää - kenellekään. Miksi siis kiittäisin "ei mistään"? En tajua :/

Eilinen ilta oli taas todella vaikea, pyörin kämpässä ympyrää ja pohdin asioita. Toisaalta on hyvä välillä pysähtyä miettimään omia tuntemuksiaan, mutta tietysti mun tilanteessa niitä hetkiä on vähän liikaakin. Asioita kun pyörittää yksinään - ne tuntuvat välillä kohtuuttoman rankoilta.

Näillä mennään.

Yksinäisyys

En osaa itse tiivistää asiaa paremmin

"Duudsonit tuli taloon -sarjan kolmannella kaudella painitaan entistä vaikeampien ja isompien ongelmien kanssa. Miten he pelastavat kehitysvammaiset yksinäisyydeltä?"

Olen kirjoittanut paljon yksinäisyydestä. Duudsonien kolmannen kauden ensimmäisessä jaksossa nähdään mm. Esko, jolla on Facebookissa 12 kaveri, joista heitäkään hän ei ole tavannut viikkoihin.

Suosittelen katsomaan. Jukka näyttää myös videon alkupuolella (kohdassa 6:10), miten yksinäisyys konkretisoituu hänelle.

http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=316556

Päiväkirja: Miksi?

Itselläni ja varmaan monilla kysymys miksi?

Vaikea sanoa. Tuo 5 viikon jakso... aivan järkyttävän iso taakka hartioilla. Kuten olen kirjoittanut, jokainen päivä on tuntunut vain kasvattavan pelkoa. Taakkaa. Että sitten jos retkahdan "vahingossa" ottamaan niin pettymys on kaikille (itsellekin) liian suuri.

Mun tapa ratkaista ongelma: nollaan laskurit tarkoituksella. Tavallaan nyt vituttaa, tavallaan on huojentunut olo. Taakka lähti. Ei ole pilvilinnoja ja liian positiivisia odotuksia mihinkään suuntaan. Helpompi hengittää, kun sain tuon jakson hartijoilta. Nyt toivottavasti hieman helpompi jatkaa taas eteenpäin... saa nähdä. Toivottavasti!

Tästä nyt hakemaan sitten Antabus ja huomenna AA-kerhoon. Perkele... ne varmaan miettii, että ei kukaan voi tarkoituksella tehdä noin. Mutta ehkä se vaan on osa mun luonnetta - skeptisyyttä - parempi "räjäyttää" turhat toiveet ilmaan ja kärsiä siitä, kuin odottaa vain päivä päivältä sitä kaikkein pahinta?

Päiväkirja: Laskurit nollille

Ruoskaa perkele - parempi nollata suunnitellusti kuin odottaa epäonnistumista

Näköjään hain sen ultimaattisen vitutuksen sitten. Niin sanotusti päätyyn asti.

Ei vissiin tuntunut eilen riittävän pahalta, joten piti sitten ottaa muutama olut savuilla että sai tälle aamulle täydellisen paskan olon. Laskurit nollille. Eihän sillä ole mitään merkitystä monta otin... 5 viikon työn sain nollattua. Ehkä tarkoituksella.

Tästä nyt sitten terveyskeskukseen nöyränä hakemaan Antabus. Eilen tosiaan riitti muutama kalja, sen jälkeen Antabus jo ilmoitti olemassa olostaan. Hyvä niin - toimii se ainakin. Tulipahan testattua! En mä tosin ostanutkaan enempää eli kertoo siitä miksi edes join ne: halusin ehkä vain "ruoskia" itselleni ns normaalin fiiliksen päälle. Ja onnistuin!

Päiväkirja: 5 viikkoa

Mustissa vesissä

Meinasin jo jättää tänään kirjoittamatta blogi päivityksen, kun mieliala on ollut liian hyvä. On ollut pari hyvää päivää tässä ja ihan oikeasti alkoi jo vituttaa se, että mieli on ollut liian hyvä. Perjantain blogi kirjoituskin alkoi jotenkin ahdistaa - se oli nyt luettuna kirjoitettu liian "pilkesilmäkulmassa" ja siihen näytti tulleen tuollainen joku ihme "positiivinen" vire. WTF? Jotenkin alitajuisesti aloin etsiä ja kaivaa sitten kaikkea paskaa historiasta, että saisin mielialan takaisin "normaaliksi". Paskaksi. Toimii aina!

Jotenkin sitä on tottunut elämään paskoilla fiiliksillä. Negatiivisesti ja skeptisesti. Nautin siitä! Nyt pari hyvää päivää sitten tuntui jotenkin niin "väärältä", että onneksi sain kaivettua sen verran paskaa kuitenkin esiin, että tilanne vähän normalisoitui ja tasoittui.

Mä en osaa antaa mitään anteeksi. En itselleni, enkä kenellekään muulle. Siitä on tullut pikkuhiljaa mun elämän "kantavavoima", kuten terapeutti kerran sanoi. Yksi epäsuoran itsetuhoisuuden ilmentymä kai? Joskus terapiassa terapeutti sanoi mulle, että siinä missä joku nauttisi loton jaetusta päävoitosta, mä kääntäisin asian niin että "noh, päävoitto jakautui kahdelle henkilölle että eihän tuo nyt sinänsä mikään onnistuminen ollut". Aika kuvaavaa mua. Pessimisti ei pety, pessimisti ei nauti. Jos nauttii, niin on pakko etsiä jotain millä saa vedettyä mustat verhot auringon eteen. Tavalla tai toisella.

Mulle on sanottu, että jos oppisin antamaan anteeksi - se olisi ehkä tie ulos tästä suosta. Mutta kun mä en halua! Tekemäni virheet ja valinnat on mun valintoja, miksi ne pitäisi vierittää jonkun muun syyksi? Muilla en nyt tarkoita muita ihmisiä vaan esimerkiksi sitä, että on inhimillistä tehdä virheitä ja vääriä valintoja. Mitä se muuttaisi, toisiko se ketään takaisin tai muuttaisi mitään tapahtunutta, jos mä antaisin itselleni anteeksi? Ei, ei todellakaan muuttaisi.

Viisi viikkoa takana ilman tipan tippaa. Vituttaa.

Perjantaipipo

Tänään on taas SE päivä: nyt NIITÄ taas saa!

Moni "ammattilainen", tuurijuoppo ja tavallinen alkoholinkuluttuja sen saa taas tänään - jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen vähintään kerran elämässään haluaman muiston sairaalan päivystyksestä: PERJANTAIPIPON.

Arto Länsman hymyilee Perjantaipipossa.

Itse olen tuon perjantaipipon tietysti hankkinut. Se on todella kätevä, heti kun haavat on ummessa voi lähteä jatkamaan iltaa. Ajattelin tähän postaukseen kirjoittaa alkoholin aiheuttamista kustannuksista yhteiskunnassa ja esimerkiksi sairaaloiden sekä ensihoidon työtaakasta. Näköjään tästä tuli kuitenkin liian "mustaa" huumoria, joten jätetään tuo vakavampi aihe myöhempään ajankohtaan...

Itse olen ehtinyt tietysti myös moneen otteeseen sairaaloita, poliisia ja ambulansseja työllistää. Välillä ihan aiheesta, välillä ns "syyttömänä miehenä" ja joskus ihan vahingossakin. On ollut pääauki, leuka auki, kramppeja, halvauksia, sammumisia (jopa kuumaan saunaan), "katoamisia" - You name it - I have done it.

"Tee se itse" -mies hoitaa

Toki olen ollut myös oma-aloitteinen joskus ja yrittänyt pienentää aiheuttamaani taakkaa sairaaloille (voin jo tässä vaiheessa sanoa, että lopputulos aiheutti hoidollisesti enemmän työtä kaikille). Tai noh, ollaan rehellisiä, tämä esimerkki johtui varmaan kuitenkin siitä, että en raaskinut luopua viskipullosta vielä siinä vaiheessa iltaa (joka sitten venyi pariksi päiväksi):

Syytönhän mä tuohonkin "naarmuun" olin. Syyllinen oli keittiön alakaapin ovi, joka ei ehtinyt avautua samassa tahdissa viinanhimoni kanssa! Rakas viskipulloni sijaitsi siellä ja "pientä" naukkua olin menossa hakemaan "pienessä" hiprakassa. Kumarruin, mutta ovi perkele löi leukaan. Kädessäni ollut viskilasi tippui lattialle hajoten ja verta tuli leuasta enemmän kuin riittävästi. Hyvä homma oli tietysti se, että lasi oli tyhjä (muuten mulla olisi todennäköisesti lasinsiruja kielessäkin).

Eihän siinä auttanut, kun kaataa iso viski ja sen jälkeen paikata haavat. Viskiä kaataessani en tietysti tajunnut sitä, että kävelin siinä lasinsirujenkin päällä. Leukaan pumpulia, vessapaperia ja kokonaisuus kiinni tiukasti jeesusteipillä!! Ei se ollut kaunis viritys, mutta "toimi". Sen jälkeen neulalla ja puukolla piti vielä kaivella lasinsirut jalkapohjasta. Pari päivää myöhemmin sitten sairaalassa "korjailtiin" hieman leuassa ollutta vekkiä. Jäi hieno taisteluarpi!

Tarinahan jatkui (tietysti). Yksi perkeleen lasinsiru oli jäänyt jalkapohjaan. Kännissä en sitä tietysti huomannut ja myöhemmin opin elämään sen kanssa. Hyvin "koteloitui" vuosien varrella, tosin säännöllisen epäsäännöllisesti se muistutti pistävänä kipuna jalkapohjassa. Viime kesänä sitten kävin terveyskeskuksessa sen poistattamassa (siis 5 vuotta tapahtuman jälkeen). Joutuivat melkein tunnin kaivelemaan alkuperäistä lasinsirua, joka oli koteloitunut sekä hajonnut pienemmiksi palasiksi syvälle. Lekuri ei ensin uskonut, että olen se jalkapohjassa kävellyt 5 vuotta. Vakuutin, että hyvin on toiminut. Palkinnoksi passitti mut huumetesteihin - ajatteli ilmeisesti, että kukaan ei ole niin tyhmä että kärsii pistävästä kivusta 5 vuotta!

Muistot <3

Burnout (ja masennus)

Burnout eli työuupumus - reittini pohjalle

"Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtii uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto.

Työuupumus ei ole sairaus, mutta siihen liittyy riski sairastua mm. masennukseen, unihäiriöihin, päihdehäiriöihin ja stressiperäisiin somaattisiin sairauksiin. Työuupumuksen on myös todettu lisäävän työkyvyttömyyden riskiä.

Työuupumuksen esiintyvyys väestössä vaihtelee jossain määrin työelämän yleisen tilanteen mukaan. Vuonna 2011 työssä käyvistä suomalaisista miehistä 2 % kärsi vakavasta ja 23 % lievästä työuupumuksesta. Vastaavasti 3 % naisista kärsi vakavasta ja 24 % lievästä työuupumuksesta." [lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00681]


Itselläni kaikki alkoi burnoutista vuonna 2007-2008. Hitaasti paloin aivan loppuun, joutuen lopuksi pitkäksi jaksoksi (3 kk) sairaalahoitoon. Osallani kaava meni lähes prikulleen tuon kuvauksen mukaan. Tuli unihäiriöt, päihdehäiriöt ja lopulta diagnoosi vakava masennus. Kaikki oli suistunut raiteiltaan keväällä 2008.

Vakavaa masennusta hoidettiin niin lääkkein, sähköshokkihoidoin kuin akupunktiolla ja terapiallakin. Jossain vaiheessa aloin uskoa, että vakavastakin masennuksesta voisi parantua... tuli parempia hetkiä - sitten uusi romahdus. Eräänlainen oravanpyörä.

Nyt 6 vuotta myöhemmin olen jotenkin jo luovuttanut tuon masennuksen osalta. Terapiassa sanoin tuossa taannoin, että en usko enää siihen että voisin parantua täysin - ikinä. Vertasin tilannetta vanhaan sulaketauluun ja sulakkeisiin. Kun sulakkeet palaa, ne voi korjata vain vaihtamalla. Samalla tavalla mä koen nykyisin itseni. Päästä on "palanut" niin paljon sulakkeita tuolloin burnoutin ja vakavan masennuksen aikana... eikä niitä voi vaihtaa! Jotenkin tuntuu, että kun noita sulakkeita joutuu käyttämään niin uusi masennusjakso on edessä - aina uudelleen ja uudelleen.

Elämä on melko turhauttavaa masennuksen kanssa. Valoa ei näy, lääkkeet eivät anna toivottua vastetta ja oma elämänasennekin on skeptisen kyyninen jatkuvasti. Hyvällä hetkellä ensimmäinen ajatus on: milloin seuraava masennuskausi tulee? Vähän sama ajatus kuin alkoholin kanssa, retkahtaminen pelottaa! Ja kun nämä kävelevät käsikädessä: "lääkitsen" masennusta viinalla, joka on varma tie hetken hyvästäolosta vielä lähtötilannettakin pahempaan masennukseen. Välillä tekisi vain mieli luovuttaa masennukselle ja todeta vain "ei musta enää tervettä tule" - miten voi suunnitella asioita pitkällä tähtäimellä, kun nurkan takana on uusi masennusjakso tulossa ja tuhoaa taas paljon...?

Päiväkirja: Tupakkalakko

Onnistuiskohan sen tässä rinnalla?

Tosiaan tuolla katkolla sorruin polttamaan uudelleen tupakkaa - siis 31 päivää sitten. Loppuvuoden ja alkuvuoden olin ollut polttamatta, mutta sitten aloitin tuolla uudelleen, kun tuntui että hermot ja aivot räjähtävät muuten. Ei se montaa savuketta tarvinnut, kun koukutti uudelleen.

Nyt ajattelin, että yritän hitaasti ajaa tuon röökin alas. En tiedä onko nyt oikea hetki edes yrittää sitä, mutta toisaalta kai se menee tässä muiden paskojen fiilisten seassa. Toivottavasti! Viimeksi oli kyllä syksyllä kohtuullisen iso taistelu ja siksi harmittaakin, että nyt joutuu sen ainakin osittain käymään uudelleen läpi.

Nikotiinipillerit ja -laastarit on nyt hankittu, joten pitää kokeilla. Yrittää ainakin, että miltä se alkaisi tuntua. Toisaalta, tässä kotona huomaa että polttaminen on pitkälti "tapa". Sitä on tottunut täällä polttamaan parvekkeella ja jos töissä jää jumiin johonkin - tupakkatauko on ollut se tapa ratkaista ongelmia. Se on kuin selkäytimeen rakennettu - sitä kävelee suoraan partsille. Monesti ei edes tee mieli tupakkaa, mutta silti tulee käytyä.

Saa nähdä mitä tapahtuu sitten painolle - tupakoinnin lopetus kun vaikuttaa herkästi painonnousuna! Muutama kilo on tuota "kaljamahaa" kadonnut tässä, aamulla mittasin että pelkkä juomisen lopettaminen on pudottanut painoa nyt kuukauteen noin 3 kiloa. Tosin nesteitä siinä varmaan ollut paljon! BMI näytti olevan 28.7 eli "lievä lihavuus"... noin 9 kiloa laskureiden mukaan on liikaa painoa. Se ei juuri motivoi liikkumaan, kun polvet ja selkä joutuu koville (osittain tekosyitä - tiedän!)

Päiväkirja: Tipaton kuukausi

Ensimmäinen kuukausi takana!

Virallisesti päivämäärien mukaan ensimmäinen tipaton kuukausi tuli täyteen sunnuntaina (tosin en osaa pitää sitä kuukautena tässä vaiheessa kun helmikuussa oli vain 28 päivää). Oli miten oli, tänään on takana 30 päivää. Ilman tipan tippaa.

Onhan tämä ollut aikamoista vuoristorataa! Kovin hitaasti tapahtuu muutoksia parempaan suuntaan. Päivät menevät edelleen laidasta laitaan. Päivä kerrallaan. Välillä on huonoja päiviä, välillä hieman parempia. Sain ajan päihdeterapiaan huhtikuun puoliväliin. Hieman petyin, sillä käytännössä katkon jälkeen näyttäisi menevän 2 kk ennenkuin pääsen sieltä tehdyllä lähetteellä terapiaan... turhan pitkä aika tässä vaiheessa! Kun pyörittää muutenkin niin paljon kysymyksia ja ajatuksia koko tilanne omassa päässä!

Käväisin hieman matkoilla ja olin 4 päivää "poissakotoa". Ympäristön täydellinen muutos teki kyllä hyvää. Oli paljon helpommat päivät hengittää. Yritin myös tavata mahdollisimman montaa frendiä, kun aina valitan yksinäisyydestä ja nyt oli tilaisuus sitten vähän edes nähdä ihmisiä. Oli tosin aika iso kynnys kaiken jälkeen lähteä liikenteeseen. Mutta kaiken kaikkiaan matka meni hyvin ja teki tosiaan hyvää olla poissa täältä himasta ja nähdä kavereita.

Tosin heti eilen illalla sen huomasi, että "kotona" odotti jotenkin täysin se sama "vanha elämä". Että ajatukset alkoivat heti harhailla, kun tuli näiden seinien sisälle. Muuttaa varmaan pitäisi - ihan vaan siksi, että saisi aloitettua uudessa paikassa ns puhtaalta pöydältä, ilman että joka asiaan "kotona" liittyy jotain negatiivisia muistoja.

Krapula

Kankkunen, kanuuna, darra ja jysäri

"Krapula on etyylialkoholin päihdekäytöstä seuraava oire. Krapulan oireita voivat olla erityisesti päänsärky, väsymys, vapina, hikoilu, jano, ripuli ja pahoinvointi. Krapulan voimakkuuteen vaikuttaa nautitun alkoholin määrä. Krapulan voimakkuus ja oireet vaihtelevat yksilöittäin, johtuen muun muassa maksan kapasiteetista hajottaa alkoholia. Elimistön ollessa krapulatilan takia ylikierroksilla tulee raskaita fyysisiä suorituksia aina välttää. Krapula johtuu suurimmaksi osaksi hermoston yliärtymyksestä. Alkoholi lamaannutaa hermosoluja muun muassa voimistamalla GABA:n estokykyä. Elimistöllä on luonnollinen pyrkimys tasapainoon ja aivot kehittävätkin toleranssin kumotakseen normaalitoimintaa järisyttävän aineen vaikutukset. Toleranssin kasvaessa hermosolut pystyvät toimimaan nopeammin ja alkoholin eli "jarrun" poistuessa elimistöstä aivot käyvät ylikierroksilla. Vieroitusoireet ovat kurjimmillaan, kun lähes kaikki alkoholi on poistunut elimistöstä." [lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Krapula]

Sitä rakastaa ja sitä vihaa. Se tulee aina ja lähtee aina samalla konstilla. Alkoholisti oppii elämään sen kanssa. Jokaisella alkoholistilla on varmasti omat kikkansa sen voittamiseen: se mitä juo, miten juo, milloin juo, miten käy nukkumaan, mitä syö ja ottaa ennen nukkumaan käymistä. Osa vetää viimeiseksi niin ison paukun, että nukahtaminen tapahtuu sammumalla nopeasti. Osa herää yöllä ottamaan tasoittavan. Osa käy aamulla krapulassa oksentamassa ja sen jälkeisessä hetken hyvässä olossa ottaa nopeasti tasoittavat. Tapoja ja rutiineja varmaan yhtä paljon kuin alkoholistejakin.

Itselläni oli käytössä "resepti", joka toimi ainakin osittain. Ainakin putkessa, siis silloin kun tavoitteena ei ollutkaan promillien 0:lle saattaminen. Illalla pyrin juomaan vain yhtä lajia alkoholia. Sitten alkoi valmistautuminen unille (itselläni uni on tärkein väline välttää krapulaa). Ensimmäisenä tuopillinen vettä ja sen mukana alas unilääkkeet, masennuslääke ja verenpainelääke sekä vitamiinit. Sen jälkeen hetken odotus ja tupakkaa. Lopuksi vahva paukku, että taju lähtee ns samantien kun silmät laittaa kiinni. Jos heräsin yöllä - otin paukun varmuuden vuoksi, jotta loppuyö ei mene pyörimiseksi. Aamulla ylös ja hieman olon "tunnustelua". Jos olo suinkin sellainen, että vain puhalluttaa ja tärisyttää - ensimmäisenä ykkösellä iso paukku alas ja sängylle makaamaan (selällään). Hetki siinä ja jos paukku pysyi sisällä, niin sitten ylös. Kahvit kiehumaan, toinen paukku ja tupakalle. Tällöin tupakalla kroppa alkoi jo hengähtää. Jos edellisenä päivänä ei ollut muistanut syödä ja oli nälkä: nopeasti pussillinen nuudeleita mikroon ja ne alas (uppoavat mulla lähes aina krapulassa). VAROITUS! Tämä oli vain kertomus itsestäni. Lääkkeitä (etenkään unilääkkeitä) ei todellakaan kannata käyttää alkoholin kanssa!

Krapula on varmasti liiankin tuttu jokaiselle alkoholistille. "Vuonna 85" leffassa on mielestäni erinomainen kohtaus krapulasta. Huumorin taakse verhoiltu alkoholistin arki:

Krapulan hoito- ja ehkäisyvinkkejä: http://www.krapula.fi/

Vanha koira ei opi uusia temppuja

Historia toistaa itseään, kantapään kautta

Löysin yhdestä kansiostani 23.3.2010 päivätyn teksin. Aikaa tuosta on kulunut lähes tarkalleen 4 vuotta ja nyt se osui silmiini. Olen tuolloin kirjoittanut itselleni "elämänohjeet". Ne on kirjoitettu selvinpäin ja pitkän alkoholittoman jakson aikana (reilu vuosi juomatta).

En voi muuta sanoa kuin sen, että vanha koira (minä ainakaan) ei opi uusia temppuja. Olen selkeästi miettinyt noita ohjeita ja kirjoittanut ne ajatuksella: "Noudata näitä!". Mites on käynyt - nyt neljä vuotta myöhemmin? En ainakaan ole noita noudattanut. Aivan kuin historia toistaisi itseään. Kantapään kautta pitää uudelleen ja uudelleen mennä perse edellä puuhun.


Tässä nämä "Elämänohjeet" jotka olin kirjoittanut (23.3.2010):

1. Nuku. Tarvitse unta vähintään 8 tuntia vuorokaudessa. Sitä ei voi käyttää ensimmäisenä tapana hankkia lisää aikaa kiinnostuskohteisiin. Väsyt jo viikossa. Työteho ja mieliala laskee heti.

2. Syö. Muista syödä säännöllisesti. Ruokailua ei voi jättää pelkkään iltaan vedoten kiireeseen.

3. Ei. Opettele sanomaan Ei. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea, suostua kaikkeen tai miellyttää ketään.

4. Liiku. Älä unohda kuntoilua ja ulkoilua kiireeseen vedoten. Nauhoita vaikka tv-ohjelmat ja lähde lenkille. Kelaa sitten mainokset ohi ja olet samassa ajassa kuntoillut ja ulkoillut.

5. Toimi. Älä jätä ikäviä asioita tai rutiineja roikkumaan. Tartu niihin heti, ennen kuin ne ehtivät kasvaa isommaksi sen takia, että olet siirtänyt niitä. Usein työ on pienempi kuin kuvittelet.

6. Nuku. Jos olet allapäin tai jokin ongelma painaa, nuku yön yli. Yleensä seuraavana aamuna asia tuntuukin jo helpommalta ja pienemmältä.

7. Parisuhde. Keskity parisuhteeseen ja sen ylläpitoon. Työ on vain veruke olla kohtaamatta ongelmia ja viettää aikaa rakkaan kanssa. Kiire on aina vain tekosyy. Ilman kännykkää ja tietokonetta.

8. Aika. Ota omaa aikaa. Ole vain yksin ajatustesi kanssa. Ilman tv:tä, kännykkää ja tietokonetta. Makaa sängyllä ja mieti asioita. Kirjoita vaikka päiväkirjaa ajatuksista ja tuntemuksista.

9. Mielihyvä. Täytä elämäsi asioilla, jotka tuovat mielihyvää, mutta tuntuvat oman arvomaailman mukaan hyödyllisiltä. Arvot voivat muuttua ja ne muuttuvat elämän aikana.

10. Alkoholi. Viina ei ole ratkaisu ongelmiin, vaan ainoastaan keino nauttia elämästä hyvinä hetkinä. Silloin, kun tuntuu että kaikki on hyvin. Silloin ei välttämättä edes tarvitse sitä. Ongelmat on kohdattava, niitä ei pidä siirtää.

Holhoaminen ja rajoittaminen ei alkoholistia heilauta

Esitys uudesta alkoholilaista on menossa eduskunnan käsittelyyn ennen kesää.

"Alkoholin kulutukseen vaikuttaa eniten saatavuus ja hinta", sanoo valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas Ilta-Sanomissa 11.3.2014. Uudessa alkoholilaissa on ehdotettu muun muassa keskioluen laimentamista ja sen siirtämisestä Alkoon. Samoin pohditaan uusia alkoholin myyntirajoituksista. Niiden toteutuessa oluen myynti lopetettaisiin kaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla perjantaisin ja lauantaisin jo kello 18. Ei kannata myöskään unohtaa verojen korotuksia alkoholille, joita siis jo tehty ja varmaan tehdään lisää.

Mitä tämä tarkoittaisi? Mielestäni vaikuttaa vain lukujen kaunistelulta. Kokonaiskulutus varmaan laskisi (ainakin paperilla), mutta ei suurkuluttajien piirissä. Nämä rajoitukset vaikuttaisivat mielestäni vain hieman aivan normaaleilla alkoholia vähän tai kohtuullisesti käyttävillä. Siis vain siellä missä ongelmaa ei ole! Anteeksi kyynisyyteni, mutta alkoholistina voin suoraan sanoa miten tämä vaikuttaisi muhun.

Alkoholisti suunnittelee elämänsä juomisen ympärille. Näiden lakiehdotusten toteutuessa - alkoholisti suunnittelee samantien asiat näiden raamien mukaan ts etsii reitit kiertää tämän. Mitä tämä omalla kohdallani tarkoittaisi:


1. Jos keskiolut siirtyisi Alkoon, niin silloin kävisin Alkossa ja tasan tarkkaan mukaani tuskin lähtisi vain keskiolutta vaan samalla reissulla (ja vaivalla) otettaisiin sitten kirkasta mukaan ja riittävästi. Tämä voisi hyvinkin tarkoittaa, että juominen vain lisääntyisi kun kotona olisi kerralla enemmän alkoholia... "viina on juotava heti, ettei se pilaannu!" Karrikoidusti sanoen alkoholistina.

2. Myyntirajoitukset viikonloppuun olisi myös aivan tyhjänkanssa alkoholistille. Viinan himoinen juoppo: a) muistaa kyllä mistä ja mihin aikaan saa viinaa tai kaljaa + b) raahautuu sen puitteissa vaikka puolikuolleena krapulassa tai konttaa kännissä sitä hakemaan. Alkoholistin maailmassa tällaiset aikataulut luovat vain pohjan suunnittelulle.

3. Verojen korotus. Hyvä kikka! Ainoa vain, että alkoholisti hakee viinansa sitten vaikka Virosta. Kaupanpäälle saa hyvän syyn juoda 2 päivää - sillä kuka nyt risteilylle lähtisi selvinpäin? Ja tuliaisena on sitten viinaa ja kaljaa sitäkin enemmän. Ja taas kerran - kun viinaa on saatavilla sitä myös juodaan.

X. Pontikkapannut nyt tuskin alkaisivat Suomen korvessa porista, mutta trokaajilla olisi taas entistä paremmat markkinat tai sitten jos hinnat ovat sillä tasolla Suomessa, että alkoholistin rahat eivät enää riittäisi ryyppäämiseen Alkon hinnoilla - netistä voi tilata muutamassa minuutissa kotiviinin, kaljan ja siidereiden valmistamiseen tarvikkeet. Ei muuta kuin itse tekemään, hajulukko pulputtamaan ja niin paljon tulemaan kuin kylppäriin mahtuu muoviämpäreitä. Alkoholisti ei juo mitään maun takia vaan kännin takia!


Tilastoja voi kaunistella, mutta ongelmaan nämä eivät mielestäni auta. Tuonti Virosta, trokaaminen (pk-seudulla saa trokareilta 40% viinaa hintaan 10-15 euroa/litra) ja itsevalmistaminen lisääntyisi. Toisaalta nuo muutokset voivat lisätä juomista sekä edellä mainituista syistä, kuin siitäkin syystä että jos Alkoon "juoksutetaan" niin otetaan sitten kerralla enemmän. Kippis!

Vinkkejä alkoholismiin

Mitä olen tehnyt pysyäkseni irti viinasta?

Sunnuntaina tulee kuukausi täyteen juomatta. Ei kuulosta pitkältä ajalta ja jokainen päivä on taistelua. Tavalla tai toisella. Mutta omalla kohdallani, kuukausi on pitkä aika - niistä lähtökohdista joista lähdin liikenteeseen. Miten sitten olen pysynyt kuivilla?

Omalla kohdallani asiaan vaikuttavat monet yksittäiset pienet tekijät, jotka yhteenlaskettuna ovat vieneet läpi, vaikka vaikeaa onkin. Voin suoraan sanoa, että useampana iltana "kiusaus" on ollut järkyttävän iso!


1. Oma päätös. Haluan eroon viinasta. Perkele!

Mielestäni kaikki lähtee omasta halusta. Vasta siinä vaiheessa, kun se ajatus kiusauksen hetkellä on "Perkele, en ota!" on mahdollista ylipäätään laittaa korkki kiinni. Jos ajatus on, että "nyt pidän taukoa" tai "en mä lopullisesti luovu viinasta" - niin yritys on tuhoon tuomittu. Itse mietin asioita niin, että kun iltaisin tulee se hetki että tulisi mieli "nollata" - mietin seuraavaa aamua. Krapulaa, kun istun tuossa parvekkeella tupakka suussa ja mietin "Voi vitun vittu, että mä ryssin hyvän alun ja hankin itselleni vähintään 1 vrk:n ns "paskan päivän" krapulassa".

2. Antabus

Valvottu Antabus aiheuttaa sen, että en voi pelata Antabuksella vaan tiedän sen, että jos otan niin olot on sitten sen mukaiset! Pieni kynnys lisää siihen, että ratkeaisi.

3. AA-kerho

Käynyt pari kertaa AA-kerhossa (ja jatkan käymistä). Samoja ajatuksia ja kokemuksia muillakin. Siitä saa pientä tsemppiä siihen, että Jannan laulun sanoin "...hullu sä et ole, mutta joskus sitä romahtaa..." - kuuntele sanat ajatuksella:

4. Palkitse

Alkoholisti keksii aina mielestään "hyvän" ja "oikeuttavan" syyn juomiselle: murheet, suru, tympääntyminen, onnistuminen jossain asiassa, tehokas työpäivä tai vaikka vain lauantai-ilta kun muutkin ottavat. Alkoholistille viina on usein myös palkinto. Palkinto jostain asiasta (joskus hyvinkin pienestä), jonka on saanut tehtyä. Siksi olen säilyttänyt tuon palkinto ajattelun vieläkin: olen ollut xx päivää juomatta tai olen tehnyt tehokkaan työpäivän. Ansaitsen jonkin pienen palkinnon! Etenkin tässä alkuvaiheessa pieni palkinto tuntuu hyvältä - koska juuri mistään ei saa mielihyvää. Itselläni näitä ovat olleet nyt mm. päiväunet (hyvällä omallatunnolla), hierojalla käynti (rentouttaa todella hyvin ja sen jälkeen on hyvä fiilis), sauna (kovat löylyt toimii), tilasin itselleni Ruutu+ kanavapaketin jne. Pieniä juttuja, mutta helpottavat hieman!

5. Suunnittele

Kiusauksia tulee. Väistämättä. Siksi on hyvä suunnitella jo ennalta vähän sitä, miten toimia sillä hetkellä kun niitä tulee. Itse olen miettinyt listan negatiivisista asioista, joita ratkeaminen aiheuttaisi. Pyrin aina miettimään niitä sillä hetkellä, kun ns "tilanne voisi tehdä varkaan". Lisäksi olen miettinyt valmiiksi, miten noita tilanteita voi myös välttää tai kiertää. Esimerkiksi lauantai-illat (jotka vaikeita) olen pyrkinyt aikatauluttamaan jotenkin jo etukäteen. Sauna, tv-ohjelmat jne. Eli luomaan niihin vähän jotain valmista, jotta ajatukset eivät harhailisi. Lisäksi esimerkiksi lauantai-iltaisin pyrin yksinkertaisesti välttämään pelkkää kaupassa käyntiä.

6. Älä odota ihmeitä nopeasti

Tämä varmaan tullut minulle suurimpana yllätyksenä. "Ihmeitä" ei ole olemassa. Takana lähes kuukausi ja yhä tuntuu, että elämä on pelkkää taistelua. Mieli on maassa, fyysisesti ei ole hyväolo ja mieli tekee viinaa. Helpottuuko tämä joskus? En tiedä. Toivottavasti. Mutta ei kannata odottaa nopeasti kaiken olevan "ok" ja elämän hymyilevän. Ainakaan vielä tämä päihteettömyys ei ole tuonut minulle mielihyvää! Jotain pieniä merkkejä on kuitenkin olemassa :)

Tein heti alussa oheisen taulukon. Siinä siis päivämäärät, ilman päihteitä olleet päivät sekä fiilikset. Tuota täyttelen ja siitä saa käsitystä itse missä mennään. Ehkä tärkein kohta tuossa taulukossa kuitenkin ovat sarakkeet "aamu, päivä, ilta ja yö". Niihin merkitsen päivittäin numerolla 1-10 ko hetken tuntemukset: 1=paska fiilis, 5=ok fiilis ja 10=täydellisen hyvä fiilis. Katkolla rivi oli 1, 1, 1, 1=4 pistettä. Viikko katkon jälkeen 3,2,1,2=8 pistettä. Tällä hetkellä paras päivä on ollut jo 4,4,3,6=17 pistettä. Joka päivä on ollut sellaisia hieman huonompia hetkiä - jolloin koko päivä voi omassa päässä saada luokituksen - "paska fiilis". Mutta sitten kun tuota taulukkoa katsoo, niin todellisuus on kuitenkin hieman toinen. Pistelukumäärä kasvaa (vaikka se ei siltä tunnukaan). Hitaasti, mutta varmasti. Siksi suosittelen jotain tuon tyyppistä seurantaa itselle - se kuitenkin näyttää jotain suunnasta, eikä perustu vaan omaan "mutu"-tuntumaan päivän päätteeksi tms.

Normipäivä

Millainen on arkeni juuri nyt?

00.00

Olen nukkumassa. Pitkästä aikaa (painajaisia lukuunottamatta) nukun suhteellisen hyvin.

07.00 

Herään. Yleensä olo tai fiilikset aika kehnot, joko fyysisesti tai henkisesti.

07.30 

Tupakkaa ja 3-4 kuppia kahvia. Päivä lähtee hitaasti käyntiin.

08.00 

Avaan koneet, katson meilit, teen juoksevat asiat.

10.00 

Vaikea hetki. Jos fiilikset ei aivan maassa, teen töitä. Muussa tapauksessa en saa mitään aikaan.

12.00

Yleensä joko aamulla tai iltapäivällä on paskoja fiiliksiä. Töitä fiiliksien mukaan joko aamupäivällä tai iltapäivällä. Välillä molempia.

17.00

Syön. Tosiaan olen pitkään elänyt rytmillä, jossa syön kerran päivään (kroppa tottunut tähän rytmiin?). En ole sitä saanut kehoituksista huolimatta muutettua, sillä esimerkiksi yleensä aamulla yksinkertaisesti ruoka ei maistu (lähes oksennan). Päivät "elän" tupakalla ja kahvilla, jota menee varmaan 10-12 kuppia päivä ja tupakkaa askin verran.

18.00

Vastailen meilit ja teen töitä. Riippuen päivästä joko klo 19 tai kello 22 asti.

22.00

Käyn nukkumaan (unilääkkeillä).

Eli arki on erittäin "mitään sanomatonta". Päivät pitkälti toistensa kopioita ja rytmittyvät työn sekä fiilisten ympärille. Välillä on huonoja päiviä ja välillä parempia. "Terveysintoilijat" varmasti ajattelevat, että tuollaisilla elintavoilla ei vuosia paljon ole luvassa! Kiitos tiedosta, mutta tiedän sen itsekin aivan hyvin! 

Tupakka + kahvi + epäsäännöllinen ruokailu + ei liikuntaa + unilääkkeet + pitkät työpäivät = erittäin epäterveellinen elämä. Mutta, mutta... lisätkääs tähän kuvioon viina! Mielestäni se on se asia, joka ensimmäisenä laitettava ruotuun. Tällä hetkellä siinä on jo tarpeeksi tekemistä, joten turha ainakaan mun kohdalla haaveilla ns "täydellisestä elämänmuutoksesta". Askel kerrallaan, jos sittenkään.

Jotenkin mun "omassa filosofiassa" arvostan niitä miehiä, jotka rakensivat Suomen sodan jälkeen ja kuvainnollisesti usein lähtivät täältä "saappaat jalassa". Eli tekivät paljon, elivät terveellisesti tai epäterveellisesti ja lopulta kaatuivat talikko kädessä pellon reunaan. Siten mä haluan lähteä - "saappaat jalassa" eli pää näppikselle romahtaneena joskus... en ole ikinä oikein osannut edes ajatella olevani eläkkeellä tai eläväni pitkään. Jotenkin mulla on ollut aina tunne, että mun matka täällä on suhteellisen lyhyt ja siksi varmaan monessa asiassa pidänkin kiirettä. Yritän saada aikaan edes joskus jotain positiivista, josta mut muistettaisiin! 

Elän siis epäterveellisesti (tietäen sen), mutta kuten olen kirjoittanut - epäsuora itsetuhoisuus on nähtävissä tässäkin. Tiedostan, että elintapani ovat luokkaa "karmeat", mutta ei se minua juuri kiinnosta. Saan enemmän elämästä elämällä näin (riskillä) kun elän ja lähtemällä sitten, kun kohtalo on niin päättänyt! ON/OFF. Joko tai. Täysillä loppuun asti!

Tätä kirjoittaessa päässäni heräsi kummallinen ajatus. Jos saisin tänään tietää, että minulla olisi vaikka 2 kk elinaikaa - mitä tekisin? Mietin ja pohdin asiaa eri kulmilta... ja vastaus kertoo ehkä jotain alkoholismistakin: "en kertoisi kenellekään ja koska luoti on jo osunut - tempaisisin loppuajaksi kännin."

Valitettavaa, mutta totta.

Ps. Elämäpeli - tämän laskurin avulla voit saada yleiskäsityksen siitä kuinka kauan voisit elää nykyisten elintapojesi valossa.

Päiväkirja: 23. päivää - Piilopullo

"Pahan päivän varalle"

Aamu alkoi mielenkiintoisesti. Ryhdyin pakkaamaan tavaroita pientä irtiottoa (matkaa) varten ja mitä löysinkään vaatekaapista? Litran pullon vodkaa. Avaamattomana, piilotettuna ja kätkettynä kuin elämän tärkein aarre!

Mitään muistikuvia tuon pullon piilottamisesta mulla ei ole. En tosiaan muistanut edes, että olisin pullon tänne piilottanut. Ilmeisesti kohtuullisen kovassa humalassa olen "järkeillyt" piilottavani yhden virosta tuodun pullon "pahan päivän varalle" - tai sitten vain ihan yksinkertaisesti piilottanut sen odottamaan seuraavaa aamua ja krapulaa. Viinallahan on alkoholistin kanssa sellainen erikoinen piirre, että kaikki mikä löytyy - tulee juotua samantien. Tämän voi varmaan moni kaupassa ja Alkossa työskentelevä allekirjoittaa? Ovella on ensimmäisenä aamulla ne, jotka olisivat edellisenä iltana selvinneet muutamalla vähemmälläkin paukulla - mutta eivät kuitenkaan onnistuneet niitä säästämään aamuksi.

Piilopullot - muodossa tai toisessa - ovat yksi alkoholistien tavaramerkeistä. Tämä nyt lähinnä alkoholistin lähipiirille: Miksi tuntuu, että puoliso humaltuu ihan vain parista paukusta tai kaljasta? Kun se ottaa sen paukun, tulee yllättäin tarve lähteä "johonkin". Viemään roskia, käyttämään koira, käymään kaupassa tai vaikka vain "etsiä" jotain autotallista? Miksi? Ihan yksinkertaisesti siksi, että alkoholisti on suunnitellut tuon kuvion - etenkin jos alkoholinkäytöstä on kotona erimielisyyksiä tai sitä ei katsota hyvällä! Ensin otetaan kotona yksi paukku (jotta hengitys saadaan haisemaan viinalle). Sitten "käväistään" jossain (joko aiemmin ostetulla piilopullolla tai kaupasta haetaan siideriä/kaljaa). Nopeasti niin paljon viinaa lärviin kuin vain suinkin pystyy - sitten takaisin kotiin. Mielellään suoraan jo odottamassa olevalle paukkulasille, josta napsut huuleen jotta hengityksestä puskevan viinan hajun voi selittää paremmin! 

Kukaan ei lienee niin taitava suunnittelemaan elämäänsä - kuin juoppo viinan ympärillä on. Salailusta, suunnittelusta, piilottelusta ja kuoreen vetäytymisestä tulee arkipäivää. Se on pakollista, jotta Rakasta harrastusta voi pitää yllä!

Ps. 23 päivää takana. Pullon kaadoin viemäriin - oli harras hetki. Edelleen tuntui, että väärään paikkaan meni!

Yksinäisyys

Kaiken ympäröimänä - yksin

Tämä on yksi niistä asioista, joista todella vaikea kirjoittaa. Yksinäisyys. En tiedä, miksi tämä on mulle niin vaikea asia. Ehkä se avautuu vähän kirjoittamalla.

Yksi syy on varmaan se, että tunnen huonoa omaatuntoa omasta yksinäisyydestä. Suomessa on nostettu viime vuosina pintaan etenkin vanhusten yksinäisyys ja tähän tarpeeseen on luotu myös erilaisia tukihenkilöpalveluita. Esimerkiksi Helsinki Missio toimii vanhusten "ystäväpalveluna": http://www.helsinkimissio.fi/?sid=421. Samaan aikaan meillä on kuitenkin toinen iso ryhmä yksinäisiä: Niitä ihmisiä, joilla on vakava masennus, päihde- tai mielenterveysongelmia. Tätä yksinäisyyttä ei mielestäni ole huomioitu tarpeeksi - tai ainakaan sitä ei osata kohdata tai ymmärretä syitä sen taustalla!

Miksi sitten koen huonoa omaatuntoa asiasta? "People are lonely, because they build walls instead of bridges". Siksi! Olen puhunu masennuksesta, päihteiden käytöstä ja yksinäisyydestä lääkäreille ja terapeuteille. Vastaus on: "Lähde ulos ja liikenteeseen. Tapaa ihmisiä." - okei. Kaunis ajatus, mutta tässä tilanteessa jossa itsekin olen - pelkkä roskapussin ulosvieminen on välillä liian raskasta.

Katkolla mua ohjeistettiin: "Jätä vanha elämä, katkaise siihen kuuluvat suhteet ja luo ympärillesi uusi elämä"... ei siinä mikään. Mulla vaan ei ole voimia miettiä edes sitä, mikä on "vanhaa elämääni" - miten ja kuka vaikuttaa mihinkin asiaan. Siksi laitoin mm Facebookin kokonaan kiinni ja vedin kilpiä muutenkin itseni ympärille. Rakensin silmänräpäyksessä muurin ympärilleni, sillä siltojen sijainteja pitäisi miettiä ja niiden rakentaminen on hidasta. Siihen mun voimat ei riitä.

Miksi sitten ajauduin yksinäisyyteen? Osa tulee varmasti perusluonteestani - työ on aina vienyt helvetisti aikaa ja ystävyyssuhteet ovat jääneet sen alle. Tavallaan sitä on "kaiken ympäröimänä, mutta yksin!" Facebookissa oli "kavereita", joiden elämää pystyi seuraamaan - olematta siinä mukana. Montaakohan noista noin 150 kaverista olen ylipäätään nähnyt viimeisen 2 vuoden aikana? Varmaan sormet riittäisi laskemaan. Ympärillä siis kuhisee niin töissä kuin muutenkin, mutta en ole siellä missään läsnä. Olen yksin. Masennuksen ja alkoholin kanssa yksinäisyyteen ajautuu todella helposti. Häpeä, salailu, suunnittelu ja riittämättömät voimat eristävät hyvin nopeasti. En voi tietää, kenelle uskallan luvata voivani nähdä kasvotusten... olenko selvinpäin silloin, onko mulla masennuksesta johtuen kyseisenä päivänä aivan sairaan paskat fiilikset tai jaksanko ylipäätään ottaa edes turvaketjun ulko-ovesta auki? Entä jos en jaksa kyseisenä päivänä esittää iloista ja pirteää? Entä jos toinen näkee pahanolon silmistäni tai silmanalusten väsymyksen? Entä jos keskustelu ajautuu asioihin, joista en halua puhua?

Mun historia on sellainen, että myös häpeä kulkee aina mukana. En tuolta häpeältä uskalla tulla kuorestani ulos - ja kun olen kuoressani kuin pieni siili kerällä - ei kukaan uskalla edes lähestyä.

Masennus ja alkoholi ovat siis tehneet minusta yksinäisen. Vuosia jatkunut tilanne - edellä kirjoitetuista syistä - on tehnyt tästä myös "lumipalloefektin". Ihmiset ovat yksinkertaisesti "luovuttaneet", ehkä sen ensimmäisen tai viidennen kerran jälkeen, kun olen joutunut keksimään valkoisen valheen tai joutunut perumaan jonkun sovitun tapaamisen. Kierre on valmis, kun sekä minä että muut ihmiset ovat osaltani menneet poteroihinsa! Olen tavallaan luovuttanut tässä suhteessa. Tämä on se hinta, jonka olen joutunut maksamaan näistä ongelmista!

Joskus sitä vain toivoisi, että joku pyytäisi kahville ja uskaltaisi vastata: KYLLÄ!

Luonteenpiirteet ja alkoholismi

Kenestä tulee alkoholisti?

Joutunut tässä pohtimaan menneiden viikkojen perusteella useita kysymyksiä. Onko alkoholismi sairaus vai ei? Millaisista ihmisistä tulee alkoholisteja - onko jotain yhteisiä luonteenpiirteitä tms?

Tässä asiaa nyt hieman lukemalla tutkimalla, muutama asia tuntuu pomppaavan usein esiin: lapsuuden traumat, itsetunto, liika kiltteys... jne. Itselläni noita ei ole. Ei traumoja, itsetunto on ollut aina hyvä ja liian kiltiksi mua tuskin voi sanoa. Samaan hengenvetoon on kyllä sanottava, että olen tunteikas - liian tunteikas mieheksi!

Mun luonteenpiirteissä korostuvat ON/OFF elämä, pessimistisyys ja tunteikkaisuus. Ja ne varmasti osittain tukevat alkoholismiani. Menen joko täysillä tai sitten en lainkaan. Näen maailman ja asiat lähtökohtaisesti aika pessimistisesti (pessimisti ei pety). Tämä on varma tie masennukseen - ja sitä taas tunteikkaana ihmisinä hoidan alkoholilla? Tuolle mun on/off ajattelulle on myös diagnoosi "epäsuora itsetuhoisuus" - joka siis rankkojen masennusjaksojen aikana diagnosoitu.

"Epäsuora itsetuhoisuus voi olla pitkäaikaista riskikäyttäytymistä, joka voi tuottaa mielihyvää. Esimerkiksi päihteet ja riskinottoa sisältävät harrastukset tai liikennekäyttäytyminen voivat olla epäsuoraa itsetuhoisuutta. Tällöin tarkoitus ei ole välttämättä vahingoittaa itseään, eikä riskin olemassaolosta olla aina tietoisia."  [lähde: http://www.mtkl.fi/vaikeat-asiat-puheeksi/itsetuhoisuus/]

Mitä tuo tarkoittaa kohdallani? Sitä, että päivittäisissä valinnoissa valitsen "reittejä" jotka sisältävät riskejä ja tarkoitukseni ei ole vahingoittaa itseäni - vaikka usein tiedostan riskit. Juominen on vain yksi esimerkki tästä. Toisaalta työnarkomania myös, tiedän että 12 tunnin työpäivät eivät pidemmän päälle ole hyväksi, mutta työstä saavani mielihyvä riskinotosta ajaa kaiken edelle. Tai hyvä esimerkki on edellisessä parisuhteessa käyttäytymiselläni aikaan saamani riita - kävelin ajatuksissani suojatielle ja olin jäädä auton alle. Riita ei varsinaisesti lähtenyt tästä vaan toteamuksestani tapahtuman jälkeen: "Suomen lain mukaan autoilijan tulee aina väistää suojatielle astujaa." eli tuossa tilanteessa en osannut ajatella sitä, mitä minulle olisi voinut käydä vaan ajattelin sitä kuka on syyllinen? En siis saanut mielihyvää siitä, että minulle ei käynyt mitään vaan siitä, että toinen osapuoli olisi ollut syyllinen. Hyvä esimerkki monesta mun tavasta ajatella!

Se minkä verran tuo pessimistisyys on mulla alkoholismissa taustalla - se on hyvä kysymys. Syy vai seuraus? Että onko minusta tullut alkoholismin myötä pessimistinen? Uskoisin, että kyllä näin tai ainakin se on vahvistanut tuota fiilistä!

Useimmat tutkijat ympäri maailmaa tulkitsevat alkoholismin sairaudeksi. Itse alkoholistina en osaa vieläkään sanoa. Niin monet seikat ovat omassa päässäni tuota tulkintaa "vastaan". Alkoholismi on riippuvuus, mutta sitten toisaalta - siitä ei voi parantua kuin päättämällä olla juomatta. Mistään muusta sairaudesta - esimerkiksi syöpä, sydänsairaudet tai masennus - ei voi parantua vain päättämällä. Onko peliriippuvuus tai seksiriippuvuus luokiteltu sairaudeksi? Onko narkomaani, joka piikittää subua riippuvainen vai sairas? Mikä se on sellainen sairaus, joka avaa pullon? Eihän se sairaus sitä pulloa avaa vaan minä. Monimutkainen kysymys riippuvuuden ja sairauden rajasta! Ja syy-seuraus suhteista.

PS. Alkoholin suurkuluttajia arvioidaan Suomessa olevan noin 300 000 - 600 000.

Päiväkirja: Ventti - vingt-et-un

21, filtterit ja haavat

Tänään tuli ventti täyteen - 21 päivää ilman alkoholia eli kolme täyttä viikkoa filttereiden ja omien haavojen kanssa. Korttipelissä olisin nyt voittaja - pidemmälle ei kannattaisi mennä. Tässä pelissä, jota itse pelaan, voittajafiilistä ei ole ja pidemmälle on mentävä. Päivä kerrallaan ja omia haavoja nuollen sekä uutta etsien.

Eilen oli lauantai-ilta. Vaikea ilta ja paskat fiilikset. Usealla naapuriparvekkeella bileet käynnissä, musiikin jumputus tulee seiniä pitkin asuntooni ja naurunkiljahdukset naapurista vetävät mielenmatalaksi. Istun parvekkeella tupakalla ja tuijottaen vain tyhjästi jotain. Kuulen tölkkien sihahduksia ympärilläni, jostain naapurista leijuu nenääni kannabiksen imelä tuoksu - jointti kiertää ja viina virtaa. Nukahdin sängylle jo illalla hetkeksi - heräsin ja otin unilääkkeet ja nukahdin kokonaan jo ennen ilta yhdeksää. Mun ratkaisu tässä tilanteessa - valot pois ja peitto korville.

Olen huomannut olevani alkoholin lisäksi riippuvainen krapulasta! Voi kuulostaa yhden hassutteluillan jälkeisestä hirveästi krapulasta kärsivän korvissa täysin järjettömältä ajatukselta, mutta alkoholistille ei välttämämättä niinkään. Ainakaan omalla kohdallani! Faktahan lienee se, että alkoholi ei koskaan elämässä tärähdä enää samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Olin noin 15-vuotias juodessani ensimmäisen kevyen humalan - ja muistan edelleen sen tunteen. Eikä sitä kyllä sen jälkeen ole tullutkaan...

Mitä enemmän sitä juo, sitä vähemmän alkoholista itse asiassa saakaan. Kaikki muuttuu vain "turraksi". Hyviä fiiliksiä tulee, mutta ne menevät tosi nopeasti ohi yhä lyhenevässä nousuhumalassa. Ennemminkin kyse on siitä, että alkoholistin maailmassa alkoholi enää vie paskat fiilikset pois, mutta ei tuo enää hyviä fiiliksiä juurikaan. Se vain turruttaa. Siksi sanoin, että olen riippuvainen krapulasta, siitä pahastaolosta fyysisesti ja etenkin henkisesti. Ne hetket, jolloin krapulassa kaikki juoksevat asiat alkavat ahdistaa... Riippuvainen ehkä siksi krapulasta ja tuosta tunteesta, että väistämättä samoja ajatuksia on tullut nyt myös selvinpäin herätessä. Ja nyt niihin ei ole pakokeinoa - asiat on kohdattava! Alkoholistina nuo krapulan mietteet ja oireet olivat se "pakokeino", jolla pystyin perustelemaan juomista "tämä olo on niin hirveä, että ei kenenkään tarvitse käydä tällaista läpi". Ja sen jälkeen, kun pari-kolme paukkua on ottanut ja kroppa "huokaisee" alkoholistin mielestä helpotuksesta. Tulee se hetken hyvä olo - ei ole murheita, olo on turran rauhallinen. Ei hyvä, mutta turta. Siitä ehkä riippuvuus krapulaani?

Päiväkirja: 20. päivää - Alkoholismi on alistumista

Antautuminen... "tilulilulii nyt se on auki ja nyt se on kii"

Parikymmentä päivää takana. Fiilikset: hyvin ristiriitaiset. Sen olen tajunnut, että alkoholismi on antautumista molemmissa päissä: juovuksissa tai raittiina. Avaan tätä ajatusta hieman tässä postauksessa.

Viina alistaa siinä vaiheessa, kun olet riippuvainen siitä. Se ottaa sut täysin valtaasi ja lopulta antaudut sille... vain se ohjaa elämääsi, tekee päätökset puolestasi - jopa puhuu puolestasi. Kuulostaa hullulta, mutta niin se vain on - kaikki ajatukset pyörivät viinan ympärillä ja suunnittelet elämäsi siten, että voit juoda. Mulla alkoholi syrjäyttää kaiken muun ympäriltä. Hyvä esimerkki tästä on, kun kävin ensimmäisellä viikolla katkon jälkeen kaupassa lauantaina. Se oli tuskaa - minusta tuntui, että joka ikisellä vastaantulijalla oli kädessään alkon muovipussi tai mäyräkoira. Kaupassa taas havaitsin vain loppumattomat kaljahyllyt. Aivoni eivät rekisteröineet oikeastaan mitään muuta! Toinen esimerkki on ihan arkipäiväinen, yrittänyt juoda vettä nyt tuon 3 litraa päivässä. Se tuntuu aivan järkyttävän isolta määrältä päivän aikana - mutta annas olla kun alkolisti hakee 24 tölkin annoksen kaljaa kaupasta. Sen (siis n 8 litraa) juo tuosta vain ilman mitään ongelmia yhden illan aikana. Alkoholi ottaa vallan ja alistaa - kokeiles juoda 8 litraa vettä illan aikana tai edes yhden päivän aikana (en suosittele: on hengenvaarallista).

Mitä sitten tarkoitan sillä, että alkoholismi on antautumista molemmissa päissä? Sitä, että myös raittius on antautumista viinalle. Itse en nyt tosiaankaan 20 päivän jälkeen voi sanoa "raitistuneeni" - en varmaan vielä moneen vuoteen, jos nyt ylipäätään pääsen eroon tuosta pirusta. Mutta ne ensimmäiset ajatukset ja fiilikset mitkä mulla on. Niiden pohjalta.

Joutunut alistumaan ajatukselle "Kohtuukäyttöä en voi harkita" - se on korkki kiinni kokonaan tai sitten se on menoa. On alistuttava omalle heikkoudelle viinan edessä. Toinen alistuminen tulee siitä, että on alistuttava myöntämään itselle ja kantamaan se häpeä, että on alkoholisti. Alkoholisti on koko elämänsä alkoholisti. Aina. Voisi luulla, että kun 20 päivää tuli täyteen - sitä olisi jotenkin "tyytyväinen" itseensä. Mutta ei se niin mene, ainakaan minulla. Päinvastoin. Paineet ovat kasvaneet ja kasvavat kokoajan joka ikinen päivä: "Nyt jos mä sorrun, niin vien kaikkien viimeisimmänkin luottamuksen ja ennen kaikkea petän oman luottamuksen itseeni. Turha taistelu, jonka pituus kasvaa joka päivä." Samaan aikaan on alistuttava myöntämään se, että viina tulee vaikuttamaan myös tulevaisuudessa kokoajan sun valintoihin: mihin kissanristiäisiin tai saunailtaan lähden? Jos ylipäätään lähden, miten kerron että en ota mitään? Moni varmaan ajattelee, että voihan sitä juhliin lähteä ja olla selvinpäin. Varmaan voikin - osa ihmisistä. Mutta mä tunnen itseni, kun otan olen hauska, hyväntuulinen ja sosiaalisempi. Selvinpäin vetäydyn "erakoksi", muutun tylsäksi sivustaseuraajaksi. Paha paikka - antautuminen viinan edessä myös tässä suhteessa. Puhumattakaan siitä, että joudun alistumaan (ainakin tällä hetkellä) sille, että en saa nautintoa tai tyytyväistä oloa mistään. Mikään ei tunnu miltään - ainakaan hyvältä. Se vaikeuttaa taistelua, olisi hienoa tuntea onnistumisia edes joskus vielä.

Sellaisia ajatuksia siis tänään!

Antabus ja alkoholi

Onko Antabus apu alkoholismiin?

"Disulfiraami on alkoholismin hoitoon käytettävä lääkeaine, jota myydään kauppanimellä Antabus. Se vaikuttaa alkoholin poistumiseen elimistöstä estämällä aldehydidehydrogenaasi-nimisen entsyymin toimintaa. Normaalitilassa alkoholi hapettuu asetaldehydiksi, jonka entsyymi hajottaa muiksi aineiksi. Disulfiraamin vaikutuksen aikana juotu alkoholi jää elimistöön asetaldehydinä, joka aiheuttaa erittäin epämiellyttäviä oireita (ns. antabusreaktio) pienilläkin alkoholiannoksilla. Reaktion oireita ovat mm. pahoinvointi, huimaus, kasvojen punoitus, sydämentykytys ja päänsärky. Isot alkoholiannokset saattavat aiheuttaa hengitysvaikeuksia, pyörrytystä sekä verenpaineen laskua." [lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Antabus]

Itselläni on tosiaan nyt käytössä valvotusti Antabus 200 mg kaksi kertaa viikossa. Valvotusti tarkoittaa sitä, että käyn ottamassa sen terveyskeskuksessa. Antabus on ollut minulla reseptillä ja kaapissa kuitenkin jo vuodesta 2012 asti. Olen siis elänyt alkoholistina sen kanssa ja tästä syystä osaan kertoa hieman aiheesta omakohtaisia kokemuksia.

Lääke itsessäänhän on täysin mauton ja hajuton, se liuotetaan vesilasiin ja juodaan. Helppoa. Reseptin vuonna 2012 sain ihan terveyskeskuslääkäriltä, kerrottuani ongelmasta ja että haluaisin kokeilla sitä juomisen hillitsemiseen. Reseptin sain helposti, mutta ennen tätä maksa-arvot tulee verikokeilla tarkistaa ja myös käytön aikana maksa-arvoja tulee seurata (ensimmäisen kerran noin 2-3 viikon kuluttua kuurin aloituksesta).

Alkuun käytin Antabusta säännöllisesti vuonna 2012. Sitten oltuani aikani selvinpäin - jätin Antabuksen pois. Tässä tulee Antabuksen ensimmäinen sudenkuoppa. Alkoholisti "testaa" sen vaikutusta itseensä ja voi alkaa tältä pohjalta suunnitella lääkkeen käyttöä. Itse olen kokeillut ja juonut alkoholia Antabuksen kanssa - alkoholistin tapa suunnitella elämäänsä viinan ympärille! Varoitus! Alkoholia ei tule nauttia Antabuksen kanssa. Alla kerron miksi.

Antabusreaktiot ovat hyvin yksilöllisiä. Osalla pienikin määrä alkoholia aiheuttaa antabusreaktion. Itselläni on pahimmillaan jopa suuvesi aiheuttanut poskien punoituksen! Isommilla alkoholiannoksilla kasvoni ovat olleet kuin tulessa (tulipunaiset), sydän hakkaa aivan mielettömästi ja lopulta tulee pahoinvointia. Juominen on tällöin käytännössä aivan mahdotonta ja hengenvaarallista! Lääke toimii - tavallaan.

Toisaalta, Antabuksen osalta suositellaan kuurin päättymisen jälkeen olemaan käyttämättä alkoholia 2 viikkoon. Itselläni olen huomannut, että raja on 3-4 päivää (hyvin yksilöllistä). Sen jälkeen voin juoda, kasvot voivat punottaa, mutta muita oireita ei enää tule. Tämä antaa alkoholistille mahdollisuuden omakohtaisten kokemusten perusteella "suunnitella" juomista. Perjantai-iltaan voi "suunnitella" kännin jättämällä lääkkeen ottamatta tiistain jälkeen jne. Kun lääke on alkoholistin käytössä - riski sen "väärinkäyttöön" on olemassa. Ja alkoholisti perustelee itselleen asiaa juuri tätä kautta. Otan lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina Antabuksen - voin juoda perjantaina ja "kaikki pysyy hallinnassa". Totuus on kuitenkin se, että lauantain krapulassa ei todellakaan tule ensimmäisenä mieleen että tänään pitäisi Antabus ottaa. Paukku on se mikä on ensimmäisenä mielessä ja putki voi olla valmis!

Antabus siis toimii kyllä useimmilla, mutta alkoholistin osalta se ei ole mitenkään "täysin varma keino" lopettaa juomista - mielestäni vain yksi pieni apuväline. Juoppo kyllä keksii tavat kiertää lääkityksen niin halutessaan ja pahimmillaan kuten minä - kokeilee ja etsii "rajat" - joka on hengenvaarallista! Siksi minulla on nyt valvottuna tuo Antabus.

Suosittelen Antabusta, mutta se yksin ei riitä alkoholismin kuriin saamiseen!

Promillelaskuri

Veren alkoholipitoisuus ja alkoholiannosten sisältämä energia

Verkossa on laskureita, joilla voit laskea väestötasoisien keskiarvojen perusteella alkoholin palamista sekä alkoholin määrää veressä. Koska kyseessä on keskiarvot, lukemat ovat tietenkin vain suuntaa antavia ja alkoholin määrän veressä saa tarkasti selvitettyä vain alkometrillä.

Jos kuitenkin haluat, voit tehdä laskelman esimerkiksi osoitteessa:

http://www.laskurini.fi/terveys/alkoholilaskuri

Tuolta näet myös sen, kuinka paljon energiaa saat alkoholista. Tiesitkö, että alkoholin sisältämä energiamäärä on lähes sama kuin rasvassa? Grammassa alkoholia on 7 kcal - yksi ravintola-annos alkoholia on noin 15 grammaa eli saat siitä noin 105 kcal. Toisaalta 12 pulloa keskiolutta sisältää jo noin 1680 kcal energiaa (vertailun vuoksi Big Mac -ateriassa on energiaa noin 1000 kcal). Tämä alkoholin energiamäärä on hurja, jos yleisesti ottaen ihmisen kuluttama kalorimäärä on n. 1700-2000 kcal päivässä. 

Itselläni runsas alkoholin käyttö on näkynyt myös painossa (ja etenkin sen heittelynä) paljon. Parissa kuukaudessa lisäpainoa tuli tänä vuonna lähes 10 kiloa (siis juodessa)... mielenkiinnolla odotan nyt sitä, mitä painolle tapahtuu, kun korkki on kiinni. Samassa ajassa tuo paino ei ainakaan lähde, mutta kaiken järjen mukaan hitaasti sen pitäisi laskea ihan normiaskareissa.

Googlettelun tuloksia riippuvuuksista

Joitain artikkeleita ja kolumneja alkuvuodelta

Olen tässä nyt googlettanut ja selaillut erilaisia artikkeleita ja kolumneja viime viikkoina. Nämä tuovat mielestäni hyvin lisää ja hieman erilaista näkemystä riippuvuuksiin ja alkoholiin. Siksi ajattelin jakaa linkit seuraaviin ajatuksia herättäviin artikkeleihin!

Kolumni: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle

Jani Kaaro kirjoittaa mielenkiintoisesti Kolumnissaan addiktioista. Älä anna otsikon hämätä - vaan lue mitä Kaaro tarkoittaa:

http://www.hs.fi/tiede/Kolumni+Addiktiot+ovat+korvikkeita+hengen+k%C3%B6yhyydelle/a1392605099085

"Miksi isän silmät ovat sumeat?" – alkoholistin lapsen elämää varjostaa häpeä

Äitien päihde-ongelmat ovat lisääntyneet selvästi. Vanhemman vähäisempikin juominen voi haitata lasta monin tavoin:
http://www.hs.fi/kotimaa/Miksi+is%C3%A4n+silm%C3%A4t+ovat+sumeat++alkoholistin+lapsen+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4+varjostaa+h%C3%A4pe%C3%A4/a1393578337319

Kolumni: Häpeän politiikka tuottaa kasapäin ruumiita

Jani Kaaron kolumnissa pohditaan häpeää, kunniaa ja arvontuntoa:
http://www.hs.fi/tiede/H%C3%A4pe%C3%A4n+politiikka+tuottaa+kasap%C3%A4in+ruumiita/a1390185798231

Viinan ja huumeiden haitat nielevät jo lähes kaksi miljardia

"Potilaita on koko ajan enemmän, ja he ovat yhä huonommassa kunnossa", kuvailee päihdehoitaja Marco Nylander Haartmanin sairaalapäivystyksen arkea Helsingin Meilahdessa:
http://www.hs.fi/kotimaa/Viinan+ja+huumeiden+haitat+nielev%C3%A4t+jo+l%C3%A4hes+kaksi+miljardia+/a1393133015702

"Join viinipullon töissä" – työnantaja ohjasi Susannan katkaisuun

Ei äiti voi lähteä neljäksi viikoksi pois... "Susannan" kertomus Minnesota-hoidosta:
http://www.hs.fi/kotimaa/Join+viinipullon+t%C3%B6iss%C3%A4++ty%C3%B6nantaja+ohjasi+Susannan+katkaisuun/a1392005190623

Rankka työ - Rankat huvit

Huumorin taakse piiloutumista :)

Rankka työ ja rankat huvit. Tällä en nyt suoranaisesti viittaa oikeaan työhöni, vaan tähän "työhön" pysyä irti pullosta. Toisaalta, kyllä on rehellisesti pakkoa sanoa, että pitkä putki juovuksissa käy ihan työstä - se on nimittäin erittäin rankkaa!

Ehkä tätä vakavaakin aihetta pitää välillä vähän keventää huumorilla?

"Uskon viinaan krapulaan
Iänkaikkiseen humalaan
Syntyi hiivasta ja sokerista
Sihisi syvässä pöntössä
Meni kolmannella huikalla päähän
Nousi ylös taivaisiin
ja laskeutui alas hallitsemaan jokaista ruumiinosaa
Aamen.."

"Minähän sanoin teille jo vuosi sitten, ettette saa koskea viinaan, lääkäri pauhasi potilaalleen.
 – Niin, niin, mutta minä luulin että lääketiede olisi tällä välin jo hiukan edistynyt."

"Mikä on lappalaisten coopperin testi? 12 minuuttia ilman viinaa."

"Iäkäs raittiuspuhuja matkustaa junassa ja näkee vastapäätä istuvan nuoren miehen tuon tuostakin naukkailevan pullostaan. Kun mies taas kerran kaivaa pullonsa esiin, raittiuspuhuja ei malta olla sanomatta:
- Kuulkaahan nyt, nuori mies, minä olen ehtinyt jo tähän ikään enkä ole vielä koskaan viinaryyppyä ottanut.
Toinen ottaa pullostaan ryypyn, kiertää korkin tiukasti kiinni ja ähkäisee:
- Etkä ota nytkään!"

"- Kumpi on parempi paikka rahoille, viinakauppa vai pankki?
- Viinakaupasta saa ainakin paremmat prosentit."

"- Mikä on kohtuullista juomista?
- Juo, kunnes nainen näyttää kauniilta, mutta lopettaa ennen häitä."

"Kaksi suomalaista onki veneestä. Toisen onkeen tarttui pullo, josta tuli ulos henki. Tietenkin henki lupasi toteuttaa toivomuksen, mutta vain yhden. Mies mietti hetken ja sanoi sitten:
- Toivon, että tämän järven vedet muuttuisivat viinaksi... Ja niin tapahtuikin. Aluksi miehet olivat innoissaan, mutta pian toinen tokaisi:
- Tyhmästi teit... nyt meidän täytyy kusta veneeseen."

"Helsingin herra lähti lomalle lappiin ja muisti vasta matkalla unohtaneensa ostaa viinaa mukaan. Juuri kuin tilauksesta ohiajaessaan perillä hän huomasi kaksi lapinjätkää istumassa tienposkessa avaamaton kossupullo kädessä. Mies pysäytti auton ja sanoi:
- Maksan 20 euroa tuosta kossupullosta, jos myytte sen minulle?
- Ei, vastasivat lapinjätkät yhdestä suusta.
- Maksan 50 euroa tuosta kossupullosta, jos myytte sen minulle?
- Ei, vastasivat lapinjätkät yhdestä suusta.
- Maksan 200 euroa tuosta kossupullosta, jos myytte sen minulle? Tulkaa nyt järkiinne!
- Ei, kuului yhä vastaus.

Helsingin herra kiihdytti paikalta pois ja toinen lapinjätkistä avasi kossupullon ja otti huikan samalla ihmetellen kaverilleen:
- Miten ihmeessä joku voikin olla noin perso viinan perään?"

Päiväkirja: 17. päivää - Alkoholi ja masennus

Mielihyvän puutetta - ainoa suositus: sauna.

"Alkoholitutkimussäätiön tekemän tutkimuksen mukaan erityisesti humalahakuinen juominen lisää masennusta. Syy on ilmeisesti krapulassa, silloin aivojen mielihyvää tuottavan hormonin, serotoniinin, määrä laskee. Masennuksessa serotoniinitaso on aivoissa alhainen. Krapulasta johtuva masennus usein helpottaa viimeistään 4 viikon kuluttua, kun alkoholinkäyttö on lopetettu. Sinä aikana serotoniinitaso ehtii palautua.  Kuitenkin, jos juominen jatkuu myös masennusoireilu jatkuu." [lähde: http://www.eoph.fi/toiminta/sosiaalinen-media/irc-galleria/irc-gallerian-teemaviikot/alkoholi-ja-masennus/]

Alkuviikko takana. Ei juuri raportoitavaa länsirintamalla. Eilen kävin ensimmäisen kerran suljetussa AA-kerhossa. Kirjoitan myöhemmin useamman käynnin perusteella kokemuksia. Ensimmäinen ajatus tällä hetkellä: menen uudelleen!

Masennusoireet on päällä. Edelleen sama tilanne, aamulla kun saan silmät auki: vituttaa. Eli kovinkaan paljoa ei tämä 17 vrk juomattomuus ole vaikuttanut aamuisin mielialaan, vaikka krapulaa ei ole ja yöt saan nukuttua paremmin. Tosin öisin - painajaiset on nyt riesana - joka yö. Nämä painajaiset ovat kertaluokkaa rankempia tällä hetkellä ja pomppaan hiestä märkänä 2-3 kertaa yössä hereille niiden takia.

Työpäivät menevät suhteellisen hyvin ja saan asioita aikaan. Tämä on tietenkin pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se pelottaa, että en saa mistään mielihyvää. Vaikka saisin isonkin projektin maaliin tai onnistumisen töissä - se ei palkitse millään tavalla. Ei ainakaan vielä. Normaalin ihmisen "hyvä fiilis" jonkin asian onnistumisesta puuttuu totaalisesti.

Antabuksen käyn hakemassa valvotusti terveyskeskuksesta 2 krt viikossa (kirjoitan Antabuksesta myöhemmin lisää). Tämä on kohdallani hyvä ratkaisu ainakin tässä vaiheessa - kahdestakin syystä. Masennusoireet tekevät minusta entistäkin enemmän "erakon". Teen töitä kotoa käsin hyvin pitkälti, joten erakoituminen johtaa siihen että jos minulla ei ole "pakollisia" tapaamisia - saattaa mennä 2-3 päivää, että en edes poistu asunnostani. Sosiaaliset kontaktit kasvotusten siis tällä hetkellä todella vähissä. Toiseksi, valvotun Antabuksen takia ei ole mahdollista "kikkailla" sen kanssa jättämällä lääkitys pois.

Illat ovat edelleen vaikeimpia. Yrittänyt vähän vähentää iltaisin tekemääni työtä (normaalisti istun koneella 07.00 - 22.00). Siis koko hereilläolo ajan. Kaksipiippuinen juttu, työt vie ajatukset illalla muualle, mutta toisaalta sitten eihän tuon mittaisissa työpäivissä ole mitään järkeä. Jos en koneella tee töitä, tuntuu että kierrän vain asuntoa ympäri tympääntyneenä. Saunan olen taas kerran huomannut olevan mulla sen jutun, joka auttaa edes vähän. Käytännössä siis lämmitän lähes joka ilta saunan ja otan kunnon löylyt. Suosittelen kokeilemaan (tosin vasta sitten, kun krapulasta on kunnolla selvinnyt).

Päivä kerrallaan eteenpäin!

Mistä apua alkoholismiin ja viinaan?

Kuinka päästä alkuun?

Tämä on aihe, jonka luulin itse olevan helppoa. Siis avun löytyminen ja saaminen. Mutta todellisuus oli kuitenkin aika karu. Minua ei osattu ohjata hoitoon - ei putkasta eikä sairaalasta. Soittelin moneen paikkaan ja googlettelin apua. Sitä löytyi netistä, mutta usein vastaus oli tylysti: "nuku pääsi selväksi ja katsotaan sitten!" - ehkä pahin vastaus minkä alkoholisti voi saada, nimittäin krapulassa sen päätöksen toimeenpano, että lähtee etsimään hoitoa on vaikeaa. Ainakin itselläni on ollut. Alkoholistin "normaalitilassa" eli humalassa eikä tärinöissään on se hetki (oli ainakin itsellä), jolloin aloin etsiä apua.

Tässä lyhyesti oma tieni hoitoon sekä omakohtaiset "ohjeet", jotka lopulta toivot minulle haluamani avun viimein.

Selviämisasema

"Selviämisasema on turvallinen vaihtoehto putkalle. Se tarjoaa päihtyneelle suojaa ja ammattihenkilökunnan palvelua selviämisen ajaksi. Selviämisasemalla on myös mahdollisuus jatkohoidon suunnitteluun." [lähde: http://www.a-klinikka.fi/hoitopalvelut/selviamisasemat]

Selviämisasemia on isoilla paikkakunnilla ja kannattaa siis aloittaa ihan googlettamalla: "selviämisasema paikkakunta". Tämän jälkeen ota yhteyttä lähimpään selviämisasemaan ja kerro rehellisesti tilanteesi ja lähde sinne. Saat nukkua pääsi selväksi ammattihenkilökunnan hoteissa ja saat myös apua krapulan hoitoon. Tämän jälkeen he osaavat ohjata sinua eteenpäin.

Katko

Itse jatkoin selviämisasemalta suoraan Katkolle. Selviämisasemalta osattiin kertoa missä katko sijaitsee ja he sopivat saapumisesta puolestani sen mukaan, kun sain promillet nollille. Katkolle ei käsittääkseni pysty kävelemään vain sisään humalassa, sillä vaatimuksena on usein 0-promillet (tapauskohtaisesti ehkä).

Katkolla itseni osalta toimittiin seuraavasti: vastaanottotarkastus ja taustatiedot, lääkitys krapulaoireisiin, 3 päivän "suljettu"-jakso jonka aikana en päässyt Katkolta ulos esimerkiksi kauppaan tms. Tapasin lääkärin ja hoitajia. Lisäksi toisena päivänä alkoi "ryhmäkeskustelut", joihin oli osallistuttava. Katko kestää yleensä 5-10 päivää tapauksesta ja tilanteesta riippuen. Katkolla ohjataan ja tehdään myös jatkohoitosuunnitelma sekä annetaan ohjeistusta eri palveluista.

Katko on vapaaehtoinen eli menet sinne vapaaehtoisesti ja voit myös keskeyttää hoidon niin halutessasi. Eli jos tilanne alkaa aivan liikaa ahdistaa - kerrot siitä hoitajille ja lääkäreille ja tarvittaessa voit poistua katkolta myös kesken hoidon.

Mihin voit olla yhteydessä ja tiedustella lisää?

AA Auttava Puhelin: puhelinnumero 09-750 200 (joka päivä klo 09.00-21.00). 

Myös läheisille ja voit soittaa nimettömänä. http://aa-auttavapuhelin.fi/

Päihdeneuvonta.fi: puhelinnumero 0800 900 45 (joka päivä 24h, maksuton)

Tarjoamme päihdeneuvontaa ja apua kellon ympäri, vuoden jokaisena päivänä – täysin ilmaiseksi ja nimettömästi. http://www.paihdeneuvonta.fi/


Päihdeasiamies
Päihdeasiakkaiden edunvalvoja, auttaa päihdepalveluihin liittyvissä asioissa. http://www.paihdeasiamies.fi/?id=252

Alkoholistin maailma yhdessä kuvassa

Millainen on alkoholistin maailma?

Yksinäinen. Pirun vallassa. Vaaleanpunaisia valheita itselle ja läheisille. Alistunut. Kuolemanpelkoa.

Blogi Alkoholistin elämästä nyt käynnistynyt

Miksi kirjoitan tätä blogia?

Eilen aloitin tämän blogin. Kirjoitin useamman postauksen taustaksi aiheelle. Blogini tavoite on kirjoittaa omakohtaisia kokemuksia, tuntemuksia ja ajatuksia alkoholismista ja raittiudesta - sekä mahdollisesta raitistumisesta. Kirjoitan lähinnä siksi, että se on minulle aina ollut tapa purkaa asioita sisältäni. Toki toivon, että osa kirjoituksistani helpottaisi myös muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä (herättäisi ajatuksia) ja toisaalta antaisi myös alkoholistin läheisille ajatuksia siitä, kuinka alkoholismista kärsivä ihminen ajattelee ja näkee maailman - niin alkoholistina kuin kulkiessaan tietä kohti raitistumista. 

Päiväkirja

Ensimmäisen päiväkirjamerkinnän (nämä blogissani tekstillä "Päiväkirja") kirjoitin eilen. Päiväkirja-osiossa pyrin kirjoittamaan omia tuntemuksia, ajatuksia sekä fiiliksiä päivistä - näitä päivityksiä nyt ei tule joka päivä, sillä päiväni ovat tällä hetkellä pitkälti hyvin samanlaisia. Mutta kirjoitan merkintöjä aina silloin, kun on kirjoitettavaa: jotain uutta, ahdistusta, onnistumisia tai muuten vain haluan purkaa mieltäni painavia ajatuksia aiheesta!

Taustoitus

Lisäksi blogissani kirjoitan taustoittavia asioita aiheeseen: tietoa alkoholismista, linkkejä artikkeleihin ja palveluihin aiheesta, omaa taustaani ja historiaani, yleisiä mietteitä joita alkoholistina pyöritän sekä omakohtaisia kokemuksia erilaisista tarjolla olevista palveluista (esim. selviämisasema, katko, AA-kerhot, terapiat, akupunktio, lääkitys jne). Korostan, että kirjoitan aiheista alkoholistin näkökulmasta ja omien kokemuksieni perusteella. Ne ovat siis vain minun näkemyksiä - eivät ammattilaisten näkemyksiä vaan "asiakkaan" näkemyksiä.

Päiväkirja: 14. päivää - Palkinto ja ensimmäinen ajatus

2 viikkoa täynnä, selvänä!

Tänään tuli ensimmäiset kaksi viikkoa selvänä täyteen. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta sitä se ei ainakaan minulle ole ollut. Päinvastoin. Tuntunut erittäin pitkältä jaksolta, monestakin syystä. Eilinen eli lauantai oli todella vaikea. Olisin halunnut saada pullon ja rentoutua - katsoa talviklassikon TV:stä ja nauttia pienestä nousuhumalasta. Vaikeaa etenkin siksi, että en ole keksinyt toista tapaa rentoutua!

Tästä hyvä esimerkki on se, että päätin "palkita" itseni jollain asialla kahden viikon jälkeen. Ensimmäinen ajatukseni oli viinapullo! Näin siis alkoholistin maailmassa ajatus juoksee. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tilaamaan maksullisen kanavapaketin, josta näen iltaisin useampanakin iltana urheilua ja lätkää. On ainakin ajatukset sitten hetken muualla! Illathan ovat ne kaikkein vaikeimmat. "Enkö mä nyt yhden saunaoluen voisi ottaa?" tai "Voihan sen pari paukkua ottaa, jos päätän nyt 100% varmasti, että huomenna en ota?". Sanahelinää ja selittelyä itselle. Sen mä kyllä osaan!

Tämä jakso on tuntunut pitkältä myös siksi, että olen odottanut sitä tunnetta, että aamulla herätessä on hyvä ja tyytyväinen olo. Eipä ole näkynyt vielä. Vaikka krapulaa ei olekaan, niin silti yksikään aamu ei ole ollut sellainen fiilis, että "Jes - tästä tulee hyvä päivä!". Päinvastoin. Jotenkin sitä alitajuisesti toivoo, että saisi jonkin palkinnon siitä, että on ollut selvänä. Hyvänmielen, tehokkaan työpäivän tai vaikka vaan ihan fyysisesti tuntisi olonsa hyväksi. Mutta ei. Ei ainakaan vielä mitään noista!

Mitä miettinyt viimeiset päivät?

5 kysymystä, joita pohdin!

Tämä on 13. päivä selvänä - "putkeen". Epäonnenluku, tiedän - mutta ehkä sitä voi juuri siksi hieman kohtaloaan kiusata - aloittamalla silloin blogin kirjoittamisen ja kirjoittaa ajatuksia. Nämä ensimmäiset päivät (jotka tuntuneet helvetin pitkiltä ja ikuisuudelta), olen pohtinut seuraavia kysymyksiä:

1. Häpeä! Mitä läheiset, ystäväni ja kaverini ajattelevat? Miten olen voinut päästää itseni tähän tilaan? Voinko katsoa heitä enää silmiin?
2. Rentoutuminen! Miten mä voin rentoutua tulevaisuudessa? Miten, jos en käytä alkoholia? Voisinko sittenkin olla kohtuukäyttäjä?
3. Kissanristiäiset! Voinko osallistua enää mihinkään kavereiden ja ystävien juhliin? Onko vappu, juhannus ja uusivuosi osaltani peruttu lopuksi elämäksi? Tai toisaalta - haluaako/uskaltaako kukaan enää edes kutsua mua mihinkään pilaamaan tunnelmaa selvänä?
4. Riippuvuus! Korvautuuko riippuvuus vain uudella riippuvuudella, kun haen rentoutusta ja nautintoa edes jostain? Tupakka, seksi, työ (olen jo tosin), liikunta, uhkapelaaminen tai urheilu? Mikä tulee tilalle siihen aukkoon, jonka alkoholi jättää - jollainhan se on täytettävä?
5. Pelko! Entä jos retkahdan? Jos annan nyt ammattilaisten ja läheisten auttaa mua, otan avun vastaan ja sitten retkahdankin taas juomaan? Vien taas luottamuksen, ehkä viimeisen kerran kaiken avun jälkeen ja sitten en ainakaan pysty häpeältäni enää kohtaamaan ketään - saati ottamaan apua vastaan?

Nämä kysymykset ovat pyörineet päässäni nämä ensimmäiset 13 päivää. En tiedä, kai ne ovat ihan normaaleja tässä tilanteessa? Toivottavasti. Voivat varmaan joistain ihmisistä tuntua aivan typeriltä, mutta tässä tilanteessa ne eivät sitä ole. Ovat ainakin mulle todella pahoja ja ahdistavia!

Katko

Luodin pysäyttäminen

Hakeuduin nyt siis pari viikkoa sitten katkolle. Ensimmäistä kertaa elämässäni ja oma-aloitteisesti.

Kynnys oli todella suuri. "Katkolle. Minä? Mitä siellä on, en mä sinne kuulu!". Päätös oli siis vaikea, edelleen yritin vakuutella itselleni, että en kuulu eikä mun tarvitse mennä katkolle. Samalla pelkäsin - millaista siellä on, ketä siellä on, mitä siellä tehdään, kannattaako sinne edes hakeutua vai yrittää itse?

Vakuuttelin itselleni, että saan selviämisaseman jälkeen itse korkin kiinni. Olisin ehkä saanutkin - mutta miten pitkäksi aikaa? Siinä vaiheessa, kun tajusin että se ei riitä enää että saan putken itse poikki - koska seuraava putki tulee - ennemmin tai myöhemmin, suostuin lähtemään katkolle. Mun oli pakko, sillä luoti oli jo nyt aivan iholla. Seuraava putki, tuli se sitten kuukauden tai vuoden päästä voisi olla viimeinen. Se putki, jonka päässä näkyvä valo on hautakynttilä.

Päätin siis antaa mahdollisuuden - itselleni. Lähdin avoimin mielin Katkolle. Halusin katsoa, voisiko se olla reitti ja tuki tähän taisteluun. Sain apua vieroitusoireisiin ja nopeasti huomasin tulevani erittäin hyvin toimeen koko porukan kanssa. Ihmiset siellä, tästä perkeleestä kärsivät, olivat ihan tavallisia. Nuoria ja eläkeläisiä. Pitkään juoneita ja onneksi myös ns "aloittelijoita". Yllätyin siitä, että osan kasvoilla toki näkyi pitkä juominen, mutta se toinen puolisko oli niitä, joista kukaan ulkopuolinen ei välttämättä edes arvaisi ongelman olemassa oloa. Ryhmäkeskusteluja, joissa tämä porukka pyöritti prikulleen samoja kysymyksiä mielessään kuin itse pyöritin. Häpeää, kysymyksiä, luopumista, syitä ja elämää.

Samoin sain apua jatkon suhteen. Tehtiin suunnitelmat siitä, kuinka ja miten jatkan eteenpäin jos haluan yrittää päihteettömyyttä. AA-kerhoja, terapiaa, Antabus ja lääkärikontakti. Apua krapulaoireisiin. Kaikki meni paremmin kuin hyvin - pelot olivat turhia. Olin tyytyväinen, että menin Katkolle. Ja todellakin, voin suositella kaikille sinne hakeutumista ilman pelkoja ja avoimin mielin.

Vaikka tässä nyt kirjoitan Katkosta hyvässä sävyssä, pari asiaa itselleni kävi. Ilman viinaa pinnani oli kuin yliviritetty viulunkieli. Lopetin viime syksynä tupakoinnin ja Katkolla sorruin uudelleen polttamaan (kertooko tämä jotain luonteestani?). Ajattelin kuitenkin olla itselleni armollinen - tämän kerran - ehkä se tupakka tässä vaiheessa on pienempi paha. Sen lopettaminen uudelleen on vaikeaa ja tiedän sen kokemuksesta, mutta kaikkea en voi tehdä kerralla. Taistelu kerrallaan. Toinen asia, joka sai minut pelästymään oli lastensuojeluilmoitus, joka Suomessa tehdään aina jos hakeudut Katkolle. Itselläni on lapsi, johon minulla ei ole huoltajuutta ja joka ei asu luonani. Lapsi, jota en ole humalassa tavannut kertaakaan. Mutta lastensuojeluilmoitus tehtiin silti ja tämä meni tiedoksi myös lapsen äidille. Hyvä vai huono asia? En osaa sanoa vielä... ainakin se pakotti kertomaan lähipiirille, että minulla on ongelma. Ei ollut enää vaihtoehtoja, koska kertomisen hoiti puolestani lastensuojelu. En siis onnistunut "livahtamaan" Katkolle kenenkään tietämättä.

Historiani...

Kuinka kaikki alkoi minulla?

Salakavalasti. Lyhyesti.

Muistan vieläkin sen ensimmäisen pullon, josta kaikki lähti liikenteeseen. Se oli 12v vanhaa Chivas Regal viskiä 0,7 litran pullo. Kovassa työstressissä se nollasi jo yhdellä paukulla perjantai-iltana työviikon kiireet.

Ensimmäiset 25-vuotta elämästäni olin elänyt enemmän kuin terveellisesti. Jos käytin alkoholia, niin se oli 1-2 kertaa vuodessa. Työt, liikunta ja arki olivat kiinnostavampia. Voisin melkein vannoa, että ensimmäisen 25-vuoden aikana join vähemmän viinaa yhteensä kuin nyt viimeisessä putkessani. Sitten minusta tuli työnarkomaani (jota olen edelleen). Riippuvainen työstä. Tämä vaihe ajoi minut burn-outiin, joka tipautti minut korkealta ja kovaa. Masennuin ja tuohon masennukseen aloin sitten tissutella. Lääkitsin masennusta viinalla. Masennusta ja tyhjyyttä. Kuten sanoin jo aiemmin, olen ON/OFF ihminen. Kun en voinut tehdä töitä burn-outin aikana - putosin "tyhjän" päälle. Tyhjyyttä en kestä ja sen täytän viinalla. Edelleen. Viimeisin putkeni lähti siitä, että päätin pitää "lomaa" töistä... ja samaan aikaan kohtasin työrintamalla yllättäviä ongelmia.

Nyt on kulunut 10-vuotta tuosta ensimmäisestä Chivas Regal pullosta. Pikkuhiljaa ensimmäiset 3-4 vuotta kaikki meni "hyvin" - en nähnyt edes itse luodin tulevan. Annokset vain kasvoivat ja toisaalta yhä useampana iltana nollasin. Silloinen ex-vaimoni oli ensimmäinen ihminen, joka näki tuon luodin. Ex-vaimo - juuri tuon "hidastetun luodin" takia.

30-vuotiaana olin jo alkoholisti, vaikka sen olen myöntänyt itselleni vasta nyt - 6 vuotta myöhemmin. Tuolloin käyttö oli jo rajua (viikonloppuisin ja välillä arkenakin) ja ensimmäiset "kevyet" ja sitä kautta rankemmatkin putket olivat jo tulleet. Ensimmäiset todella konkreettiset haittavaikutukset tulivat tällöin... avioero, ongelmia töissä, putkareissuja - jopa vankilareissu. Putosin aivan pohjalle.

Hitaasti aloin rakentaa elämääni uudelleen. Viinaa meni vähän ja kuvittelin, että minun on mahdollista olla "kohtuukäyttäjä". Sain rakennettua jo kaiken lähes "normaaliksi". Oli pidempi parisuhde, firma, asunto ja asiat rullasivat - kunnes viime kesänä parisuhde kariutui... päätin nollata tilanteen. Se kesti lähes 3 viikkoa. Sain korkin kiinni itse ja palasin taas töiden pariin, mutta viinaa en jättänyt. Edelleen se otti valtaansa - viikonloppuisin - välillä arkisinkin.

Viimeisin putkeni - rankin kaikista - oli nyt alkuvuonna. Taas yllättäviä ongelmia - tällä kertaa töissä - ja sen jälkeen otin "loman" ja päätin nollata. Putki oli valmis. Se oli pitkä ja viimeiset kaksi viikkoa join vähintään 1 litran pullon kirkasta päivässä. Aamusta iltaan. Jopa tuntiessani olevani "täysin" selvä aamulla, puhalsin 1,2 promillea poliisin alkometriin. Kävin pariin otteeseen putkassa. Sairaalareissuja. Painajaisia. Krapulassa "halvauksia" raajoissa ja kramppeja kropassa. Luoti oli jo niin lähellä, että tunsin sen. Krapula hiipi esiin jo noin 1,5 promillen kohdalla niin voimakkaana, että heräsin yöllä ottamaan pari paukkua jotta aamulla onnistuisin juomaan ensimmäisen paukun ja tasoittamaan olon.

Lopulta tajusin, että nyt on tehtävä jotain. Oikeasti. Lähdin selviämisasemalla (pitkän etsinnän kautta löysin tämän paikan). Eli kännissähän sua ei huolita mihinkään vaan joka paikasta saat vastauksen "ota yhteyttä, kun olet selvinpäin." Selviämisasema on se paikka, jossa saat hoitoa ja lääkitystä niin, että ylipäätään pääset promilleissa nollille jos haluat. Sen jälkeen sitten omasta halusta riippuen voi hakea apua. 

Itse lähdin katkolle.

Hidastettu luoti

"Hidastettu luoti" - alkoholismi

"Alkoholismi (lat. Alcoholismus; ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista. Alkoholistin on vaikea kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismin muihin määritelmiin kuuluu esimerkiksi pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö, joka aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus)... Alkoholin suurkuluttajaksi katsotaan henkilöt, jotka juovat säännöllisesti alkoholia yli riskirajan. Miehillä tämä raja on 24 annosta ja naisilla 16 annosta viikossa." [lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholismi]

Itse kuulun kategoriaan kausittainen juoppo (Alcoholismus episodicus). Sitten kun otan, todellakin otan ja putki kestää viikon-kaksi-kuukauden. Tämän jälkeen (ainakin tähän asti) olen saattanut olla 1/2 v juomatta tai ainakin juonut reilusti alle suurkuluttajan rajan. Onko minulla sitten ongelma? Kyllä, sillä noiden putkien aikaan laiminlyön kaiken muun ja ne käyvät kerta toisensa jälkeen rankemmiksi ja pitenevät. Hidastettu luoti.

Hidastetulla luodilla tarkoitan sitä, että alkoholismi on salakavala. Se tulee hitaasti, näet sen lähestyvän jossain vaiheessa ja tiedät, että mikäli et tuota luotia väistä - lopulta se vie sinut hautaan. Mutta tuo "hidastus" antaa sinulle aikaa - aikaa selitellä ja peitellä asioita. Ajattelet, että "ei se osu" tai "ehdin väistää - myöhemminkin". Itselläni tuo luoti on kuitenkin kokoajan lähestynyt. Hitaasti, mutta varmasti.

Päiväkirja: 13 päivää - lauantai-ilta tulossa

Olen alkoholisti.

Tämä on tarinani siitä, kun taistelen viinaa vastaan tai joudun antamaan sille periksi. En tiedä kumpi on lopputulos, sen näkee myöhemmin. Tähän asti viina on voittanut. Aina.

Nyt olen ollut 13 päivää juomatta katkon jälkeen. Helvetin vaikeeta. Vaikeaa, vaikka käytössäni on Antabus. Ei se ole ennenkään estänyt mitään - tosin kroppa ja sydän on ollut kovilla (en suosittele kenellekään kokeilemaan edes tuota yhdistelmää). Voi nimittäin päätyä "hidastetun luodin" sijaan suoraan mustaan pussiin.

Yritän kirjoittaa avoimesti ajatuksistani ja siitä kuinka taistelen. En ota (osaa ottaa ainakaan vielä) kantaa siihen, onko alkoholismi sairaus vai ei. Itse olen extreme-tyyppinen ihminen. Minulla on vain kaksi tilaa: ON tai OFF. Valkea tai Musta. Minulla ei ole harmaan sävyjä. Ei ole ollut ikinä, enkä usko että ikinä tuleekaan. Jos teen jotain, teen sen täysillä. Jos en tee - en todellakaan käytä ajatustakaan asian miettimiseen.