Pelonsekaisin tuntein kohti uutta viikkoa...
Junassa. Kohti maakuntaa päiväksi. Jotenkin ollut ihan omituinen viikonloppu. Eilen menin viltin ja kirjan kanssa muutamaksi tunniksi puistoon makoilemaan aurinkoon. Siis what? Siis minä? Nyt on lopunalkua. Kun en noin normisti lähtisi ikinä suosiolla palvomaan aurinkoa, enkä etenkään "ilman", että miettisin samalla duuneja tms. Aina pitää käyttää löysä aika hyväkseen (kuten nyt junassa). En voi tajuta, että makasin auringossa 3h tekemättä mitään. Tai ainakaan mitään järkevää...
Mieliala ollut hyvä jo monta päivää. Ei vituta eikä suuremmin stressaa mikään. Kaikki on siis kunnossa?
Niinhän sitä luulisi. Mut ei, ei tällä mun päällä. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että en tavallaan kestä hyvää oloa. En tiedä syytä, kai mä vaan oon niin skeptinen ihminen. Siksi nyt pelonsekaisin tuntein. Tämä ei voi jatkua näin!
Saa nyt nähdä mitä tapahtuu. Räjähtääkö tämä kupla jonkun ulkoisen jutun vaikutuksesta vai alanko kaivaa paskaa? Perjantaina jo yritin kaivella, ei onnistunut kunnolla. Eilinen Suomen pelikin nosti mielialaa, joten vaikee siinä oli alkaa penkoa päästään negatiivisia juttuja ja murehtia elämäänsä.
Saa nähdä. Antabukset käytössä, viinaan siis ei ole vaaraa sortua. Mut eiköhän tuo pää jotain keksi, että pääsen normaalitilaan, jossa vitutus tuo valon arkeen tuon auringon sijasta. Nyt tuntuu, että en elä kun ei ahdista. Tuntuu epätodelliselta, väärältä.
Lapiollinen kerrallaan, kunnes kärry on täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti