Why do I smile like nothing is wrong?
Se olisi huhtikuun ensimmäinen viikko takana. Pariin viimeiseen päivään mieliala suorastaan romahtanut... Eihän siinä mitään - kyllä mä jo odotinkin sitä! Ehkä jopa toivoin, koska välissä oli muutama hyvä päivä ja ne ahdistivat (jälkikäteen) aivan liikaa.
Aikamoinen umpikuja. Negatiivisesti ajatukset hakkaa taas päässä sellaisella vauhdilla, että fyysisesti kroppa ei pysy mukana. Pää on aivan loppu, totaalisen loppu. Kun se ei enää muuta keksi niin Painajaisia. Aivan järkyttäviä Painajaisia.
Ei se auta, kun esittää vahvaa. Päivä kerrallaan. Vaikka toivoisin vain, että vois päästä irti kaikesta. Vankilan selli tuntuisi nyt niin rauhoittavalta paikalta, että ikävöin sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti